tiistai 20. marraskuuta 2012

Saatana Saapuu Moskovaan -tarjoilu

Heh heh, tämä ei siis ole mikään oma reseptijuttuni, vaan hävyttömästi kopioin idean samaisesta kirjasta! Todellakin, Mihail Bulgakovin mestariteoksen "Saatana saapuu Moskovaan" inspiroimana valmistin tällaisen zakuska-tyylisen illanistujaismenuun kahdelle, ja se onnistui mielestäni hyvin. Kirjasta poiketen kaikki ei ole yhdellä tarjottimella, en tarjoillut tätä darraan, saati että minulla olisi ollut kaviaaria, mutta perusajatus on sama.

Tarjolla siis vaaleaa leipää (ranskalainen maalaisleipä lähikaupasta), Kirjolohen mätiä (kaviaarin sijaan), Marinoituja herkkusieniä (näyttävät ihan oliiveille), sekä nakkeja tomaattikastikkeessa (lue eteenpäin). Karahvissa on tietenkin vodkaa, ja lisäksi tarvitaan vain pari lautasta. Laitoin leivän seuraksi vielä piparjuurella maustettua tuorejuustoa, mutta jätin sen kuvasta kuten kaikki ottimetkin. Kata nakeille vaikka haarukka, mädille pieni lusikka, ja sienille lusikka tai haarukka.

Nakit tomaattikastikkeessa

10-20 kpl Suunmukaisia nakkeja
1 tlk Valmista perus-tomaattipastakastiketta (esim. Raguletto tai Dolmio)
1 rkl Kuivattua timjamia
1/2 rkl Rouhittua maustepippuria
2-3 rkl Sokeria
Suolaa ja pippuria
Vettä keittämiseen

-Kuumenna kattilallinen vettä kiehuvaksi, ja keitä siinä nakit, n.5 kpl kerrallaan. Nakit ovat kypsiä kun ne nousevat pinnalle
-Nostele valmiit nakit sivuun, ja keitä näin kaikki nakit
-Kaada tomaattikastike syvälle pannulle tai wokkiin, huuhtele tölkki tilkalla vettä pannulle ja kuumenna kunnes kastike kiehahtaa. Vähennä lämpöä ja lisää mausteet.
-Hauduttele kastiketta kunnes se vähän paksunee, käännä levy pois päältä ja nostele nakit joukkoon. Sekoita nakit varovasti kastikkeeseen, ja hauduta kunnes kastike ei enää poreile
-Annostele nakkikastike tarjoiluastiaan ja tarjoile.

*Ole varovainen jos käytät tässä vegenakkeja, ne nimittäin turpoavat keitettäessä todella nopeasti. Mikäli nakit turpoavat liikaa, kaada nakit siivilään, huuhtele nopeasti kylmällä vedellä ja anna valustua/tekeytyä about 10 minuuttia. Jos käytät kuorellisia lihanakkeja, tee niihin pienet, pituussuuntaiset viillot ennen keittämistä, niin nakit eivät halkeile ylettömästi kiehuessaan.
Menu on myös helppo muuttaa vegaaniseksi vaihtamalla mäti leväkaviaariin (esim. Cavi-art), ja valmistamalla itse vegaaninen tuorejuustoke:

Piparjuurituorejuustoke:

2 tl Raastettua, tuoretta piparjuurta (tai piparjuuritahnaa)
2 dl:n Maustamatonta tuorejuustoketta
Suolaa tai yrttisuolaa (ja pippuria halutessasi)

-Sekoita piparjuuri (tai piparjuuritahna) tuorejuustokkeeseen
-Mausta kevyesti suolalla tai yrttisuolalla, ja halutessasi rouhitulla mustapippurilla.

Ei kommentteja: