maanantai 6. elokuuta 2012

Syreeni (Syringa)

Syreeni kasvaa luonnonvaraisena Etelä-Euroopan alueilla, mutta ei ole luonnonvarainen puu meillä Suomessa. Kuitenkin etenkin Pihasyreeniä (Syringa Vulgaris) käytetään paljon pihoilla ja koristeistutuksissa. Kukapa ei tuntisi tätä huumaavaan tuoksuista puuta, joka kesäisin suorastaan notkuu muhkeiden kukkaterttujen painosta. Syreenipuun hertanmuotoiset lehdet taas ovat usein liki virheettömän näköisiä, kuin muovikasvin lehtiä. Puhumattakaan, että monilla lukijoillanikin voi todennäköisesti olla syreeni pihassaan, ajattelin kertoa aiheesta jotakin :)

(Kuva: Wikimedia Commons)

Syreeni on feminiininen, vesielementtiin yhdistetty puu, joka symboloi rauhaa ja seesteisyyttä. Sen voimakkaan tuoksun on uskottu karkottavan niin pahoja henkiä kuin pahantahtoisia ihmisiä, huijareita, noitia, varkaita ja veijareita. Toisaalta veijarit lahjoittivat neitosille aikoinaan kalliita syreeninkukkia hälventämään epäilyksiä hyväksikäytöstä. Syreeni tunnetaankin myös Ketunhännän (eng. "Fox's tail") nimellä, eikä syreeninkukkia pivostaan tarjoavaan herrasmieheen aina ollut luottamista..

Kotiseuduillaan syreeniä on istutettu pihoihin sen pahaa karkoittavien ominaisuuksiensa vuoksi, vähän samoin kuin meillä kuusta tai pihlajaa. Syreenin puuaines sopii hyvin taikasauvamateriaaliksi, eritoten naisille. Nuoria se auttaa näkemään asiat oikeassa valossa, ja vanhojen tahtoa se lujittaa.
Syreeninkukkia on käytetty kansan parissa vähän valkosipulin tavoin, ja niitä on ripustettu mm. makuuhuoneeseen karkottamaan nukkuvan sielua havittelevat demonit ja vampyyrit. Ennen wanhaan tuoksuvilla syreeninkukilla on peitetty kalman haju tuvasta, jos sairastava tai vanhus sattui kuolemaan.

Kotipaikallaan syreeni tunnetaan pääsiäiskukkana, meillä Suomessa syreeni taas on vakiinnuttanut paikkansa vähän alueesta riippuen Äitienpäivä-, ja Juhannuspuuksi, ja sen kukilla on koristeltu kesäkattauksia niin sisä- kuin ulkotiloissa. Syreenin voimakas tuoksu luo rauhallisen ja rennon ilmapiirin, ja karkoittaa jonkin verran myös hyönteisiä.
Syreenimaljakon veden voi sitten kukkien lakastuttua kaataa talon ulkonurkkiin pitämän pahan poissa.

Syreenin ansiot ovat lähinnä maagiassa ja taikauskossa. Kukkien kielessä syreeni symboli rakkauden ensimmäisiä tuntemuksia, joten lemmenkipeät voivat houkutella potentiaalisia kumppaneita laittamalla kukkivan syreeninoksan maljakkoon makuuhuoneensa ikkunalle. Naispuuna syreeni edustaa myös kauneutta ja nuoruutta. Syreeninkukkia voi kauneutta haluava lisätä vaikka juhannuksena kylpyveteen. Syreenikylpy soveltuu mainiosti myös auran puhdistamiseen ja negatiivisuuden häivytykseen. Energiavampyyreiden uhreille syreeni antaa uutta voimaa ja rohkeutta peitota energialoiset.
Lemmennostoon syreeninkukkia kannattaa kerätä mukaan myös saunavastaan. Harmonisen energiansa ansiosta ne sopivat myös morsiuskimppuun.

Syreenillä on yhteytensä myös toiseen näköön, etiäisiin, ja enneuniin. Aloittelevan ennustajan kannattaa harjoitella korttejaan syreenintuoksussa, vaikka puun alla. Syreeninosat, siinä missä kuivatut kukat potpurrissa tai suitsukkeessa sopivat hyvin amuletiksi vahvistamaan psyykkisiä kykyjä. Unityynyyn syreeninkukkia kannattaa kerätä paitsi rauhallisten unien, myös enneunien saattamiseksi. Syreeni sopii myös rentouttajaksi ennen astraalimatkaharjoituksia, tai chakrojen kanssa työskenneltäessä.

Syreenejä on monen värisiä, valkoisia, vaaleanpunaisia, sinisiä, vaaleita ja tummia violetteja. Runsaan värivalikoimansa ansiosta syreeninkäyttäjä voi valita parhaiten tarkitusperiinsä sopivia kukkia. Vaaleanpunainen voi symboloida rakkautta, violetti psyykkisiä kykyjä, ja sininen rauhaa ja harmoniaa. Pahan karkoitukseen tai kuolleiden muistamiseen käyttäisin itse valkeita syreenejä :)
Kotiapteekissa tai kotikosmetiikassa syreenillä ei ole juuri käyttöä. Syreeninkukkia voi säilöä öljyyn tai kukista voi tehdä tuoksuvettä joita sitten käytetään hajuveden tavoin. Syreenivettä voi käyttää myös kasvovetenä, sillä se raikastaa väsynyttä ihoa.
Syreenipotpurri vaatekaapissa poistaa tunkkaisuutta, ja tuo kesäpihan tuoksuja myös liinavaatteisiin.

Syreenillä on jonkin verran kuumetta alentavia ominaisuuksia, ja sillä on hoidettu mm. sisäloisia ja suun ja nielun tulehduksia. Syreenin kuoresta on ennen keitetty myös yskänsiirappia. Syreenikeitteellä voi kotioloissa purskutella esim. ientulehdusta. Kuorta voi myös pureskella tulehdusta lievittämään.
Syreenin tuoksu toimii hyvin aromaterapiassa rauhoittavana ja tasapainottavana, ja saattaa lievittää esimerkiksi migreenipäänsärkyä. Vahvana tuoksuna syreeni voi toisaalta laukaista sen. Eteerisen syreeniöljyn mainitaan lievittävän masennusta ja auttavan selkeyttämään vaikeita valintoja.
 
Huom: Maagisesti toimivimpia ovat tietenkin tuoreet kukat. Eikä kannata säikähtää; syreeninkukat houkuttelevat tuoksullaan kimalaisia ja muita medenkerääjiä myös maljakossa, mutta kuten tiedämme, pörröiset kimalaiset ovat harmittomia ja luonteeltaan esim. ampiaisia rauhallisempia, ellet varta vasten ala kiusata ja häiriköidä niitä.

Uskomuksia:
-Syreeni unessa varoittaa valheellisista ihmisistä.
-Violetit syreeninkukat sisätiloissa tuovat huonoa onnea.
-Syreenintuoksu heikentää todellisuudentajua.

Ei kommentteja: