keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Sokeri (Saccharum)

Kun tuo kahvi nyt tuli esiteltyä, niin tämä jotenkin kuuluu mukaan ;)
Sokeria saadaan yleisimmin sekä Sokeriruo'osta (Saccharum officinarum) että Sokerijuurikkaasta (Beta vulgaris var. altissima, syn. Beta vulgaris var. saccarifera), mutta sitä saadaan myös esim. Sokeripalmusta (Arenga Pinnata), jonka sokeria kutsutaan palmusokeriksi.
Ruo'osta ja juurikkaasta prosessoitua, valkaistua kulutussokeria saa kaupasta, merkistä ja valmistajasta vähän riippuen, eri muodoissa, mm. paloina, rouheena ja monille tutuimpana hienosokerina, jota taas saa vähän eri karkeusasteina. Luonnollisinta sokeria puolestaan ovat erilaiset, valkaisemattomat, raakasokerit, eli täysruokosokerit, kuten levysokeri ja intiaanisokeri.

(Hienosokeria)

Useimmille sokeri on tutuin keittiöstä, jossa makeutamme sillä kuumia ja kylmiä juomia, käytämme sitä leivonnaisiin, jälkiruokiin, sekä pääruokiin. Makeisiin jälkiruokiin ja leivonnaisiin sokeri tuo toivottua makeutta, ja suolaisissa ruoissa sokeri pyöristää mukavasti makuja. Hiivapohjaisiin leivonnaisiin lisätään usein sokeria hiivaa liotettaessa, sillä sokeri on ravintoa hiivalle, ja taikina turpoaa paremmin. Jäätelöön sokeria lisätään että se pysyisi pehmeämpänä syödä, sillä sokeri alentaa jäätymispistettä.

Maagisesti sokeriruoko on maskuliininen, ja sokerijuurikas feminiininen. Sokeri liitetään Maan elementtiin, sekä, lähinnä naispuolisiin, hallitseviin-, ja ylijumaluuksiin, kuten Rauniin, Isikseen, Hathoriin, Heraan ja Persefoneen, mutta myös Osirikseen, Krishnaan ja Ganeshaan.
Sokeri on makeana aineksena tietysti yhdistetty lempeen ja rakkauteen, ja vähän ympäri maailman on uskottu, että syöttämällä halutulle makeita jälkiruokia, tai lisäämällä hieman sokeria hänen ruokaansa, hänessä heräsi lempeitä tunteita.

(Levysokeria)

Wanha lemmenkonsti neuvoo, että halutun nimi piti kirjoittaa puunpalaseen, joka sitten laitetaan suljettavaan lasitölkkiin. Tölkki täytetään puoliksi sokerilla, ja puoliksi hunajalla, ja laitetaan piiloon, niin hän rakastuu sinuun.
Vähän ällöttävämpi konsti taas neuvoo, että pitää saunoa sokeripala kainalossa, ja sitten antaa se halutulle (voidaan liuottaa juotavaan), ja hän rakastuu tarjoajaan.

Kokeile sokeripalasta esim. lemmenamulettiin tai -pussukkaan, tai lisää hieman sokeria kylpyveteen, jos haluat nostaa lempesi ;) Sokeri on myös hyvä aines jolla piirtää tarvittavia maagisia kuvioita alttarille tai maahan. Se on helppo siivota pois kotioloissa, ja ulkona se sulaa sateeseen. Sokeri sopii parhaiten hyvään tähtäävään magiaan.
Sokeri sopii myös vaurausamuletteihin ja uhrilahjaksi erilaisille jumalolennoille ja haltioille.

(Ruskeaa sokeria)

Sokeri sopii siis mainiosti kotikosmetiikkaan, ja etenkin ihon puhdistukseen ja kuorintaan. Iholle voi käyttää sekä valkaistua että tummaa sokeria, ja sitä voi sekoittaa vaikka hunajaan tai oliivi-, tms, kasviöljyyn, ja näin syntyneellä massalla on hyvä kuoria iho ennen suihkua. Sokeri kyllä liukenee veteen. Huulet taas kannattaa kuoria kostutetulla sokeripalalla.
Sokeri on iho-ystävällinen kuorinta-aine, ja sopii herkälle, ja kuivemmallekin iholle, sillä se ei vaikuta ihon omaan kosteuteen, toisin kuin kuivattava suola.

Kotikiharoita haluava voi lujittaa tuloksen kastelemalla letitettävät hiukset illalla sokerivedellä:
1 rkl hienoa sokeria liuotetaan n. 1 1/2 desiin kuumaa vettä, ja kastellaan hiukset seoksella.
-Hiukset joko letitetään tai kääritään papiljoteille. Avataan, kun hiukset ovat kuivuneet.

(Ruskeaa palmusokeria)

Sokerilla on myös jonkin verran lääkinnällisiä ansioita, vaikka se toimiikin parhaiten sidosaineena erilaissa voiteissa. Kaihia on aikoinaan hoidettu ripottelemalla vähän sokerikiteitä irikselle, jolloin räpyttely poisti kaihin luonnollisesti (älä kuitenkaan kokeile moista kotona). Sokeri lisää ruokahalua, ja esim. ruokahaluttomuuteen voi kokeilla nauttia esim. jotain makeaa mehua.
Hyönteisenpuremiin tepsii laittaa pari tippaa etikkaa tai kamferia sokeripalalle, ja painaa sillä pistoskohtaa.
Hienosokeri toimii ensiapuna myös kielenpolttamille. Jos poltat kielesi vaikka liian kuumaan juomaan, paina kielenkärki lusikalliseen sokeria.

(Palmusokeria kakkuina)

Viimeisenä mainittakoon pari hauskaa niksiä:
-Jos sinulla on hikka, niele nopeasti teelusikallinen sokeria.
-Saippuakuplista tulee kestävämpiä jos saippuakuplaveteen liuottaa hiukan sokeria
-Juusto ei kuivu jääkaapissa niin nopeasti jos sen pakkaukseen laittaa sokeripalan ennen jääkaappiin laittoa :)
-Sokeria voi myös käyttää Uudenvuoden tinan korvikkeena.

Huom: Sokeri ei pidemmän päälle ja suurina annoksina ole mitenkään erityisen terveellistä. Sokeripitoinen ruokavalio haittaa mm. rasva-, ja sokeriaineenvaihduntaa, mikä puolestaan aiheuttaa veren glukoosi-, ja insuliinipitoisuuksien nousua. Sokerin nauttiminen myös nostaa hetkellisesti verenpainetta, mikä voi laskiessaan taas aiheuttaa väsymystä. Sokeri on ravintoköyhää pupellettavaa, jota keho paitsi käyttää polttoaineenaan, mutta myös varastoi sitä kehoon rasvan ja selluliitin muodossa. Runsas sokerinkäyttö voi lisäksi nostaa veren rasva-arvoja ja kohottaa verenpainetta, ja lisää mm. sydän-, ja verisuonitautien, kakkostyypin diabeteksen sekä aineenvaihduntahäiriöiden riskiä. Ylenpalttinen sokerinkäyttö voi aiheuttaa myös lihomista, mikä osaltaan paitsi rasittaa kehoa, voi myös altistaa sydän-, ja verisuonitaudeille.
Liiallinen sokerin nauttiminen voi näkyä ulkoisesti myös ihon rasvoittumisena, näppylöinä ja finneinä.
Sokerin suositeltuna päiväannoksena aikuiselle pidetään n.20-25 sokeripalaa, eli n. puolta desiä.
Sokeri vaurioittaa myös hampaiden kiillettä, ja aiheuttaa kariesta, eli reikiintymistä. Muista siis hyvä hammashygienia, mikäli sokeriherkut houkuttelevat ;)

Uskomuksia:
-Sokeritoppa unessa enteilee rikkautta.
-Käyttämällä sokeria kotikosmeettisesti, sinusta tulee kauniimpi/komeampi.
-Jos laittaa sokeripalan kenkäänsä ennen tansseihin lähtöä, niin saa koko illan tanssia.

Ei kommentteja: