keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Ruusuvesi (Rosa Unda)

Ruusuvesi on väritöntä, ruusujen tislauksesta sivutuottena syntyvää nestettä jota käytetään sekä kosmetiikassa että ruoanlaitossa, ja sitä saakin ostettua sekä apteekista, että etnisistä ruokakaupoista. Jälkimmäisissä ei ainakaan ole hinnalla pilattu..

Ruusulla on kautta aikojen ollut maineensa rakkauden kasvina, jka monissa yhteyksissä mainitaan maailman kauneimmaksi kasviksi, "Kukkien kuningattareksi/kuninkaaksi". Ruusu on yhdistetty planeetta Venukseen, sekä veden elementtiin, ja moniin rakkauden jumalattariin ja jumaliin, kuten Afroditeen, Dianaan, Erzuliehen, Isikseen, ja Cupidoon. Lemmentavoittelun ja kauneuden saralla ruusuvesi lieneekin kaikekin tunnetuinta.
Rakkaus-, ja kauneusaspektiensa lisäksi ruusu yhdistetään myös piilotajuntaan ja tietoon. Kristityt yhdistävät ruusut vapahtajaansa Jeesukseen, ja tämän äitiin, Neitsyt Mariaan. Islamissa ruusu puolestaan symboloi viisautta ja totuutta. Wiccoille ruusu on lähinnä rakkauden kasvi, jota käytetään eniten Beltanena.

Ruusuvedellä voi maustaa makeita, lemmenruoaksi suunniteltuja jälkiruokia, kuten baklavaa tai riisivanukasta, tai sitä voi rakastajan hurmaamiseksi sekoittaa muutaman tipan hänen juomaansa.
Psyykkisiä kykyjä haluavat, tai selvänäkökykyjään vahvistamaan pyrkiviät voivat lisätä muutaman pisaran ruusuvettä esim. teekupillistaan höystämään. tai pyyhkiä kristallipallo ruusuvedellä.
Ruusulla höystetyn teen sanotaan myös antavan nauttijalleen enneunia..

Ruusulla, sekä ruusuvedellä että -öljyllä, on yhteytensä myös vainajiin, sillä ruusutuotteita on käytetty niin vainajien voitelussa kuin palsamoinnissakin.

Lempeää ruusutarhan tunnelmaa hakeva voikin pirskottaa ruusuvettä voi vaikka hieman puhtaille lakanoille tuomaan joko suloisia unia tai lemmenvirettä jos jaat sängyn rakkaasi kanssa. Samoin ruusuvettä voi lisätä tilkan tai pari kylpyveteen, oli sitten kyse viettelevästä kylpytuokiosta partnerin kanssa (vaikutuksen tehostamiseksi lisää kylpyyn myös punaisen ruusun terälehtiä), rituaalisesta puhdistautumisesta ennen taiantekoa (lisää suolaa), tai vain rentouttavasta hetkestä itselle (lisää appelsiininkuoria). Ruusuja on myös käytetty haju- ja tuoksuvesien ainesosina, ja ruusuvettä voi myös hyvin käyttää lemmenparfyymina. Mikäli tuntuu tehottomalta lotrata ruusuvettä suoraan iholle (esim. kovan hikoilun vuoksi), voi viktoriaanisen herrasväen tapaan pirskottaa tuoksua nenäliinaan, jota sitten pidetään hihassa, taskussa, tai vaikka kauluksen alla.

Ruusuvesi sopii mainiosti kotikosmetiikkaan. Ruusulla on ihoa kiinteyttäviä, ja ihohuokosia supistavia ominaisuuksia, ja ruusuvettä voidaan lisätä esim. kasvovesiin, tai sitä voidaan käyttää ihan siltään. Ruusuvesi paitsi raikastaa ihoa, myös tasapainottaa ihon ph-ta ja mm. vähentää punoitusta. Ruusuvettä kannattaakin kokeilla esim. couperosa-iholle. Peseytymisen jälkeen ruusuvettä voi suihkuttaa myös kosteisiin hiuksiin, jossa tuoksu hiusten jo kuivuttuakin pysyy. Mielestäni tuoksu voittaa kemiallisten hoitoaineiden haisut mennen tullen.

Kotiapteekkiin ruusuvesi sopii vaihtelevasti. Ruusuvesi on lievästi antiseptistä, ja sitä voi käytää pienten haavojen ja raapeumisen desinfiointiin, ja sillä voi myös käytää hauteena pieniin. palovammoihin.
Aromaterapeuttisesti tuoksu lisäksi kohottaa mielialaa, ja virkistää uupunutta mieltä.

Huom: Raskaana olevien tulisi välttää ruusuvalmisteita, sillä sen tuoksu voi aiheuttaa pahoinvointia, kohdun ennenaikaista supistelua, ja jopa keskenmenon. Ruusun tuoksuttelu voi myös pahentaa siitepölyallergiaa, tai aiheuttaa siitepölykaudella ristioireita.
Vältä ruusuveden käyttöä myös mikäli olet yliherkkä tai allerginen ruusuille.

Uskomuksia:
-Ruusuvesitaiat onnistuvat parhaiten Perjantaina.
-Ruusuvesi voi elvyttää jopa kuolleet.
-Ruusun tuoksu auttaa impotenssiin.

Ei kommentteja: