tiistai 28. toukokuuta 2013

Minttu (Mentha)

Minttuja on useita lajeja, tunnetuimpia monelle lienevät kuitenkin vihanneshyllyn maustemintut, kuten Viherminttu (M. Spicata) ja Piparminttu (M. x Piperita). Aion tässä kertoa mintuista yleisesti. Mintut ovat hyväntuoksuisia ja kauniita kasveja, jotka sopivat niin kotikeittiöön kuin -apteekkiinkin. Minttuja kasvaa Suomessakin luonnonvaraisena (kuten Rantaminttu, M. Arvensis). Mintut muistuttavat toisiaan eikä tarkka lajin tunnistaminen ole aina helppoa. Mintut ovat kuitenkin myrkyttömiä, joten alalajista erehtyminen on suhteellisen vaaratonta. Parhaiten mintun kuin mintun tunnistaa raikkaasta, kurkkupastillimaisesta tuoksusta.

(Kuva: Wikimedia Commons)

Minttu yhdistetään sekä ilman, veden että tulen elementtiin, ja se on sekä feminiininen että maskuliininen kasvi. Villimintut ovat yleensä maskuliinisia, vihannesmintut feminiinisiä. Minttu on pyhitetty vahvoille vaurauden ja hedelmällisyyden jumalille ja jumalattarille, kuten Plutolle, Erokselle, Imhotepille ja Heliokselle, Athenelle, Demeterille, Raunille ja Isikselle. Mainittakoon myös, että Kissanminttu (Nepeta Cataria) oli erikseen pyhitetty Bastetille, eikä kuulu varsinaisiin minttuihin.
Minttu on rauhoittava, parantava ja puhdistava, ja sopii kylpyihin, amuletteihin, suitsukkeisiin ja alttarille. Negatiiviset energiat ja pahat henget voit häätää tehokkaasti huiskimalla ilmaa mintunoksilla ja ajamalla pahalaiset vaikka ikkunasta ulos. Tässä mielessä minttua kannattaa lisätä esim. lattianpesuveteen. Mintusta saa hyvän avun meditaatioon tai astraalimatkustukseen. Juo minttuteetä ennen rituaalia puhdistuaksesi negatiivisista energioista, tai polta minttusuitsuketta terävöittääksesi aistisi ennen lentomatkaa.
Mintunoksat sopivat myös juhannustaikojan seppeleesen, puhumattakaan että sananjalan siemeniä havitteleva voi suojata itsensä juhannusyössä mintunoksalla pahantahtoisita olennoilta, kuten metsähiisiltä ;)
Vaurauden kasvina mintunlehtiä voi käyttää symboloimaan rahaa vauraustaioissa.

Minttu lienee tutuin monille keitttiöstä, se on raikas lisä niin salaatteihin kuin kermaviilikastikkeisiin, ja sitä on käytetty myös liharuokien mausteena. Elintarviketeollisuus käyttää minttua nykyään mm. erilaisten juomien ja makeisten maustamiseen, aivan kuten on ennen wanhaankin tehty. Minttu siis pitää pintansa. Minttu on paria lajia lukuunottamatta monivuotinen, helposti sopeutuva kasvi, ja esim. kaupan minttupusikon voi hyvin istuttaa kotipuutarhaan. Minttu leviää helposti kotiuduttuaan, joten varaudu pitämään minttupuskasi kurissa. Minttua on käytetty niin rohtona kuin mausteena kautta aikojen ympäri maailman. Parasta käytössä on tietenkin tuore minttu, mutta sitä voi myös kuivattaa talven varalle.

Mintun raikkaaseen aromiin törmää nykyään myös mm. hammastahnojen (Viherminttu/Spearmint, Piparminttu/Peppermint), suuvesien ja sen sellaisten hengitystä raikastavien tuotteiden, kuten pastillien, yhteydessä.
Minttua on aikojen saatossa käytetty vähän kaikkeen, ja se on myös vahvasti kuolemaan liitetty kasvi. Mintunoksilla raikastettiin tiloja joissa säilytettiin kuolleita, ja muinaisessa Egyptissä minttua käytettiin palsamoitujen muumioiden täytteenä.
Mintulla on ansionsa myös rakkauden saralla, muutenkin kuin suuteluhengityksen raikastajana. Muinaiset kreikkalaiset luottivat kasvin seksuaaliviettiä nostattavaan voimaan, ja se oli suosittu lisä esim. orgioiden ruokatarjoiluissa. Nykyään ainakin Turkissa piparminttua pidetään afrodisiakana.

Kotikosmeettisia ominaisuuksia mintulla on vähän, mutta keitettä voi käyttää virkistävänä kasvovetenä. Minttuvettä voi kokeilla myös silmäpussejen asettamiseen. Pääasiassa mintulla on peitetty pahoja hajuja. Minttua tai minttuöljyä voi lisätä mm. hajuvesiin. Mintunlehtiä voi pureskella hengitystä aikastamaan, ja mikäli kärsit kainalohiestä, haudo kainaloita muutama kerta päivässä kostutetulla minttuteepussilla tai hiero kainaloihisi kasvia.

Minttu sopii hyvin kotiapteekkiin, se on talvella lämmittävä, ja kesällä viilentävä rohto, joka sopii erinomaisesti käytettäväksi keitteenä tai haudukkeena, erityisesti vilustumisoireisiin. Kukapa ei olisi minttuteetä maistanut?
Sisäisesti minttu lisää virtsaneritystä, puhdistaa munuaisia, parantaa ruokahaluttomuutta ja rentouttaa. Minttua voi kokeilla tuoremausteena myös jos kärsit ilmavaivoista. Minttu vähentää kaasunmuodostusta ja parantaa ruoansulatusta. Minttua voi myös kokeilla yskänsiirappiin, sillä se irrottaa limaa ja helpottaa hengitystä. 
Ulkoiseen käyttöön mintulla voi hauteena hoitaa savipuolta, ja vaikka jalkakylpynä häätää silsaa. Puhumattakaan sen virkistävästä vaikutuksesta väsyneille jaloille. Minttujalkakylpy myös lämmittää kylmiä jalkoja. Aromaterapeuttisesti minttu on virkistävä, rauhoittava, ja poistaa stressiä

Huom: Minttu voi aiheuttaa esim. siitepölyallergikoille oireita. Herkimmät voivat saada ihoärsytystä jo koskettaessaan kasvia. Minttu, etenkin eteerinen minttuöljy voi laukaista migreenin, etenkin jos työnnät nenäsi suoraan pulloon. Raskaana olevien on hyvä välttää minttuja, etenkin puolanminttua (M.Pulegium), sillä se voi aiheuttaa kohdun supistelua ja voi näin johtaa keskenmenoon.
Liiallinen mintunpupeltaminen voi rasittaa sydäntä ja maksaa, ja aiheuttaa pahoinvointia.

Jotain Minttureseptejä:

Ananasrelissi
Jogurttikastike
Kesäkurpitsarisotto
Monastrika Corba

Uskomuksia:
-Minttu suojelee pahalta silmältä
-Minttu unessa kehottaa sinua kiinnittämään huomiota herkkään puoleesi.
-Mintunlehti lompakossa houkuttelee rahaa
-Jos pidät tentissä minunoksaa taskussasi, niin muistat paremmin vastaukset
-Mintunoksien tyynyn alla on sanottu tuovan enneunia, etenkin jos joit kupillisen minttuteetä ennen nukkumaan menoa.

Ei kommentteja: