keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Maustepippuri (Pimenta Dioica)

Maustepippuri tunnetaan myös maustenimikkeellä Pimento, mutta sitä ei tule sekoittaa lähes samannimiseen maustepaprikalajikkeeseen, Pimientoon. Maustepippuria voi löytää peruskaupoista sekä jauhettuna että kokonaisena, erikokoisina, pippurimaisina, kuivattuina marjoina. Ulkonäöstään ja nimestään huolimatta maustepippuri ei ole pippuri, vaan myrttien heimoon kuuluva kasvi. Kasvin englannikielinen nimi "Allspice" ("Jokamauste"/"Yleismauste" vap. suom.) onkin paljon kuvaavampi kertomaan mausteen ominaisuuksista.

(Kuva: Wikimedia Commons)

Maustepippuri on epävirallisesti kenties se tunnetuin mauste suomalaisesta keittiöstä valkopippurin ohella, ja sitä käytettiin vähän kaikkeen ennen kuin mustapippuri syrjäytti sen 90-luvulla. Tunnetuimpia maustepippurilla maustettuja ruokia lienevät makea makaronilaatikko, läskisoosi, lihapullat, béchamel-kastike, sienisäilykkeet, piparkakut, aladoobi, veriruoat ja erilaiset kiusaukset. Nykyään maustepippuria jopa vähän vieroksutaan moderneissa keittiöissä, sillä se koetaan jotenkin vanhanaikaisena ja "mummomaisena" mausteena. Toisaalta, niin kauan kun vintage on retrobuumin jyllätessä "in", on maustepippurilla jälleen chansseja päästä kotikeittiöiden top-listalle, etenkin, jos mummin keitoksia tulee ikävä ;)

Maustepippuri on joka tapauksessa monipuolinen ja maukas mauste, jolla on ansionsa Suomen lisäksi mm. venäläisessä-, pohjoismaisessa-, afrikkalaisessa- ja  Kreoli-keittiössä, ja onpa se tärkeä osa myös ranskalaista Quatre Epices (eli Nelimauste) -mausteseosta, joka sisältää myös neilikkaa, muskottia ja inkivääriä.
Maustepippuri muistuttaa ulkonäöltään mustapippuria, mutta marjat ovat vaihtelevampia kooltaan. Suurimmat ovat kuin isoja mustikoita, ja pienimmät nuppineulanpään kokoisia. Maustepipurin kuivatut marjat ovat kokoonsa nähden keveitä, mutta tuoksuvat voimakkasti. Maustepippurin tuoksu muistuttaa vähän väljähtänyttä Pommac-limonadia johon on lisätty neilikkaa.

Maustepippuri on maskuliininen, Mars-planeettaan ja tulielementtiin yhdistetty mauste. Maustepippurilla höystetyillä ruoilla on kunnioitettu kotiin palaavia sotureita ja muuten kunnostautuneita aviomiehiä ja rakastajia. Sotaisasta Marsista huolimatta maustepippuri on pyhitetty myös rakkauden jumalattarille, kuten Afroditelle ja Venukselle. Lemmekkäiden jumaluuksien ansiosta Maustepippuri liitetään myös lemmennostoon ja rakkauteen. Aromaattisen lemmenmausteen saat sekoittamalla puolet ja puolet ruisjauhoa ja jauhettua maustepippuria.

Maagisia ansioita Maustepippurilla on eniten paimentolaisten, romaniväestön ja hoodoon parissa. Maustepippuri edustaa pääasiassa vaurautta, rahaa, onnea ja hyvinvointia. Yksinkertaiseksi, mutta tehokkaaksi hyvän onnen/rahaa houkuttelevaksi amuletiksi mainitaan muutama maustepippuri punaisessa pussukassa. Aina parempi jos pussukka on tehty flanellista. Maustepippuri sopii hyvin myös rahaa houkutteleviin suitsukkeisiin sekä potpurreihin.
Maustepippuri sopii myös energian vahvistukseen, työasioihin ja henkilökohtaisiin saavutuksiin.

Voimakkaan tuoksunsa ansiosta Maustepippuri on myös karkottava, ja näin ollen sillä on ansioita myös suojelevaa kasvina, joka sopii mm. parannusloitsuihin; parannukseen tarkoitettuun suitsukkeeseen voi lisätä hieman maustepippuria pitämään pahat henget ja potilaan sielunkärkkyjät loitolla.
Maustepippuri sopii hyvin kevään ja loppusyksyn juhliin, kuten Kevätpäivään ja Kekriin. Mauste sopii hyvin myös Samhain-juhlaan (Kelttisamhain: 1-3.11,Wiccasamhain: 31.10).

Maustepippuri sopii vaihtelevasti kotiapteekkiin. Maustepippuri on lämmittävä ja rentouttava mauste joka sopii hyvin ruokiin vaikka talvisen ulkoilurupeaman päätteeksi. Maustepippurin mainitaan edistävän ruoansulatusta, ja rauhoittavan vatsaa.
Maustepippuri sisältää eugenolia, joka vaikuttaa veren hyytymistä ehkäisevästi. Säännöllisen maustepippurin nauttimisen onkin sanottu ehkäisevän verisuonitukoksia, ja esim. sydänveritulppariskiä.
Ulkoisesti maustepippurin eteeristä öljyä on käytetty häätämään erilaisia ulkoloisia, kuten päätäitä.
Maustepippuri on mausteneilikan tavoin lievästi puuduttavaa, joten eteeristä maustepippuriöljyä voi levittää esim. topsi-puikolla ienrajaan lievittämään hammassärkyä, tai mustelmille lievittämään kipua. Maustepippurihauteella on hoidettu myös jännetupin tulehdusta, luuvaloa ja reumaattisia kipuja. Laimennettuna öljyä voi kokeilla esim. urheiluhieronnassa lievittämään lihasjännitystä ja kipuja.

Huom: Maustepippurin rohdoskäyttöä ei suositella raskaana oleville eikä imettäville. Tavallinen maustekäyttö on yleensä turvallista.
Liiallinen maustepippurin käyttö hidastaa veren hyytymistä, eikä sitä suositella käytettäväksi mikäli toivut leikkauksesta tai sinulla on verenhyytymiseen liittyviä ongelmia, kuten vertaohentava lääkitys. Maustepippurin käyttöä ei myöskään suositella syöpäpotilaille, sillä mausteen sisältämä eugenoli voi stimuloida syöpäsoluja.
Ulkoisesti maustepippurin eteerinen öljy voi aiheuttaa herkimmille ihoärsytystä, kutinaa ja nokkosihottumaa. Jatkuva maustepippurin käyttö voi myös pahentaa muita mahdollisia yliherkkyyksiäsi.

Uskomuksia:
-Maustepippurin syöminen tekee älykkäämmäksi
-Jos nappaat purkista mausteeksi sattumalta parillisen määrän maustepippureita, voit toivoa jotain ja se toteutuu

Ei kommentteja: