torstai 18. huhtikuuta 2013

Pastan Keittäminen

Esimerkkiohjeessa keittelen spagettia, mutta ohje sopii myös muille pastalajeille. Mainittakoon, että tarvittaessa pastan keitto-ohjeet löytyvät myös pastapakkauksen kyljestä.

Maun mukaista pastaa
Kylmää vettä
Suolaa

Lisäksi:
Sopivankokoinen kattila
Puuhaarukka, tms. lasta
Pastasiivilä

-Kaada vettä kattilaan niin, että reunoille jää n. 5 cm kiehumavaraa, ja mausta vesi suolalla (n.1/2 tl / 5 dl)
-Kuumenna vesikattilaa lieden päällä, kunnes vesi alkaa poreilla, ja käännä levyä vähän pienemmälle
-Lisää pasta kattilaan kiehuvaan veteen, ja sekoittele aluksi kevyesti niin että pasta pysyy liikkeessä kunnes kiehuminen jatkuu. Muuten pasta jämähtää yhteenkiehuneeksi möykyksi kattilaan. Jos kyseessä on spagetti, se ei tietenkään mahdu kokonaisena kattilaan. Spagetti kuitenkin pehmenee nopeasti, ja voit painella kuivia spagetinvarsia kattilaan joko lastalla tai käsin. Ole varovainen, äläkä pakota spagettia taipumaan, tai se katkeaa

-Kun spagetti on kokonaan kattilassa ja mauhtuu kiehumaan, sekoittele samoin kevyesti kuin muitakin pastoja, etteivät varret tartu toisiinsa
-Kun vesi taas kiehuu hyvin, anna pastan keittyä omaan tahtiin, silloin tällöin sekoitellen
-Jos kiehuminen yltyy liikaa (eli et pienentänytkään levyä), kaada vähän vettä pois kattilasta, ja lisää kylmää vettä

-Pastan keittoaika vaihtelee n.5-8 minuuttiin, vähän pastan koon ja muodon mukaan, esim. spageteista ohut Cappellini kypsyy nopeammin kuin paksu Bucatini, ja Farfalle puolestaan kypsyy tietenkin hitaammin kuin mini-Farfalle
-Kypsä pasta on pehmeää, mutta napakkaa
-Pasta myös vaalenee keitettäessään, ja kypsä pasta on raakaversioonsa verraten kauniin vaaleankeltaista. Ylikypsä pasta taas lähes valkoista, ja hajoaa kun esim. kaadat sitä siivilään. Jos keität pastaa liian kauan, se hajoaa myös kattilaan

-Pastan kypsyyden määrittelemiselle on maailmassa jos jonkinlaista "muistisääntöä", mutta itse en ole koskaan niistä perustanut. Minulla ei siis ole muuta neuvoa tähän, kuin että mitä enemmän keität pastaa, sitä paremmin opit keittoajat. Pastaa kannattaa opetellessa myös alkaa maistelemaan kattilasta heti kun edes ounastelet sen voivan olla kypsää. Niin et vahingossa ylikeitä pastaasi
-Kun pasta on kypsää, kaada se altaan päällä siivilään, ja huuhtele kylmällä vedellä. Lämpötilan lasku aiheuttaa kypsymisen loppumisen, eivätkä pastat tartu toisiinsa

-Siivilöity ja huuhdeltu kypsä pasta on valmista käytettäväksi :)

*Jos aiot tarjoilla pastan koruttomammin, esim. vain oliiviöljyn, pippurin ja juustokkeen kera, lisää silloin italialaisittain keitinveteen hieman oliiviöljyä "mehevöittämään" pastan. Jos tarjoilet pastan kastikkeen kera, mausta vesi vain suolalla, sillä öljy estää kastikkeen imeytymistä pastaan.

Mainittakoon myös, että esimerkkikuvien kattila on vähän liian pieni keittämälleni pastamäärälle, mutta pastan keitto on vähän tottumiskysymys, itse tykkään käyttää tuota pikkukattilaa :)

Lopuksi vielä pari aiheeseen liittyvää vinkkiä vanhasta Keittiöniksit -postauksestani:

-Eilispäivän jämähtänyt pasta elpyy kuin tuoreeksi, jos kaadat kattilaan vettä, lämmität sen kiehuvaksi, ja lisäät pastan hetkeksi, minuutti riittää, kiehuvaan veteen. Siivilöi, huuhtele ja käytä tavalliseen tapaan.

-Mikäli keität uutta pastaa vanhan jatkeeksi, keitä se liki kypsäksi, ja lisää vanha pasta kiehuvaan keitinveteen. Keitä n.2 minuuttia, siivilöi, huuhtele ja käytä tavalliseen tapaan.

Ei kommentteja: