perjantai 9. lokakuuta 2015

Punajuuri-Perunalaatikko

Ihana punajuurilaatikko sai meillä lempinimen "Pretty in Pink". Kyllä, Psychedelic Furs -yhtyeen biisin mukaan :)

2-3 Keskikokoista punajuurta
4 Isohkoa perunaa
2 Isohkoa porkkanaa
1 Iso sipuli
1 Maustekurkku
1 Valkosipulinkynsi
Annos Béchamel-kastiketta
400g Oatlyn Fraichea
1/2 dl Hienonnettua, tuoretta timjamia
Suolaa
Öljyä paistamiseen
Vettä
Juustokekuorruketta tai korppujauhoja kuorrutukseen
Margariinia vuoan voiteluun

-Kuori ja suikaloi punajuuret, perunat ja porkkanat (punajuurta pitäisi olla about puolet vähemmän kuin perunaa ja porkkanaa yhteensä)
-Kuutioi kurkku, ja valuta se serlan tai keittiöpyyhkeen päällä. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynsi
-Valmista ensin kastike. Lisää Fraiche kastikkeeseen, ja sekoita hyvin. Mausta kastike suolalla ja pippurilla, ja lisää timjami kastikkeeseen. Laita sivuun odottamaan
-Voitele sopivan kokoinen uunivuoka, ja laita uuni lämpeämään 175'C asteeseen
-Kuumenna pannulla loraus öljyä, ja paista siinä perunasuikaleita n.10-15 minuuttia, kunnes ne alkavat pehmetä. Mausta kevyesti suolalla, ja kaada uunivuokaan
-Lisää pannulle tarvittaessa tilkka öljyä, ja lisää sipuli ja valkosipuli. Kuullottele, kunnes sipuli alkaa pehmetä, ja lisää punajuuret ja porkkanat
-Paistele taas 10-15 min. kunnes juurekset alkavat pehmetä, ja kaada ne vuokaan perunoiden päälle
-Kaada vuokaan vielä kastike, lisää kurkkukuutiot, ja sekoita hyvin (ruoan lempinimen ymmärtää tässä vaiheessa)
-Tasoita vuoan pinta ja kaada päälle about desi kylmää vettä, niin, että ruoan päällä on ohut vesikerros
-Laita vuoka uuniin, ja paista n.1 h. Käännä vuoka kerran paistamisen aikana
-Ota vuoka uunista ja nosta lämpö 200'C asteeseen. Kuorruta vuoka juustokkeella tai korppujauhoilla, laita se takaisin uuniin ja paista kunnes kuorrutus saa kauniin sävyn.

(Näyttää vähän lasagnelta, eikö?)

*Tarjoa sellaisenaan tai paahdetun leivän kera.

Ei kommentteja: