keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Kehon Karvoitus (Pilus)

Vaikka emme ihmisinä kuulukaan eläimaailman kaikkein karvaisimpiin edustajiin, kasvaa kehoissamme silti enemmän tai vähemmän erilaisia karvoja, joissa on oma magiansa. Karvat, ihmiskehon osina edustavat tietenkin ihmistä itseään, siinä missä veri tai hampaat. Parhaiten magiaan kuin magiaan soveltuvat karvat, joiden juuri on vielä tallella.

Kaikenlaisia karvoja on, hiuksia halkomatta, käytetty läpi historian erityisesti lemmentaikoihin ja sitoviin loitsuihin.  Lemmenloitsuihin parhaita ovat tietenkin karvat jotka hikoavat usein, kuten kainalo-, ja häpykarvat.
Ranskalainen folklore kertoo, että jos haluttiin rakastuttaa henkilö, piti lemmennälkäisen ensin leikellä vähän karvoja joka puolelta kehoaan, ja sitten käristää niitä tulessa, jauhaa karvat, ja tarjoilla ne ruoassa halutulle.

Karvoja käytetään kahdella tavalla; Joko ne itsessään toimivat taikaesineinä, jolloin karvoja on mm. syötetty toiselle esim. rakastuttamisen toivossa, tai sitten karvoja käytettiin taian välikätenä, ja niitä on esim. laitettu taiottavaa esittävään kuvaan edustamaan k.o.henkilöä josta karvat oli saatu. Nuket lienevät tästä paras esimerkki. Joko saadut karvat laitettiin nuken sisään, tai jos käytössä oli hiuksia, ne kiinnitettiin nuken päähän, tai vastaavasti rintakarvat nuken rintaan, jne.
Mainittakoon, että sitomisessa, yms, ja muuten taian välikappaleena toimivat aina parhaiten juuri ne karvat jotka on saatu juurineen.

Yleensä magiaan käytettävät karvat ovat peräisin elävistä ihmisistä, joko taiottavasta tai taiantekijästä itsestään, mutta myös vainajien karvoitusta on käytetty, pääasiassa pahoihin taiantekoihin, esimerkiksi sortamiseen, näivetykseen, ja kiroamiseen, mutta myös nostettaessa ja hallittaessa kirkkomaan väkeä. Ruumiinosien mukana tuli automaattisesti Kalman väki, jonka omaava tietäjä tai noita oli erityisen voimakas. Voimakkaimpia ruumiinosat tietenkin olivat jos ne kaivoi ylös haudasta.
Mutta asiaan:

Kaikenkarvaisia Karvoja

Hiukset - Hiukset ovat kautta aikain olleet, etenkin naisen, kruunu, joka kaunisti kantajansa ja antoi tälle positiivista statusta yhteisössään, eli eräänlainen miehisen parran feminiininen vastine. Koska hiuksilla oli maineensa maagisena aineksena, eivät kaikki ihmiset voineet heittää leikattuja, tai irronneitakaan hiuksiaan hukkaan, vaan hiukset joko poltettiin, haudattiin piilopaikkaan, tai laitettiin johonkin omaan jemmaan, kuten seinänrakoon, etteivät ne vahingossakaan joutuisi vihollisen käsiin. Pääkipujen on esimerkiksi uskottu olevan oire jonkun henkilön sinulle hiustesi avulla tekemästä taiasta. Jos hiuksia leikattiin, uskottiin niiden kasvavan paremmin jos naisen tukan leikkeet heitti tuuleen, ja miehen tukan tuleen. Uskomus tunnetaan myös päinvastaisena.
Hiukset ovat magiassa käytetyistä ihmiskarvoista yleisimpiä, ja eniten niitä käytetään lemmenloitsuissa. Halutun hiuksilla yleensä sinetöidään oma lemmentaika, ja niiden avulla loitsu suunnataan haluttuun kohteeseen. Rakastutettavan tavaroihin piilotettava loitsupussi taas voi sisältää loitsijan itsenä hiuksia (tai muita karvoja) että toinen rakastuisi häneen. Jos nainen halusi varmistaa kumppaninsa uskollisuuden, hän leikkasi salaa miehen päästä hiuskiehkuran amuletikseen.

Kun haluttiin selvittää henkilön luonnetta, otettiin häneltä hius, ja vedettiin se etusormen-, ja peukalonkynnen välistä. Jos hius meni kippuralle, oli henkilö kiivas ja pahansisuinen.
Hiuskiehkurat ovat myös tunnettuja amuletteja. Rakkaan tai oman lapsen hiuskiehkura pitää heidät lähellä meitä, tai tuo meille onnea. Samalla tavoin edellä mainitut kuolleiden hiukset voivat toimia yhteytenämme edesmenneeseen sukulaiseen tai ystävään.

Ripset - Ripset yhdistetään viattomuuteen ja lempeen, mutta silmien, sielun peilin, kehyksenä ripsiä käytettiin myös näköön liittyvässä magiassa, sekä parantamisessa että sokeuttamisessa. Ripset sopivat hyvin nukkien täytteeksi ja sen sellaisiin loitsupusseihin, ja usein myös suhteellisen huomaamattomia livauttaa rakastutettavan ateriaan; Jos hän syö ripsesi, hän rakastuu sinuun.
Jos ripsi irtoaa ja sen puhaltaa vasemman käden etusormen päältä ja toivoo samalla, toive toteutuu.

Kulmakarvat - Kuten edellä mainitut ripset, sopivat myös kulmakarvat samoin nukkien täytteeksi ja sen sellaisiin loitsupusseihin.

Viiksi-/Partakarvat - Lähinnä miesten juttu. Aikoinaan, ja paikoin nykyäänkin parran leikkaamista pidetään kuolemantoivotuksen veroisena kauhistuksena, ja partaa pidetään miehen väen, ja maskuliinisuuden ilmentymänä. Partansa ajanut mies oli, vähän alueesta riippuen joko kuohittu tai kuoleman oma. Partakarvoja suojeltiin ajoittain visustikin, eikä irronneita karvoja heitetty menemään, vaan ne jemmattiin paidan alle, ihoa vasten. Suomessakin sanotaan, että "Parta ei pahoille kasva, turpajouhet joutaville."
Ja tietenkin, koska viiksetkin hikoavat, miehet ovat paikoin uskoneet, että viiksekäs mies saa naisen rakastuman helpommin, jos onnistuu suutelemaan tätä.
 
Kainalokarvat - Lemmentaioissa, joissa jotain piti pyyhkäistä kainalossa, tai pitää kainalossa että taika toimisi, taika toimii parhaiten jos kainalo on karvainen.

Rintakarvat - Tämäkin on lähinnä miesten juttu, vaikkei ole tavatonta, että naisella kasvaisi rinnoissaan tai nännien ympärillä muusta ihokarvoituksesta poikkeavia, pidempiä karvoja. Rintakarvoja, lähinnä miesten sellaisia, on käytetty jonkun verran lemmentaioissa, yleensä miesten itsensä toimesta. Jos isäntä halusi vahvistaa eläintä, piti eläimen rinnasta leikata vähän karvoja, ja isännän omasta rinnasta, ja Sunnuntaina kasvavalla kuulla polttaa ne yhtä aikaa saunan uunissa hokien "Paremmaksi, paremmaksi".
Jos nainen halusi raskaaksi, hänen piti saada imettävältä äidiltä vähän maitoa, ja karva nännintyvestä, ja juoda se karva maidon seassa.

Häpykarvoitus - Nämä ovat suosittuja ja vahvoina pidettyjä kaikenlaisessa lemmenmagiassa, mutta tehokkaimpia, jos ne sai juurineen. Joo, se tosin voi olla hankalaa. Jemmaamalla miehen kiveksistä tai naisen häpyhuulilta salaa muutaman karvan rakastajatar tai rakastaja saattoi sitoa henkilön itseensä. Jos oman häpykarvansa sai salaa syötettyä halutulle esim. ruoan tai leivonnaisen kanssa, tämä lankesi syöttäjäänsä.
Häpykarvakiehkurat voivat aikuisten kesken toimia rakastavaisten kesken samanlaisina maskotteina kuin hiuskiehkurat.

Ihokarvat - Ihokarvoja voi olla vaikea kerätä muilta, vaikkakin ne ovat ihan hyviä sitomiseen. Omia ihokarvoja voi kerätä lemmentaikoihin, etenkin, jos ne ovat hikisiä.

(Jos luomessa kasvaa karva, ihminen on elämässään onnekas.)

Luomen karvat - Luomissa kasvavilla karvoilla on vähän ansioita, mutta ne ovat sitäkin parempia.
Luomessa kasvava karva veti etenkin sitomis-, ja suojeluloitsuissa vertoja taian kohteen verelle, mutta on todennäköisesti vaikeampi saada haltuun, sillä toimiakseen luomen karvassa pitää olla juuri mukana.
Luomen karvalla saattoi myös sinetöidä taian jolloin se oli vaikeampi nostaa. Esim. noita-, tai amulettipussissa omistajansa luomesta nypätty karva suojeli tehokkaasti pussukkaa vierailta vaikutuksilta.

*Karvoja sisältävät loitsuesineet on paras hävittää polttamalla, tai, jos taika haluttiin kääntää lähettäjäänsä, heittämällä ne virtaavaan veteen.

Site Admin kiittää vielä erikseen miestään partakuvasta. Kiitoksia :)

Ei kommentteja: