keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Noidan Pellavainen Makaronilaatikko

Tällä kertaa Noidankodon keittiössä makaronilaatikko pääsi muuttumisleikkiin, ja munamaidon korvasi herkullinen Pellava-Mantelimaito ;)

400g (1 pussi) Perus-sarvimakaronia
300g (1 pussi) Hälsans Kök:in Vegefärssiä
1 Iso tai kaksi keskikokoista sipulia
Öljyä paistamiseen
Suolaa
Vettä keittämiseen
Korppujauhoa tai Juustokekuorruketta kuorrutukseen

Pellava-Mantelimaito:
3 rkl Pellavansiemeniä
1/2 dl Kylmää vettä
9 dl Mantelimaitoa
2 tl Suolaa
1 tl Musta- tai maustepippuria
1 tl Paprikajauhetta halutessa

-Mittaa 7 dl mantelimaitoa sekoitusastiaan
-Rouhi pellavansiemenet sileäksi joko morttelilla, tai vaikka maustemyllyllä
-Sekoita rouhitut pellavansiemenet vesitilkkaan, ja ohenna mantelimaidolla
-Vatkaa pellavaseos sekoituskulhoon mantelimaidon kanssa, mausta suolalla ja pippurilla, ja laita sivuun. Lisää myös mahd. yli jäänyt mantelimaito kulhoon niin, että kaikki yhdeksän desiä on käytetty:

Makaronilaatikko:

-Ota vegefärssi huoneenlämpöön sulamaan n.1 h ennen ruoanlaittoa, tai nosta jääkaappiin jo edellisenä päivänä
-Hienonna sipulit, laita uuni lämpeämään 200'C asteeseen
-Kuumenna pannulla loraus öljyä, ja kuullota siinä sipulisilppua kunnes se alkaa pehmetä
-Lisää pannulle färssi ja paista siihen vähän väriä. Lisää öljyä tarvittaessa. Ei haittaa vaikka sipuli siinä vähän ruskistuisikin
-Mausta seos paistamisen aikana kevyesti suolalla, ja laita valmis seos vuokaan
-Kiehauta makaronit kevyesti suolalla maustetussa vedessä n. pari minuuttia. Siivilöi makaronit kun ne vasta aloittavat kypsymisen
-Kaada makaronit vuokaan soijaseoksen sekaan, ja sekoita hyvin:

-Kaada pellavamaito joukkoon. Älä huolestu vaikka määrä näyttäisi paljolta. Makaroni kyllä imee nesteen itseensä ja ruoka pysyy mehevänä:

-Sekoita kevyesti, ja laita vuoka uuniin
-Paista laatikkoa ensin puoli tuntia, ja nosta uunista. Sekoita makaroniseos uudelleen sekaisin, niin että paistunut pintakerros jää kosteamman massan alle
-Laita vuoka taas uuniin ja paista vielä puoli tuntia. Nosta uunista
-Käännä uuni 250'C asteeseen ja kuorruta makaronilaatikko juustokekuorrutteella (annoskuva) tai korppujauhoilla
-Paista kunnes kuorrutus saa kauniin, kullanruskean värin, ja nosta vuoka uunista
-Laita uuni pois päältä ja anna laatikon hetki tekeytyä liedellä. Ruoka on valmista kun kihinä ja poreilu lakkaa
-Tarjoile makaronilaatikko tomaattiketsupin tai chilikastikkeen kera. Nam.

*Keittiö vinkkaa: Valmista laatikko edellisenä päivänä, jäähdytä se, ja laita jääkaappiin. Tämä on nimittäin parhaimmillaan seuraavana päivänä, senkuin lämmität vuoan uudestaan uunissa, tai annoksittain mikrossa. Helppoa ja nopeaa. Laatikko sopii myös mainiosti pakastettavaksi :)

Siinä missä perinteinen makaronilaatikko kuorrutetaan korppujauhoilla, sopii modernimpaan versioon hyvin myös juustoke. Mummini suosi makaronimausteeksi maustepippuria, mutta itse käytän mustapippuria, kokeile siis itse maun mukaan :)
Toinen, vegaaninen vaihtoehto vegefärssille on myös liotettu, kasvisliemessä esikeitetty soijarouhe. Suosittelen 50/50% seosta tummaa ja vaaleaa rouhetta. Liota rouhe yön yli kasvisliemessä, kiehauta ennen ruoanlaittoa samassa liemessä ja kaada neste pois. Paista pannulla ohjeen mukaan.
Soija-allergikot voivat korvata Hälsanin färssin myös esim. Hernerouheella (hernerouheen käsittely, eli liotus ja esikeitto-ohjeet pakkauksessa) tai seitanmurulla.
Allergikot voivat tietysti korvata mantelimaidon myös muilla kasvimaidoilla, paitsi kookosmaitoa en suosittele tähän, se antaa liikaa makua. Myös tofumaitoa kannattaa kokeilla :)

Ei kommentteja: