keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Sellerit (Apium)

Sellereitä on useita lajeja, mutta yritän puhua tasapuolisesti vähän kaikista. Etenkin Villiselleri on monille tuntematon kasvi, koska se sekoitetaan usein sukulaiseensa Varsiselleriin. Villisellerin sukulaisiin kuuluvat myös, etenkin keittoruoista tunnetut, Juuriselleri ja Yrttiselleri.

(Varsiselleri)

Villiselleri (Apium Graveolens) on wanha rohdoskasvi, ja parhaiten kotiapteekkiin sopiva selleri. Rohdoksena kasvista käytetään lehtiä tai juurta. Villisellerillä on hoidettu niin ruoansulatusvaivoja kuin iho-ongelmia. Villiselleri on useimmille tuttu maustehyllyltä, sellerinsiemeniä nimittäin käytetään mausteena, jota myydään mauste/kauppanimellä "Selleri" tai "Sellerinsiemen".
Villisellerin lehtiä ja varsia käytetään etenkin ranskalaisessa keittiössä mm. salaateissa, muhennoksissa ja keitoissa lehtisellerin tavoin. Villisellerin juuri puolestaan on tutumpi Itä-Eurooppalaisesta keittiöstä. Villisellerin voi kuitenkin pitkälti korvata Varsisellerillä. Sellerinjuurta voi tuurilla löytää ihan vihannestiskiltä. Mainittakoon, että tämä mainittu Sellerinjuuri on myös ihan eri asia kuin Juuriselleri (lue eteenpäin). Paikoin myös Lipstikkaa ja Väinönputkea on kutsuttu virheellisesti Villiselleriksi. Villiselleri tunnetaan myös Sellerin nimellä.

Juurisellerin (A. Graveolens Rapaceum) syötävä osa on suuri juurimukula, joka kasvaa maan alla. Kasvi on parhaimmillaan syksyllä. Juurisellerin mukula on aika pahkainen, eli kannattaa kuoria paksusti. Muuten juuriselleriä ei tarvitse mitenkään erikseen ryöpätä tai esikypsentää. Kasvi on voimakkaan makuinen, ja sitä käytetään yleensä kohtuudella erilaisiin haudutettaviin liemiruokiin, tuomaan makua. Juuriselleri on hyvää myös raakaraasteena, ohueksi viipaloituna tai suikaloituna, ja paistettuna öljyssä. Juuriselleri on täysin eri kasvi kuin edellä mainittu sellerinjuuri, jota saadaanVilliselleristä. Juuriselleri tunnetaan myös Mukulasellerinä

Varsiselleri (A.Graveolens var. Dulce) on Villisellerin muunnos, ja kasvit muistuttavat toisiaan jonkin verran. Varsiselleri on kaksivuotinen kasvi, jonka varret muistuttavat vähän raparperia, paitsi ovat väritykseltään vihreän-valkoisia. Varsiselleri assosioituu ihmisten mielissä usein niin painonhallintaan kuin kasvissyöntiin. Hyvä, syömäkelpoinen selleri on rapeaa ja kiinteää. Nahistuessaan varret muuttuvat pehmeiksi ja veltoiksi, ja sen maku mietonee. Nahistunutta selleriä voi yhä käyttää keitoissa ja padoissa, vaikkei se tuoreen veroista olekaan. Sellerinvarsien nahistumista on hyvä ehkäistä vaikka viipaloimalla ylijäänyt selleri pakastimeen ennenkuin se ehtii nahistua. Tuore varsiselleri ei tarvitse esikäsittelyä, ja esim. kasvin lehtiä voi käyttää koristeena ruoissa. Varsiselleri tunnetaan myös Ruoti-, ja Lehtisellerinä.

Yrttiselleri (A.Graveolens Secalium) puolestaan on lähinnä lipstikan tai persiljan tapaan käytettävä maustekasvi, eli siitä käytetään vain lehtiä, eikä kasvia tarvitse erikseen ryöpätä. Yrttiselleri muistuttaa hieman Villiselleriä, ja tunnetaan myös Leikkosellerin, ja (Villi)sellerin nimellä.

Sellerilajikkeissa on siis helppo mennä nimien puolesta sekaisin, eikö vaan? Sellerit ovat useimmille keittiöstä tuttuja, liemikuutioita aromiltaan muistuttavia herkullisia kasviksia, jotka sopivat niin keittoihin, pataruokiin, kastikkeisiin, piirakoihin, salaatteihin ja vaikka dippikasvisvadille. Sellerit sopivat hyvin mm. tomaatin, paprikan, kesäkurpitsan, munakoison, mukuloiden, kaalien ja sipulin kaveriksi. Kaikki sellerit sopivat mainiosti myös pakastettaviksi. Varsisellerin rakenne voi juuriselleriä mehevämpänä vähän kärsiä pakastuksesta, mutta voit myös etukäteen paloitella ja keittää sen, ja sitten pakastaa sellerit jäähtyneessä liemessään. Näin saat valmista kasvislientä (no okei, sellerilientä) esim. keittoihin ja muhennoksiin.

(Juuriselleri, alla punajuuria. Yksityiskohta isommasta kuvasta.)

Sellerit ovat Maskuliinisia, Merkuriukseen ja Mars-pleneettaan yhdistettyjä kasveja, joista maanpäällisiä osia käytettävät yhdistetään Tulen, ja maanalaisia osia käytettävät Maan elementtiin. Sellerien jumaluuksia ovat sekä soturit, että rakastajat, kuten Ares, Mars, Chi You, Horus, Bellona, Venus, Afrodite ja Cupido.
Sellerit sopivat tulielementtinsä vuoksi erilaisiin lemmenruokiin ja -rohtoihin, ja sellerinsiemeniä on käytetty mm. erilaisissa kauneus-, ja lemmentaioissa. Etenkin Kreikassa ja Ranskassa selleri on tunnettu lemmenyrtti.

Sellereillä, ja etenkin Villi-, ja Varsisellerillä on yhteytensä myös psyykkisiin kykyihin, ja toiseen näköön, joten sellerinsiemeniä voi lisätä esim. suitsukkeisiin. Sellereitä, tai selleriruokia voi hyvin nauttia ennen maagista rituaalia, rentoutumismielessä, ja virittäytyäksesi oikeaan mielentilaan.

Villiselleri on myös noitakasvin maineessa, sillä noitien mainitaan lisänneen sellerinjuurta lentovoiteisiinsa, ja syöneen Villiselleriä ehkäistäkseen lihaskramppeja "lennon" aikana. Sellerinsiemenien syönnin taas sanotaan ehkäisevän huimausta "lennon" aikana. Sellerinsiemenet ja kuivatut juuret sopivat hyvin amulettipusseihin, ja tuoreet osat psyykkisesti puhdistavin kylpyihin.

Kotikosmeettisia ominaisuuksia sellereillä ei juuri ole, mutta aineenvaihduntaa parantevien ominaisuuksiensa vuoksi säännöllinen Varsisellerin nauttiminen kirkastaa ja silottaa ihoa.

Villiselleri on wanha mauste-, ja lääkekasvi, jota voi hyvin kokeilla kotiapteekkiin. Sellerinsiemen-, tai -juurihaudukkeella on hoidettu mm. kovaa vatsaa, turvotusta, ja sen sellaisia ruoansulatushäiriöitä. Naiset ovat myös nauttineet sellerinsiemeniä tullakseen helpommin raskaaksi, ja miehet saadakseen apua potenssiongelmiinsa. Villiselleri alentaa verenpainetta, ja sellerihauduketta voi nauttia myös kihtiin tai virtsateidentulehdukseen. Hauteena tai keitteenä selleriä kannattaa kokeilla myös niveltulehduksiin.
Ulkoisesti hienonnettua Villiselleriä voi myös lisätä esim. hierontaöljyyn rentouttamaan kipeitä lihaksia, tai sopivaan hauteeseen vaikka saunan ajaksi.
Myös Varsiselleri on hyvä erilaisiin ruoansulatusongelmiin, ja sitä on nautittu myös helpottamaan vaihdevuosioireita.

Varsiselleri on muutenkin todellinen terveyspommi, joka sopii siksi hyvin kotiapteekkiin. Varsiselleri sisältää mm. Kaliumia, Natriumia, Kalsiumia ja Fosforia, sekä Kuitua, Karotenoideja, B9-Vitamiinia (Folaatti), ja A-, ja K-Vitamiinia.
Varsiselleri on nykysapuskoiden keskellä varteenotettava terveyskasvi jokaisen (paitsi yliherkkien ja allergisten) ruokavalioon, sillä se mm. parantaa aineenvaihduntaa ja poistaa kuona-aineita elimistöstä. Varsiselleri voi siis auttaa polttamaan rasvaa ja jopa selluliittia. Varsiselleri on lisäksi hyväksi myös maksan ja munuaisten toiminnalle, joten se on mainio lisä kaikenlaisiin Detox-kuureihin. Varsiselleriä kannattaa kokeilla myös erilaisiin virtsateiden tulehduksiin. Saadaksesi parhaan hyödyn lehtisellerin terveysvaikutuksista, kannattaa selleri tietenkin syödä tuoreena. Lisää varsiselleriä esim. salaattiin tai smoothien sekaan, tai linkoa siitä mehua.
Jos imettävä äiti syö runsaasti varsiselleriä imettäessään, kasvin ruoansulatusta helpottavat aineet pääsevät äidinmaitoon, ja helpottavat siten lapsen koliikkia.
Varsisellerillä on myös lievästi puuduttavia ominaisuuksia. Jos hammastasi kolottaa, pureskele varovasti varsiselleriä, tai purskuttele tuoreella mehulla.

Sellerien tuoksu on miellyttävä, ja rauhoittava. Sellereitä on hyvä nuuhkia ennen nukkumaanmenoa, jos kärsii unettomuudesta, tai nukkuu levottomasti. Myös nukkuvan viereen esim. yöpöydälle voi laittaa paloitellun sellerinvarren tuoksuttamaan makuuhuonetta. Ole silti varovainen, sillä sellerintuoksu myös kiihottaa ruokahalua, joten jos olet vaikkapa laihiksella, voi yöpöydällä tuoksuva sellerinvarsi houkutella sinut Höyhensaarten sijaan jääkaapille..
 
Huom: Selleriyliherkkyys on aika yleinen, eikä sellereitä tietenkään pidä käyttää, mikäli olet niille yliherkkä tai allerginen. Hyvä muistaa, että jos olet yliherkkä tai allerginen yhdelle sellerilajikkeelle, olet todennäköisesti muillekin. Mainittakoon myös, että pujoallergikot voivat saada kasvin kukinta-aikaan ristiallergiaoireita selleristä. Selleriyliherkkyys oireilee tavallisimmin kutisevina näppylöinä/nokkosihottumana, ja pahetessaan esim. vatsakivun, pahoinvoinnin tai ruoansulatusongelmien muodossa. Naisilla myös krooninen hiivatulehdus voi olla yliherkkyysoire. Kokeile ainakin pari viikkoa ilman selleriä, ja jos oireet katoavat, syyllinen on selleri. Yliherkkien ja allergikkojen kannattaakin olla tarkkoina, sillä selleriä löytyy mm. maustemuodossa vähän kaikkialta (samoin kuin korianteria, sipulia, valkosipulia ja tomaattia).
Mainittakoon vielä, ettei Varsiselleri myöskään ole mikään maaginen "ihmerohto", joka taikoo kilot kadoksiin noin vain. Varsiselleri toimii parhaiten tuoreena, osana monipuolista ruokavaliota ja liikuntaa. Tietenkin, jos et syö mitään muuta kuin sellerinvarsia, kilot taatusti katoavat, mutta moinen ei ole mitenkään terveellistä, sillä pidemmän päälle terveellinen sellerikin on yksistään aika ravintoköyhää sapuskaa.

Kokeile selleriä esim. seuraavissa resepteissä:

Höyrytetyt Kasvikset
Kasvisjambalaya
Kasvisnuudelit
Kermainen Tofu-Pastasalaatti
Suppilovahvero-Spelttikeitto

Uskomuksia:
-Unessa nähty tuore selleri kuvaa rahaa. Jos selleri on pilalla, menetät rahaa.
-Selleri on horoskooppimerkki Jousimiehen onnenkasvi (vai onnenkasvis?).
-Sellerin syöminen kasvattaa älyä.
-Laita sellerinsiemeniä tyynysi alle, niin näet enneunia.
-Laita treffeille (vai baariin) sellerinsiemeniä vasempaan kenkääsi, niin sinua onnistaa.

Ei kommentteja: