perjantai 22. heinäkuuta 2016

Mätäkuu

Mätäkuu on loppukesään, Heinä-Elokuun väliin sijoittuva, about kuukauden pituinen ajanjakso, johon on aina suhtauduttu epäillen, ja johon on yhdistetty kaíkenlaisia ikävähköjä uskomuksia.

Mätäkuu sijoittuu ajalle 23. heinäkuuta - 23. elokuuta, auringon ollessa Leijonan merkissä, ja sitä yleisesti pidetään kesän kuumimpana aikana. Uskomuksessa on perää, sillä suurimmat kesähelteet koetaan usein juuri loppukesällä. Suomessa Mätäkuu aloittaa itsensä yleisesti vieroksutulla Akkain Viikolla, Olgan nimipäivänä. Akkain Viikolla Olgaa karsastettiinkin juuri mainitusta syystä.
Suomen almanakoista löytyi merkintä Mätäkuun alkamisesta ja loppumisesta vuosikymmeniä, kunnes se vuonna 1996 päätettiin jättää pois, eikä Mätäkuuta enää juuri noteerata kalentereissa, vaikka kenties syytä olisi..

Vaikka näin suomalaisittain voisi olla helppoa ajatella Mätäkuun olevan kotimainen juttu, se kuitenkin tunnetaan myös muissa Pohjoismaissa. Alkujaan Mätäkuu on lähtöisin muinaisesta Mesopotamiasta, jossa kyseinen ajanjakso tunnettiin kesän helteisimpänä aikana, ja kyseistä aikaa kutsuttiin "Koirapäiviksi". Hauska nimi juontuu Canis Majorin, eli Ison koiran, tähtikuvion kirkkaimmasta tähdestä, Siriuksesta, eli Koirantähdestä. Koirapäivät tarkoittivat aikaa, jolloin Sirius näkyi paikallisella yötaivaalla. Myös muinaisessa Egyptissä Koirapäivät olivat tärkeät, sillä Niilin tulvat ajoittuivat vuosittain k.o. ajanjaksoon.

Canis Major on yksi yötaivaan kuuluisimpia tähtiä, jonka tarina sivuaa Orionin tarua. Muinaisen kreikan tarusto kertoo Orion-nimisestä metsästäjästä, jolla oli apunaan kaksi taitavaa metsästyskoiraa, isompi ja pienempi. Koirien koolla viitataan tarustossa myös koirien väliseen hierarkiaan, ison koiran ollessa johtava, ja arvojärjestyksessä tärkeämpi kuin pienempi kumppaninsa. Orion itse taas oli jättiläinen, jonka kerrotaan olleen maailman paras metsämies. Orionin elämästä ja kuolemasta on useita erilaisia tarinoita, mutta hänen kerrotaan olleen kuollessaan metsästäjäjumalatar Artemiin palveluksessa, jonka johdosta hän kuoltuaan pääsi tähtikuvioksi taivaalle. Orionin kuoltua isompi koira, Canis Major, etsi epätoivoisesti isäntäänsä, ja liikuttuneena eläimen surusta Artemis nosti myös koiran tähtikuvioksi taivaalle. Myös pienempi koira, Canis Minor, pääsi isäntänsä mukaan tähtikuvioiksi. Tähtikuvio Iso koira löytyy taivaalta Orionin vierestä, kun taas Pieni koira Kaksosten tähtikuvion vierestä, eli sillä on isäntäänsä yksi merkki väliä.

Roden Eller Rådden ?

Useimmissa kyseisen ajanjakson tuntevissa maissa puhutaan siis koirapäivistä tai koirakuusta, kun taas Suomessa puhumme "Mätäkuusta". Miksi?
Mätäkuun nimi tulee meille aika suoraan ruotsin kielen termistä "rötmånad" tai "rötdagar", eli "Mätäkuu" tai "Mätäpäivät". Nimien pohjana on todennäköisimmin anglosaksinen "Rodendage", joka kääntyi Saksassa muotoon Rodenmonad, tarkoittaen koirakuun sijaan kaskeamiskuuta, eli aikaa jolloin puut on hakattu ja pellot kaskettu. Tähän on pohjoismaalaisittain sekoittunut todennäköisemmin tanskankielen "mätää" tarkoittava sana (rådden), jolloin Saksan Rodenmonad on taipunut muotoon Råddenmåned, eli Mätäkuu. Kieliopillisesti kun Koirapäivät olisi esim. tanskaksi Hundedagene. Vertailun vuoksi, englanninkielisissä maissa mätäkuu tunnetaan autenttisemmin nimellä "Dog days", eli "Koirapäivät".

Mätäkuu on siis meillä Suomessakin kielellisesti omaksuttu mätäisenä kuuna, ja moni meistä lienee edes jossain vaiheessa kuullut, ja kenties uskoo itsekin, etteivät esim. haavat parane Mätäkuussa, tai ne märkänevät, samoin kuin ruumiit, lihat, kalat, maitotuotteet ja ruoat pilaantuvat nopeammin kuin tavallisesti. Totta toinen puoli, Mätäkuu itsessään ei ole sen saastaisempi kuin muukaan kesä. Totuus on, että loppukesä, johon Mätäkuukin sijoittuu, on tunnetusti aina kesän kuumin jakso, ja bakteerit rakastavat lämpöä. Hellekautena kuin hellekautena kaikki huonosti puhdistetut ja suojatut, tai muuten vaatteiden hautomat haavaumat varmasti tarjoavat muhevan kasvualustan kaikenlaisille pöpöille. Nykyisinkin esim. tatuoinnin tai lävistyksen ottamista lykätään usein Mätäkuun yli.
Mätäkuun helteet ovat myös hankalia meille pohjoisen asukkaille, sillä emme ole tottuneet moisiin lämpötiloihin valtaosan vuodesta ollessa kevyemmillä ilmoilla varustettu.

Mätä Mätäkuu

Mätäkuuta pidettiin siis paitsi hyvin helteisenä, myös erittäin negatiivisena eli huonona minkään asian aloittamiseen tai tekemiseen. Tämä koski niin koti-, kuin pihatöitä, käsitöitä, ammattiasioita, ruoan hankkimiseen liitettyjä asioita, ja oikeastaan mitä tahansa tekemistä tai uuden aloittamista. Mätäkuussa ei kaadettu puita, teurastettu eläimiä, vedetty hampaita, kirnuttu voita tai leivottu leipää. Mätäkuussa pyydystetyn riistan uskottiin aiheuttavan ruokamyrkytyksen, tai pyydettyjen kalojen sisäloisia. Kaikki kylvetty, kirnuttu, tai varastoitu pilaantui. Mätäkuussa ei myöskään suoritettu mitään leikkauksia / ihon rikkomista vaativia lääkinnällisiä operaatioita; hampaita ei poistettu, paiseita ei puhkottu, eikä edes rokotuksia annettu. Mätäkuussa hakatut halot lahosivat liiteriin ja kaikki rakennettu otti hometta tai sai lahovaurioita.
Kaiken Mätäkuussa tehdyn siis uskottiin pilaantuvan, mätänevän, tai muuttuvan muuten vain ikäväksi ka käyttökelvottomaksi, ja kostautuvan myöhemmin, ja myös käärmeiden, sammakoiden ja kaikenlaisten syöpäläisten uskottiin ilmaantuvan ihmisten kiusaksi juuri Mätäkuussa.

Mätäkuun kirous ei rajoittunut pelkästään ihmisten jokapäiväisiin arkiaskareisiin, vaan jopa mätäkuun alla solmittujen ihmissuhteiden uskottiin kariutuvan alkutekijöihinsä; Mätäkuun kihlausten sanottiin purkautuvan, avioliittojen epäonnistuvan, ja lupausten vettyvän. Keskenmenojen riski yleistyi tietenkin Mätäkuussa, ja silloin synnyttäneillä uskottiin tietenkin olevan suurempi riski verenvuotoon, tulehduksiin ja muihin sen sellaisiin synnytyksen jälkeisiin komplikaatioihin kuin muina aikoina, niin eläimillä kuin ihmisillä. Kuukautisetkin olivat pelätyt Mätäkuussa, silloin pelättiin paitsi tulehduksia, myös lapsettomuutta. Pahimmassa tapauksessa neito saattoi jäädä vanhaksi piiaksi, jos hänen uskottiin olevan Mätäkuun kuukautisten johdosta hedelmätön..

Koska ruokien kylmäsäilytys oli aikoinaan nykyistä hankalampaa, monet ruoka-aineet todella olivat vaarassa pilaantua Mätäkuun helteissä herkemmin ennen wanhaan kuin nykyisin. Tosin, jos unohdat kesällä vaikka ruokakattilan huoneenlämpöön, on se taatusti aamulla pilalla.
Pilaantuvien ruoka-aineiden tarjotessa lisää kasvualustaa bakteereille ja pöpöille, pääsivät kaikenlaiset vatsa-, ja suolistosairaudet kuten ripuli ja mahakatarri tietysti yleistymään helposti juuri Mätäkuussa, kun ihmiset söivät kuumassa säässä pilaantunutta ruokaa.

Pöpöjen leviäminen alkaa oikeammin jo Akkain Viikolla, jolloin sateet ovat omiaan huuhtomaan, varsinkin maatiloilla, tunkioista ja käymälöistä bakteereita vesipaikkoihin, kuten kaivoihin, ja rannan tuntumassa uimaveteen. Sateen jälkeiset helteet taas tekevät kaikista vesipaikoista pöpöjen kasvualustoja luonnollisesti, ja ihmiselle epäterveellinen bakteeriviljelmä on valmis muutamassa päivässä. Vedestä bakteerit pääsevät edelleen maaperään, josta ne helteen kuivatettua maan ja ilman pölyävät helposti myös hengitysilmaamme. Lisäksi sadeveden ansiosta lisääntyvät hyönteiset, kuten kärpäset ja paarmat levittävät kärkkäästi tahoillaan erilaisia taudinaiheuttajia, joiden seuraukset olivat ennen wanhaan omiaan tukemaan yleistä käsitystä Mätäkuusta täytenä paskana. Voidaan siis sanoa, että tavallaan tuo Koirakuun käännöskukkanen on Suomen oloihin hyvin osuva, ellei jopa alkuperäistä parempi.

Mitään Hyvää?

Mätäkuun uskottua pilaamisvoimaa osattiin myös tietyissä yhteyksissä käyttää sitä itseään vastaan. Uskottiin, että jos esim. peltoa vaivaavaa pajukkoa, ohdakkeita, savi-, tai tervaheinää tai muuta vastaavaa kasvustoa vähän näön vuoksi trimmaa tai harventaa Mätäkuussa, niin se tuhoutuu täysin syksyyn mennessä. Peltoja ja kasvimaita oli myös hyvä kääntää Mätäkuussa, sillä siten maa pysyi kuohkeana.
Ihmissuhteiden saralla Mätäkuussa tehty ero oli lopullinen ja helppo, sillä vanha suola alkanut enää janottaa. Koska Mätäkuussa leikatut kynnet kasvoivat uskomuksen mukaan nopeammin, ja hiukset hitaammin, saattoi pitkät kynnet haluava leikata niitä Mätäkuussa, samoin kuin hiukset lyhyenä pitävä leikkasi hiuksiaan.

Useimpien vuoden tärkeiden ajankohtien tavoin myös Mätäkuu on ollut suosittua aikaa ennustella loppu/tulevan vuoden sääilmiöitä. Etenkin tulevan talven luonnetta on tarkkailtu Mätäkuussa. Jos lehdet alkoivat irrota puista ennen Mätäkuuta, uskottiin talvesta tulevan todella leuto, ja että se kostautui sitten keväämmällä pahemmin. Jos lehdet alkoivat lähteä Mätäkuun aikana, ennustettiin siitä märkää Maaliskuuta.

Moni muistaa varmaan myös jossain elämänsä vaiheessa kuulleensa termin "Mätäkuun juttu". Tämä ei kuitenkaan tarkoita ihan Aprillipäivän veroista puijaamista, vaan kaikkia erinäisiä turhia, epämääräisiä ja vähäarvoisia uutisia, joita uutisoidaan pelkästä uutisoinnin tarpeesta, kun kesän kuumimpana aikana helteen puuduttamat aivot eivät parempaankaan pysty. Mätäkuussa lehtien pääotsakkeet voivat siis kääntää pään useammin kuin kerran kun pääuutisena koreilee jotakin turhaa ja puolivillaista.

Uskomuksia:

-Koirien uskottiin olevan levottomampia koirapäivien aikana.
-Jos mätäkuu alkaa poudalla, tulee kuuma mätäkuu. Jos sateella, niin kylmä ja sateinen mätäkuu.
-Monivuotisia kasveja ei saa istuttaa mätäkuussa, tai ne eivät menesty.
-Tarvepuut on hyvä hakata mätäkuussa, etteivät halkeile.
-Mätäkuussa leivottu leipä homehtuu.
-Tulehdusriski on suurin mätäkuussa.
-Kaikenlaisia kirurgisia operaatioita, niin ihmisille kuin eläimille on vältetty mätäkuussa, ettei tule komplikaatioita.
-Mätäkuussa solmitut avioliitot eivät kestä.
-Mätäkuussa naimisiin menneiden parejen lapsista tulee mielenvikaisia.
-Mätäkuussa siitetyistä tai syntyneistä lapsista tulee hidasälyisiä, tai muuten vähän epänormaaleja.

Ei kommentteja: