tiistai 8. maaliskuuta 2011

Noidankodon Kootut Keittiöniksit

Ajattelin nyt joutessani kirjoitella näitä ylös, ties vaikka osoittautuisivat jollekulle ihan hyödyksikin.. Näiden jokapäiväisten ja hyväksi havaittujen konstejen lista on kokoelmani yleisniksejä sekalaisista lähteistä, osa lähtöisin äidiltä ja mummilta, osa on ihan omiakin. Silti, ainakin kotikeittiössä nämä ovat toimineet ja elämää helpottaneet, toivottavasti sopivat myös sinulle :)

*Omasta kokemuksesta monikäyttöisimpien keittiövälineiden top kolmeen kuuluvat hyvä veitsi, mortteli, ja raastinrauta. Listaa saattaisivat jatkaa tiheä verkkosiivilä, maidonvaahdotin, ja koukkunokan mallinen tölkinavaaja.

Ensiapua elintarvikkeille

-Eilispäivän jämähtänyt pasta elpyy kuin tuoreeksi, jos kaadat kattilaan vettä, lämmität sen kiehuvaksi, ja lisäät pastan hetkeksi, minuutti riittää, kiehuvaan veteen. Siivilöi, huuhtele ja käytä tavalliseen tapaan.

-Mikäli keität uutta pastaa vanhan jatkeeksi, keitä se liki kypsäksi, ja lisää vanha pasta kiehuvaan keitinveteen. Keitä n.2 minuuttia, siivilöi, huuhtele ja käytä tavalliseen tapaan.

-Mikäli keittoon tai pataan lorahtaa liikaa suolaa, lisää kuorittu, neljään osaan lohkottu peruna. Se imee liian suolan. Perunan sijaan voit käyttää myös pientä bataattia tai omenaa.

-Eiliset keitinperunat maistuvat edelleen kuorittuina ja uudelleen valmistettuina mm. perunasalaatissa, keitoissa, paistinperunoina ja ranskanperunoina, tai ne voi muhentaa esimerkiksi piirakantäytteeksi sellaisenaan tai kasvisten kera. Muhennetut, kylmät perunat ovat myös oiva lisä leipätaikinaan.

-Eiliset, kattilanpohjalle jämähtäneet puurot voi myös lisätä leipä- tai sämpylätaikinaan, etenkin jos laitat piimäsämpylöitä. Nam.

-Älä heitä leivänkannikoita tai kuivunutta leipää tai pullaa pois. Leipä kannattaa murustella morttelissa tai blenderissä korppujauhoiksi, joita voi säilyttää joko pussissa tai lasipurkissa. Tällaista kotikorppujauhoa voi käyttää sekä leivontaan että laatikkoruokien kuorrutuksiin, yms. kuten kaupan korppujauhoa.

-Hieman kuivahtaneet leivät ja pullaviipaleet ovat käyttökelpoisia sellaisinaankin. Esimerkiksi leipävanukkaaseen ne sopivat mainiosti. Niillä voi suurustaa keiton tai kastikkeen, tai kuorruttaa laatikkoruoan. Kuivat leipäpalat voi myös kuutioida terävällä veitsellä ja paahtaa krutongeiksi soppaan tai salaattiin.

-Hieman kuivahtanut leipä tai pulla muuttuu taas pehmoiseksi, jos laitat sen muovipussiin, ja sumutat pussiin hieman vettä. Sulje pussin suu niin että sisään jää ilmaa, ja lämmitä pussia mikrouunissa täydellä teholla n.10-20 sekuntia. Tämän voi tehdä myös uunissa, mutta se on hieman hankalampaa: Lämmitä uuni 250'C asteeseen, ja kuumenna sumutettuja leipiä paistopussissa n.5 min.

-Aukijääneessä pussissa pehmenneet perunalastut, yms. snacksit saa uudelleen rapeiksi laittamalla snacksit ensin tiiviiseen Mingrip-pussiin tai Tupperware -kippoon. Laita lastujen joukkoon pussiin usein vaatteiden tai uusien kenkien mukana tulevan "Silica Gel" -paketti. Huom, älä avaa "Silica Gel"-pakettia, laita vaan sipsien joukkoon sellaisenaan. Anna imeä kosteutta pari tuntia tai seuraavaan päivään.

-Kokkareisen kastikkeen voi siivilöidä paremmaksi.

-Maidonvaahdottimella saa helposti sekoitettua tasaiseksi esim. salaattikastikkeet, ja mm. seesamitahnaa tai maapähkinävoita sisältävät kastikkeet.

-Jämähtänyt fariinisokeri, tai kovettunut, kaulittava kakkukuorrutus pehmenee, jos kuumennat niitä mikrossa 10-20 sekuntia, tai kiedot (ilman pakkausta) alumiinifolioon, ja lämmität 150'C asteisessa uunissa 5-8 minuuttia

-Nuupahtaneet yrttikimput, salaatit ja kasvikset elpyvät jos laitat ne hetkeksi likoamaan kylmään veteen.

-Fairy sopii hyvin myös hedelmien pesuun. Ulkomaiset hedelmät on usein suojattu sienikasvustoja ja hometta estävällä aineella ennen kuljetusta. Tästä merkkinä vahamainen, liukas pinta. Voit käyttää pesuun karheahkoa pesusientä kuten tiskatessa.

Tee se itse:

 -Maustesekoitukset kannattaa tehdä itse. Osta pippurit ja siemenet kokonaisina, jauha ne morttelissa erikseen, ja sekoita mausteseoksiksi. Säilö lasipurkkeihin, liimaa etiketti toiselle, ja resepti toiselle kyljelle. Näin saat hyviä, allergiavapaita ja lisäaineettomia sekoituksia, joiden suolapitoisuudesta voit itse päättää. Mikäli et ole varma reseptistä, voit luntata ainekset kaupan purkeista. Voit myös säilöä omat mausteesi kaupan purkkeihin jolloin etikettikin on jo valmiina.

-Mikäli kotoisat maustesekoituksesi meinaavat paakkuuntua purkeissaan, laita purkkiin pari hiottua kiveä. Hölskyttele purkkia varovasti ennen käyttöä. Mausteen möykyt jauhautuvat taas hienoksi, kivet painuvat pohjalle, ja voit taas annostella maustetta.
Pari kristallia myös puhdistaa ja tasapainottaa mausteen jolloin se sopii myös rituaaliaterioiden maustamiseen.

-Laita keväällä mäkimeiramia kasvamaan, niin voit kesällä kuivattaa omaa oreganoa. Peittoaa mennen tullen kaupan valmistuotteen :)

-Tuoreyrtit voi yksin tai sekoituksina sekoittaa blenderillä tahnaksi pienen vesitilkan kanssa, ja sitten pakastaa jääpalamuoteissa. Näin saat helposti ruokaan lisättäviä, valmiita yrttikuutioita.

-Jos käytät ruoanlaitossa tuoreyrteistä vain lehdet (esim. basilika, persilja, tilli, korianteri), laita lehdettömät, mehevät varret kattilaan, lisää hieman pippuria, tms. haluamaasi maustetta, ja hauduta itsellesi herkullista yrttilientä pakastimeen. Siivilöi jäähtynyt, valmis liemi minigrip-pusseihin tai pakasterasioihin, ja laita keitetyt yrtit ja mausteet biojätteeseen.

-Jos tarvitset sitruunasta vain mehun, raasta sen kuori ensin talteen, ja laita ilmavaan astiaan erilaisten pippureiden kanssa. Kun sitruunan kuori on kuivaa, lisää hieman merisuolaa ja sokeria, ja rouhi seos morttelissa. Näin saat hyvää ja lisäaineetonta sitruunapippuria.

-Toinen tapa tehdä kotona sitruunapippuria on seuraava: Raasta yhden sitruunan kuori valmiiseen pippurisekoitukseen. Lisää 1 tl suolaa, ja 1/2 tl sokeria. Sekoita, levitä leivinpaperille, ja kuivata yön yli pimeässä ja lämpimässä. Purkita uudelleen.

-Voit säilyttää sitruunankuoria myös pelkässä sokerissa tai suolassa, jolloin saat tietenkin sitruunasokeria/-suolaa :) Mustan teen ja hunajan kera sitruunasokeri on todella hyvää
(Samalla menetelmällä saat tehtyä vaniljatangosta vaniljasokeria).

-Raikasta juotavaa saat näin: Kaada kannuun kylmää vettä, ja lisää veteen ylijäänyt sitruunamehu, ja sitruunanpuolikkaat. Peitä kannu vaikka lautasella tai Elmu-kelmulla ja laita jääkaappiin pariksi tunniksi. Parasta tällainen sitruunavesi on kuitenkin seuraavana päivänä.

-Öljymarinadiin säilöttyjen salaatti- tai fetajuustokuutioiden, sienien, tai aurinkokuivattujen tomaattien lientä ei kannata heittää pois. Lisää desiin öljymarinadia muutama ruokalusikallinen omena- tai balsamiviinietikkaa, ja saat pikaista salaattikastiketta.

Korvikkeita

-Leivottaessa makeita leivoksia, yleensä vain puolen sokerimäärän puuttumisen huomaa. Jos sokerimäärä jää hieman vajaaksi, ei siis kannata huolestua. Leivonnassa pärjää hyvin jo kahdella kolmasosalla reseptisuosituksen sokerimäärästä.
Mikäli ohjeessa lisätään nestettä, kuten maitoa, voi sokerinpuutetta lievittää korvaamalla osa nesteestä jollain makealla, kuten mehulla, limonadilla, tai hedelmäsäilykkeen liemellä.

-Rasva on leivonnassa pehmentävä ja kuohkeuttava aine. Hätätilanteessa voin voi korvata öljyllä, jota lisätään taikinaan vain puolet alkuperäisestä reseptisuosituksesta (1dl voisulaa=1/2 dl öljyä). Käytä rypsiöljyä, sillä ei ole niinkään omaa makua kuin auringonkukka- tai oliiviöljyllä.

-Rasvaa ja jauhoja voi jatkaa leivonnassa myös muussatulla banaanilla, edellämainitulla keitinperunalla, tai omenahillolla, jos ei piittaa makumuutoksista.

-Leivonnassa jauhoja voi hätätilanteessa jatkaa korppujauholla, perunajauholla, tai puurohiutaleilla, jne.

-Maissitärkkelyksen voi niin makeissa kuin suolaisissakin pöperöissä korvata perunajauhoilla. Ja toisinpäin.

-Korppujauhot voi korvata millä tahansa karkeilla jauhoilla, kuten hirssillä. Myös keksinmurut, puurohiutaleet ja -ryynit ja vehnäjauhot käyvät, ainakin, jos kyse on kakkuvuoan vuorauksesta.

-Kananmuna on leivonnassa yleensä pelkkä sidosaine. Helpon kananmunankorvikkeen saat kaikenlaisiin taikinoihin murskaamalla morttelissa 1-2 rkl pellavansiemeniä, ja lisäämällä vähän kylmää vettä. Sekoita, ja käytä seos kananmunan tapaan. Toinen keino on sekoittaa vesitilkkaan 1 rkl soijajauhoa. Kananmunan voi leivonnassa korvata myös etikalla (vajaa 1 rkl per muna).
Ruoanlaitossa, kuten vuokaruoissa, pihveissä tai pullissa kananmunaa ei välttämättä tarvita ollenkaan, mutta voit sitoa ruoan rakenteen sekoittamalla pari ruokalusikallista maissitärkkelystä tai perunajauhoa ruokaan ennen paistamista.
Voitelukananmunan voi korvata sokerivedellä, öljyllä, tai kikhernesäilykkeen liemellä.

-Tuoreet, anista maultaan muistuttavat tuoreyrtit voidaan hätätilanteessa korvata muiden maustekasvien, kuten aniksen tai fenkolin, kuivatuilla siemenillä. Rouhi n.1 tl siemeniä morttelissa ja lisää ruokaan n.10 minuuttia ennen sen valmistumista.

-Valmiiden liemikuutioiden sijaan suosi juurikkaita ja vahvan makuisia kasviksia (joista olemme kumma kyllä vieraantuneet), kuten selleriä, juuriselleriä, kyssäkaalia, piparjuurta..jne. Huuhtele ja kuori vihannekset, ja kuutioi pieniksi. Tee kuutioista omat liemijuuressekoitukset vaikka pakastimeen, josta voit kätevästi lisätä niitä ruokaan muhimaan.
Kokonaiset vihanneskuutiot antavat enemmän makua kuin pelkkä liemi. Lisäksi ruoka on tällöin runsaampaa.

Ohoh?

-Hanki keittiöösi metallisieni (tunnetaan myös ravintola- tai kokkisienen nimellä). Kyseessä on n. nyrkinkokoinen, kikkaraisista terässuikaleista valmistettu, pehmeä hankaussieni. Tällaisella sienellä kaikenlaiset keittiön ja keittiöastioiden pintojen pohjaanpalamat, pinttymät, kovettumat ja kuivettumat irtoavat kuin taikaiskusta. Vähän astianpesuainetta sieneen, ja kevyttä hankaamista. Kaikkein pehmeimmille pinnoille, kuten muoville, metallisieni ei sovellu, mutta monikäyttöinen se on. Useimmat tarvikekaupat myyvät niitä, ainakin Clas Ohlsonissa olen nähnyt niitä kahden pakkauksissa.

-Jos kuumalle keittolevylle palaa muovia, käännä levy pois päältä, ja raaputa muovinjämät heti pois voiveitsellä. Kaada muovijälkien päälle reilusti suolaa, ja kuumenna levy kostealla metallisienellä hangaten. Pyyhi puhdas levypinta nopeasti pyyhkeellä.

-Munakasmassaan eksynyt kananmunankuoren pala on helpoin poistaa kapeakärkisillä syömäpuikoilla kuin sormenpäillä.

-Ylijääneitä sitruunanpuolikkaita ei kannata heittää heti pois, vaan voit puhdistaa niillä leikkuulaudan; Tiristä sitruunasta mehua leikkuulaudalle, sirottele päälle suolaa ja anna tekeytyä hetki. Hankaa leikkuulauta sitten sitruunanpuolikkaalla, ja pyyhi kuivaksi esim. pyyhkeellä. Sitruunan sijaan voit kokeilla myös etikkaa.

 -Punajuuritahrat taas irtovat puisesta leikkuulaudasta, jos puolitat sipulin, ja laitat leikkuupinnat tahroja vasten. Anna tekeytyä muutaman tunnin ajan, ja nosta sipulit pois. Punajuuritahrat ovat imeytyneet sipuleihin.

-Käytetyn sitruunanpuolikkaan voit myös laittaa jääkaappiin pariksi päiväksi ennenkuin heität sen pois. Tuoksu raikastaa jääkaapin ja poistaa ummehtuneet hajut.

-Kalanhaju ja punajuuren väri lähtee käsistä jos hankaat käsiä sitruunalla tai etikalla ennen pesua.

Lisää kotitalousniksejä Etikka -postauksessa :)

Ei kommentteja: