keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Naan

1 dl Lämmintä vettä
1/4 Palaa hiivaa
1 dl Vegegheetä tai öljyä
2 dl Maustamatonta soijajogurttia
2 tl Sokeria
1 tl Suolaa
n.6 dl jauhoja

Lisäksi vegegheetä tai markissulaa voiteluun

-Laita uuni lämpeämään 220'C asteeseen, laita uunipelti uuniin
-Liuota hiiva veteen, lisää sokeri ja ghee
-Lisää jogurtti ja suola, sekoita hyvin
-Lisää jauhoja nesteeseen vähän kerrallaan kunnes saat pehmeän, hieman tahmean taikinan
-Ota uunipelti uunista ja voitele se reilusti gheellä
-Kostuta kädet jäähtyneellä gheellä tai markissulalla, ja leivo taikinasta muutamia soikeahkoja, litteitä leipiä pellille
-Voitele leivät vielä runsaasti gheellä tai markissulalla ennen uuniin laittoa, ja pari-kolme kertaa paistamisen aikana
-Paista 220'C asteessa n.10-15 minuuttia, kunnes leivät ovat saaneet kauniin, kullanruskean värin.

*Parempi uunipeltini oli taas hakusessa joten jouduin käyttämään tässä leivinpaperia. Paremman tuloksen saat kuitenkin käyttämällä voideltua peltiä
Naan on perinteinen intialainen leipä, jota nautitaan yleensä lisukkeena aterioiden yhteydessä.
Ghee eli Ghi on voiöljyä, eli "kirkastettua voita" jota intialaisessa keittiössä käytetään usein öljyn sijaan. Itämaisia elintarvikkeita myyvistä kaupoista voi löytää täysin kasvipohjaista vegegheetä, joka valmistetaan kasviöljystä.

Ei kommentteja: