torstai 8. lokakuuta 2015

Punajuuri (Beta Vulgaris var. Conditiva)

Punajuuri eli punajuurikas on monille sekä suomalaisesta, että itä-eurooppalaisesta keittiöstä tuttu, nimensä mukaan punaisesta väristään tunnettu juurikas, ja on samoin sukua muille juurekkaille. Punajuuri on myös pottumaiden tunnetun rikkaruohon, Jauhosavikan (Chenopodium album), eli tutummin Saviheinän, serkku. Punajuuresta on olemassa myös vaaleampia värimuunnoksia, esim. kelta-, valko-, ja raitajuurta, mutta keskityn tässä vain tähän punaiseen lajikkeeseen, joka on myös oma, henkilökohtainen suosikkini.

(Punajuuria korissa)

Punajuuren koko ja ulkonäkö vaihtelevat vähän jalostuksen mukaan golfpallosta petankikuulaan, ja muotokin voi vaihdella totutun pyöreästä pitkulaiseen. Tunnetuin ominaisuus on kuitenkin juurikkaan punainen väri, joka tulee esiin kuorimisen tai paloittelun yhteydessä. Punajuuren väri tarttuu helposti joka paikkaan, ja sitä on vaikea pestä pois. Punajuuritahrojen irrotukseen kannattaa kuitenkin kokeilla joko sitruunaa, joka vaalentaa, tai sipulinpaloja, jotka imevät väriä itseensä, erityisesti puupinnoilta.

Punajuuri on siis itsessään syötävä, niin tuoreena kuin kypsennettynäkin, ja sen nuoret naatit sopivat hyvin mm. salaatteihin. Tuoreessa punajuuressa on kypsennettynäkin sellainen vähän "kellarimainen" sivumaku, mutta se kuuluu asiaan luonnostaan. Muuten punajuuri on makeahko, ja muistuttaa aromiltaan etäisesti kukkakaalia ja variksenmarjaa. Punajuuren kaveriksi sopivat hyvin sipulit, porkkanat, ja nauriit, feta-, tai vuohenjuusto, hunaja, Agave-, ja vaalea siirappi, vaahterasirappi, mustapippuri, kumina, timjami, ja rakuuna. Punajuuria löytää kaupoista paitsi tuoreena HeVi-tiskiltä, myös erilaisina pakasteina, soseina, säilykkeinä, mehuina, jauheina ja sipseinä.
Suomalaisittain punajuuri on kautta aikain ollut loppusyksyn tärkeä kasvis, jota etenkin Kekrin aikaan on käytetty erilaisissa ruoissa, ja kenties tunnetuin Kekrin perinneruoka onkin punajuurilihapullat. Punajuuri sopiikin mainiosti syksyn juhliin, kuten Veripäivään, Kekriin, Samhainiin, ja Syyspäivään.

(Itävä punajuuri josta kasvaa naattia)

Punajuuri on feminiininen, maan elementtiin ja Saturnus-planeettaan yhdistetty kasvi. Punajuureen yhdistetyt jumaluudet vaihtelevat, mutta ovat pääasiassa terveyden, ja kauneuden jumaluuksia, kuten Gaia, Venus, Afrodite, Thot, ja Taweret.
Muinaisessa Kreikassa punajuuren uskottiin antavan pitkää ikää, terveyttä ja kauneutta, niin naisille kuin miehillekin.
Punajuurella on yhteytensä myös lemmenmagiaan, sitä on pidetty afrodisiakana, ja punajuuren mehulla on kirjoitettu aikojen saatossa yksi jos toinenkin lemmenloitsu ja rakkauskirje, ja maagisesti punajuuren mehu sopii hyvin kaikille über-vegenoidille veren korvikkeeksi. Wanha konsti neuvoo, että jos haluttiin saada kaksi ihmistä rakastumaan toisiinsa, piti heidän nimensä kirjoittaa punajuureen, ja sitten haudata punajuuri maahan kasvavalla kuulla.
Punajuuri myös tasoittaa energioita magian jälkeen, ja sitä voi nauttia rituaalin päätyttyä, ravitsevana välipalana, kuten esim. raastesalaattina. Jos tuore punajuuri ei hivele makunystyröitä, mausta salaattia halutessasi esim. sitruunamehulla, balsamicolla, vaahterasiirapilla tai seesamiöljyllä.

(Punajuuren puolikkaat. Pahoittelen hieman tärähtynyttä kuvaa)

Mehevä punajuuri on nykykeittiössä ehkä hivenen aliarvostettu, mutta todella terveellinen ja maukas juurikas, minkä vuoksi voin suositella sitä jokaiseen kotiapteekkiin, niin kauan kuin sen käyttäjät eivät ole allergisia tai yliherkkiä k.o kasville.
Punajuuri sisältää paljon vitamiineja ja hivenaineita, kuten Tiamiinia (B1), Riboflaviinia (B2), B6-, A-, C-, ja K-vitamiinia, Karotenoideja, Foolihappoa, Kaliumia, Natrumia, Koliinia, Fosforia, Kuparia, Jodia, Kalsiumia, Magnesiumia ja Rautaa. Lisäksi Punajuuri on hyvä kuidun, hyvien hiilihydraattien ja proteiinin lähde. Punajuuren lehdet, esim. salaateissa, tarjoavat lisäksi hyvän kalsiumin lähteen, mutta ne sisältävät myös K-vitamiinia, Kaliumia ja Rautaa (lue kuitenkin "Huom:").

Punajuuri vahvistaa elintoimintoja, ja se on yhdistetty sydänchakraan. Kautta aikojen punajuurta on suositeltu mm. anemiaan ja heikotukseen, mutta sen mainitaan auttavan myös kuukautisongelmiin ja meritautiin. Punajuuri auttaa kuitenkin ennen kaikkea puhdistamaan maksaa ja munuaisia, ja vahvistamaan suolen seinämiä. Siksi punajuurimehu on etenkin selleriin ja sitruunaan yhdistettynä mitä mainioin krapularyyppy, ja kurkumaan yhdistettynä säännöllisesti nautittu punajuuri tarjoaa avun esim. toipuvalle alkoholistille. Koska punajuuri sisältää paljon kaliumia, se lievittää kaliumvajetta, ja sopii hyvin paljon lihaa, tms. eläinproteiinia syövien ihmisten ruokavalioon. Punajuuri voi auttaa myös osteoporoosista kärsiviä. Punajuuren on todettu myös tekevän hyvää vastustuskyvylle, laskevan korkeita kolesteroliarvoja, auttavan kausiväsymykseen ja tasoittavan verenpainetta. Punajuuri sopii siis mainiosti sekä urheilijoille että penkkiurheilijoille ;)
Nykylääketiede tutkii punajuuresta eroteltuja ainesosia myös erilaisten syöpien, kuten rinta-, kohtu-, ja eturauhassyövän ennaltaehkäisyssä ja hoidossa.

(Suikaloituja punajuuria)

Kotikosmeettisia ominaisuuksia punajuurella ei juuri ole, mutta sen terveysominaisuudet huomioon ottaen punajuurten säännöllinen pupeltaminen näkyy kyllä myös ihon terveytenä. Punajuuri heleyttää ihoa, ja antaa sille kimmoisuutta ja sileyttä.
Tummaveriköt voivat kokeilla punajuurimehua hiushuuhteena, korostaakseen ruskeiden hiusten luonnollisia punasävyjä. Punajuurten keitinvesi sopii samoin hiushuuhteeksi kaikille, paitsi tietenkin vaaleaveriköille. Punajuuren keittovesi ei värjää tuoreen punajuuren lailla, mutta voi silti aiheuttaa värjäymiä vaaleille kutreille.

Punajuurta on käytetty myös tekstiilien kotivärjäykseen. Punajuuren paloja ja -kuoria keitetään kattilassa sopivien, luonnonmateriaaleista valmistettujen lankojen, kankaiden tai vaatteiden kanssa. Liemeen lisätään kiinnikeaineeksi ruokasuolaa, karvassuolaa (eli epsom-suola, magnesiumsulfaatti), tai magnesiumsulfiittia (apteekista). Värjäystulokset punajuurella vaihtelevat violetinpunaisista ruskeisiin sävyihin.

(Punajuuren leikkauspinta lähikuvassa. Turha pelästyä, nuo "madonnäköiset" vaaleat kohdat tuolla yläosassa ovat naatin alkuja, eli kyseessä on vaan itämiskelpoinen yksilö.)

Huom: Vastoin yleistä uskomusta punajuurta ei tarvitse ryöpätä ennen käyttöä, mutta sen voi kiehauttaa rakenteen pehmittämiseksi porkkanoiden tapaan. Tällöin myös keitinveden voi käyttää ruoanlaittoon. Punajuuri, ja etenkin sen naatit sisältävät kuitenkin paljon nitraatteja, minkä vuoksi lapsille ei pitäisi antaa päivittäin kypsentämätöntä punajuurta tai naatteja. Punajuuren naatit sisältävät lisäksi raparperin ja ketunleivän tavoin oksaalihappoa.
Säännöllisesti nautitut punajuuret voivat tehostaa verenohennuslääkkeiden tehoa, ja asiasta pitäisi aina keskustella lääkärin kanssa.

Punajuurta voi kokeilla vaikka seuraavissa resepteissä:

Borsch-Keitto
Pasta-Punajuurisalaatti
Punajuurilihapullat
Punajuuri-Perunalaatikko
Sadonkorjuupyttis

Uskomuksia:
-Punajuuren syöminen unessa povaa rahaa. Toisaalta, punajuuritahrat voivat enteillä verta.
-Punajuuren naattien syöminen keitettynä kasvattaa omaisuuttasi.
-Jos laitat työhaastatteluun mennessäsi punajuuren naatteja taskuusi, ja syöt ne haastattelun jälkeen, saat hakemasi työpaikan.
-Punajuuren syöminen uudellakuulla lannistaa vihamiehesi.

Ei kommentteja: