tiistai 21. joulukuuta 2010

Talvipäivän Seisaus ja Joulu

Talvipäivän seisaus, eli Talvipäivä, eli Talven ydin, joka ajoittuu Syys- ja Kevätpäivän Tasauksien väliin. Kuten muidenkin Tasaus-, ja Seisauspäivien, myös Talvipäivän ajankohta vaihtelee vuosittain. Juhla sijoittuu kuitenkin aikaan 20-22.12. Se on keskitalven juhla ja vuoden pimein yö. Englanniksi juhlan nimi on Winter Solstice. Druideille juhla on nimeltään Alban Arthuan ja muinaisille Germaaneille Yule. Nykyinen Wiccaliike käyttää talvisapatistaan myös tätä germaanista nimeä, ja he juhlivat vuosittain talvipäivän juhlaansa kiinteällä paikalla 21.12.
Kaikessa kristillisyydessään meillä Suomessa Joulun nimi on kuitenkin lainattu vanhasta germaanisesta Yulesta.
Talvipäivän seisauksena päivä on lyhyimmillään pohjoisella pallonpuoliskolla, ja koittaa vuoden pisin yö. Talvipäivä on siis vastakohta Kesäpäivän Seisaukselle eli Kesäpäivälle, jolloin yö on lyhyin ja valoisin. Talven pimeys on saavuttanut huippunsa ja päivä on lyhyin. Lopulta päivät, eli valoisan aika alkaa jälleen pidentyä, ja kevään odotus voi miltei jo alkaa.
 
Pimeyden Juhla

Talvipäivä on siis alkujaan pimeyden juhla, jonka elementti on Maa. Wanhan kansan keskuudessa se oli tärkeä vuotuisjuhla, ja etenkin Alisen palvelijoille yksi vuoden maagisimpia päiviä. Talvipäivää voidaan tavallaan pitää monien suomalaisten pakanoiden ja noitien vastineena kristitylle joululle. Jakoaikana alkanut pimeyden laskeutuminen ja siirtyminen lähemmäs Alisen rajoja kärjistyy Talvipäivänä huippuunsa. Kokonaisuudessaan tämä pimeyden aika kestää aina Talvennapaan, eli about puoleen väliin Tammikuuta asti. Kuten muinaisessa Suomessa, Talvipäivän symbolismi keskittyy nykyäänkin pitkälti pimeyden, talven, ja kuoleman tervehtimiseen; Luonto lepää, hiljaisuus on laskeutunut, ja valoisat kesäyöt ovat kaukana takana.

Talvipäivänä Alisen kylmää pimeyttä kunnioitettiin, ja pelättiinkin, sillä kaikessa kauneudessaan talvi, tämä valkea, jäätävä vuodenaika, on paitsi hedelmätön, myös ankara, kesytön ja julma; Toisin kuin kesän hedelmällinen vehmaus, ei talvinen luonto anna kenellekään mitään ylimääräistä. Ennen wanhaan elämän ehtona oli kerätä satokausien ajan talokohtaisia varastoja, joiden varassa pitkä talvi sitten kituutettiin. Ellet sitten sattunut olemaan virka-, tai kirkonmies, jolloin saatoit verottaa talojen ja torppien keräämiä talvivarastoja kuin suojelurahoja ikään. Aina ei herrojen valta tai rahakaan voittanut talvea, jos ei yksinkertaisesti ollut ruokaa jota ostaa. Ankarimmat talvet vaativatkin monien köyhien ja kodittomien hengen.
Pakkasen ajamina nälän kalvamat metsän pedotkin kävivät rohkeammiksi, ja saattoivat käydä ihmisten pihoissa helpon saaliin, kuten vahtikoiran, vanhuksen tai pikkulapsen toivossa. Puhumattakaan, että jos talon polttopuut loppuivat, niitä piti tietenkin hakea metsästä petojen keskeltä. Lumi peitti helposti alleen paitsi metsän notkelmat ja kolot, myös riistaa pöytäänsä tavoittelevien metsämiesten ansat, joihin hangessa urrivan kulkijan jalka saattoi helposti lipsahtaa. Lumesta oli paljon haittaa, sillä taivaalta sataneet lumimassat myös tukkivat polkuja ja teitä, ja romahduttivat paitsi kattoja, myös kokonaisia ulkorakennuksia, mistä koitui vahinkoa myös talon eläimille, mikäli ulkorakennus oli eläinsuoja tai heinälato.
Muistakaa nuo seuraavan kerran kun joudutte kiroillen lähtemään mukavasta, keskuslämmitteisestä kodistanne tuiskuun ja pakkaseen hakemaan leffaillalle pakastepitsaa ja sipsiä lähikaupasta, ja tarpomaan auratulla, hiekoitetulla kävelytiellä meikit poskilla peräti 200 metriä..
Kaikesta kurjuudesta huolimatta Talvipäivä kätki lohdullisesti sisäänsä myös toivoa saapuvasta kesästä. Talvi ei nimittäin ollut ikuinen, vaan väistyi lopulta kevään tieltä. Siitä muistuttavat Talvipäivän jälkeen hissukseen pitenemään alkaneet päivät.

Talvipäivä oli silti monin tavoin pelottava juhla, koska talven kylmyys kätki sisäänsä monenlaisia, nälkäisiä petoja, eikä pelkästään niitä nelijalkaisia. Suomessa Talvipäivä oli muinoin kalenterin ainoa päivä, jolloin myös Alisen maailman väkeä; metsän koiria eli susia, muistettiin uhrilla. Tienristeykseen vietiin susille lammas tai vuohi, ikäänkuin sovintolahjana, jotta sudet eivät veisi karjaa ja tekisi vahinkoa tulevana vuonna. Alueittain uhri saattoi olla myös possu tai jokin siipikarjan edustaja.
Kuten sanottu, alamaailman rajat aloittavat avautumisensa Jakoaikana, mutta hissukseen. Kuolleiden vuodenvaihde Jakoaikana ei ole mitään verraten olentoihin, jotka Talvipäivän kylmyydessä pimeyden turvin pääsevät halutessaan nousemaan ylös Keskiseen maailmaan, ihmisten pariin. Koska näiden olentojen luonteesta tai tarkoitusperistä ei aina voi olla varma, ei riskejä epämieluisista kohtaamisista kannata ottaa. Ulkona ei koskaan ollut hyvä liikkua Talvipäivänä myöhään tai hiisi vei. Tästä todennäköisesti juontaa juurensa kohteliaisuustapa, että joulu on talonväen kesken vietettävä perhejuhla, eikä silloin ole hyvä juosta missään kylästelemässä.

Koska vuoden pimein yö houkutteli Alisesta kaikenlaista porukkaa maan pinnalle, olivat erilaiset ulkotulet, kuten lyhdyt, jätkänkynttilät ja sen sellaiset, suosiossa Talvipäivänä, vaikka varsinaisista kokoista ei ollutkaan kysymys. Tuvissa poltettiin myös kynttilöitä ja päreitä, ja "taisteltiin" pimeyttä vastaan valolla. Valon lähteet olivat talvipäivänä tärkeitä, että ainakin ne pahimmat, valonarat olennot pysyisivät loitolla eivätkä tulisi pihapiiriin tai taloon.
Neljän seinän sisällä oli kuitenkin rattoisaa, ja talon vanhempi väki viihdytti nuorempia perheenjäseniä kertomalla tarinoita ulkona pakkasessa liikkuvista yliluonnollisista olennoista ja haltiaväestä. Tuvassa leikittiin seuraleikkejä ja arvuuttelua, ennusteltiin tulevia ja tarkkailtiin kuolemanenteitä, ja lapsilykkyä ja karjaonnea, sekä -epäonnea. Kovin meluisia Talvipäivän huvit eivät olleet, sillä pihojen lähituntumassa tai metsässä vaeltavien otusten huomiota ei haluttu kiinnittää turhalla metelöinnillä.
Aliseen ja sen olentoihin saakin parhaiten yhteyden Talvipäivänä.

Io Saturnalia

Monien nykyisen kristus-joulun perinteistä puolestaan katsotaan juontavan juurensa muinaiseen roomalaiseen Saturnalia juhlaan. Saturnalia oli roomalaisten perinnejuhla, jonka juhlinta alkoi n. viikkoa ennen nykyistä Talvipäivänseisausta, ja päättyi päivä sen jälkeen. Saturnalia-juhla oli pyhitetty Saturnus-jumalalle, joka oli yksi roomalaisen mytologian vanhimpia, ja tärkeimpiä jumalia. Saturnus kuvattiin usein vanhaksi, viikatetta kantavaksi mieheksi. Erään myytin mukaan Saturnukselle ennustettiin, että hänen poikansa joku päivä syrjäyttäisi hänet ylijumalan paikalta, joten Saturnus tämän estäkseen söi lapsensa. Vain Zeus, joka myöhemmin kohosi paikalliseksi ylijumalaksi, pelastui. Jumalana Saturnus hallitsi sekä vaurautta että yltäkylläisyyttä, kotia, ihmisiä ja lakeja, mutta myös sadonkorjuuta, ja sen päättymistä. Saturnuksella oli näin myös oma yhteytensä kuolemaan, ja hänen mukaansa on nimetty sekä Planeetta että viikonpäivä (Saturday-Lauantai).

Saturnaliassa juhlittiin kuitenkin elämää, satoa ja maan hedelmällisyyttä, ja se oli ennemmin paikallisen satokauden- kuin talvikauden juhla. Juhlaperinteisiin kuului paitsi syöminkejä, laulua ja tanssia, mutta myös ihmis- ja eläinuhreja. Perinteisesti rituaalipappi oli ajellut päänsä kunnioituksen merkiksi. Myöhempinä aikoina aktuaalit veriuhrit muuttuivat leiväksi ja kakuiksi, kuten ihmisten ja eläinten muotoon leivotuiksi, pyhillä mausteilla höystetyiksi pikkuleiviksi; piparkakuiksi. Ihmiset antoivat lahjoja jumalille, myöhemmin myös toisilleen. Saturnalia oli yltäkylläisyyden, valon ja ilon juhla. Saturnalian pääasiallisia värejä olivat Vihreä ja Kulta, mutta myös Ruskea ja Helmiäinen henkivät juhlan tunnelmaa. Perinteinen toivotus/huudahdus oli "Io Saturnalia" (tarkoittaa suunnilleen "Hei, Saturnaliaa"), jota viljeltiin juhlavalla mielellä niin perheen, puolituttujen naapureiden, kuin tuntemattomienkin kesken.
Saturnalialla ei siis ollut mitään tekemistä joulun kanssa, vaikka aikansa kristityt juhliaan kehitellessään ovatkin kenties sortuneet kopioimaan hilpeää pakanajuhlaa. Kristityt yrittivät kitkeä Saturnaliaa käännyttämiensä pakanoiden mielistä jo ennen kohtaamistaan Suomalaisen Talvipäivän tai Germaanisen Yulen kanssa, joten perinteet sekoittuivat. Samasta syystä nykyjoulusta löytyy wanhasuomalaisen Kekrin perinnetapoja.

Todennäköisesti ainakin lahjojen jakaminen ja piparkakkujen valmistus ovat lähtöisin Saturnalia juhlasta. On myös mahdollista, että nämä juhlatavat ovat jo ennen kristinsanomaa levinneet pohjoiseen esim. muinaisten pohjoisen merenkävijöiden, kuten viikinkien, mukana, josta ne ovat edelleen sekoittuneet paikallisiin keskitalven juhliin, ja siitä edelleen myöhemmin saapuneeseen, kristittyyn jouluun johon Saturnalian tavat olivat jo sekoittuneet.

Kristusmessu ja Yule

Germaanisen Talvipäivän, eli Yulen, perimmäinen symboliikka oli valon voitto pimeydestä. Yulena hyvä valon jumaluus nimeltään Tammikuningas (The Oak King) taisteli pahaa veljeään, pimeyden jumala Orjanlaakerikuningasta (The Holly King) vastaan. Veljekset kohtasivat toisensa kaksi kertaa vuodessa, Kesäpäivän (Germ. Litha), ja Talvipäivän (Germ. Yule) aikaan, ja taistelivat maailman herruudesta. Kesäpäivänä pimeyden Orjanlaakerikuningas voitti valon jumalan, ja yöt alkoivat pidetä aina Talvipäivään, jolloin kamppailun puolestaan voitti hyvä Tammikuningas, ja päivät alkoivat jälleen pidetä. Valon saapuminen oli siis muinaisen Yulen keskeinen teema, ja ihmiset juhlivat  Tammikuninkaan ja valon voittoa.

Kristinuskon eri suuntausten saavuttua myös Suomeen, paikallisten pakanoiden juhlia tietysti taas haluttiin karsia kalenterista ja lähentää kirkon merkitystä kansan parissa. Koska Talvipäivä ei ole koskaan ollut suuren kansanjuhlan maineessa, Kristityt eivät varsinaisesti ole koskaan nähneet Talvipäivän mitenkään uhkaavan omaa suuntaustaan, ja köyhyyden keskellä värjöttävälle, ja pimeyden mörköjä pelkäävälle kansalle yltäkylläinen valon juhla olikin riittävän houkutteleva syötti harhauttamaan paremmasta haaveilevat mäkitupalaiset halutuille raiteille. Talvipäivän rinnalle pykätyn "suuremman" talvijuhlan pääasiallinen tarkoitus meillä Suomessa oli kuitenkin päästä eroon kristin pakanallisena pitämästä Kekristä.

Englanniksi tuo uusi juhla tunnetaan nimellä "Christmas", joka tarkoittaa kristusmessua. Nimellä viitataan kristityn joulun tärkeimpään kohokohtaan, joulun jumalanpalvelukseen, jossa kerrotaan heidän Jumalansa pojan syntymästä. Niin, vaikka "Joulu" tämän uuden juhlan nimenä onkin lainattu pakanallisesta Yule-juhlasta, Joulu on meillä Suomessa kuitenkin kristipohjainen juhla. Tämän uuden juhlan keskeiseksi teemaksi nostettiin kristittyjen vapahtajan, Jeesuksen, syntymä (jota aikaisemmin kirkon piirissä juhlittiin vanhan Vesipäivän, eli nykyisen Loppiaisen aikoihin). Kirkon toimesta myös Talvipäivän pimeys epäpyhine sekasikiöineen lakaistiin taka-alalle, ja uudeksi teemaksi laitettiin Yulesta lainattu, kristityillekin sopiva "valo pimeyden keskellä" -teema.

Joulun tulemisen ja kristin tuomien, uusien jumalhahmojen myötä, myös wanhan Talvipäivän merkitys Suomessa muuttui. Kristityn Joulun keulakuvaksi nousivat nyt perhearvot, yhdessäolo, lämpö ja rakkaus. Siinä missä Talvipäivä oli niukkuuden juhla, on Joulu täynnään uusia, pitkälti pelkkään ruokaan liittyviä perinteitä, kuten puurot, kinkku, paistit, joululeipä ja -kala, lihahyytelöt, leivokset, kakut, makeiset, pähkinät, etikoidut lisukkeet ja kasvislaatikot. Jouluun liittyvät vahvasti myös joulupuu, koristeet ja lahjat. Niissä voidaan kuitenkin nähdä selkeät lainaukset aikoinaan unohduksiin pakotetusta Kekristä, vanhasta, germaanisesta Talvipäivästä (Yule), sekä edellä mainitusta Saturnalia-juhlasta.

Wiccat juhlivat Yulenaan Auringon Jumalan, eli Sarvipäisen Peurajumalan, syntymistä, ja pimeyden päättymistä, eli se on wiccoillekin auringon, valon, ja jälleensyntymän juhla. Muinainen Yule oli valon odotuksen juhla, jonka jälkeen kevään katsottiin tavallaan pääsevän alkamaan. Yule oli myös perheen ja runsauden juhla, jonka keskeisiä teemoja olivat myös lähimmäisenrakkaus ja anteliaisuus. Wiccojen Yule-juhla on luonteeltaan maskuliininen, ja siinä voidaankin nähdä monia yhteisiä piirteitä kristityn Joulun kanssa, onhan sen symbolismi pitkälti samaa kuin kristityillä; Jumalhahmon syntymä, vapautus pimeydestä, ja toivo paremmasta. Ottaen huomioon että kristinusko on wiccaa vanhempi uskonto, lainaukset puolin ja toisin ovat ymmärrettäviä, kun sekä Kristityt että Wiccat lainasivat jouluunsa paljon germaanien Yulesta. Kristityllä Joululla tai wiccojen Yulella ei kuitenkaan ole mitään tekemistä Wanhan, suomalaisen Talvipäivän kanssa.

Talvipäivän unohduttua Joulupäivä (25.12,) kuitenkin vakiintui wanhassa Suomessa Talvipäivän veroiseksi, maagiseksi taikapäiväksi, ja Joulupäivää seuraavaa yötä onkin kutsuttu Taikayöksi. Kristin joulun rinnalla se oli wanhalle kansalle eräänlainen porsaanreikä palata pakanallisiin tapoihin ja perinteisiin muodon vuoksi juhlittujen vieraiden jumaluuksien jälkeen. Joulupäivän lisäksi kaikenlaisia taikoja on tehty kansan parissa koko jouluviikko, jolloin on mm. ennusteltu tulevia, houkuteltu vaurautta, ja suojauduttu pahantahtoiselta noituudelta ja hengiltä. Mumminikin sanoi, että pahoja voi parhaiten karkottaa Joulupäivänä. Kaikenlaiset pahat henget ja pirut kun tuntuivat saapuvan ihmisten kiusaksi aina suurimpina juhlina.
Jouluun kuuluu myös joulurauha, joka ennen wanhaan alkoi Tuomaanpäivästä (21.12) ja kesti Loppiaiseen. Nykyisin Joulurauha alkaa Jouluaatosta (24.12) ja kestää Nuutinpäivään (13.01). Joulurauha on nykyisinkin pyhää, mutta ennen wanhaan joulurauha tavallaan korvasi syrjäytetyn Jakoajan, ja sisälsi myös tiettyjä tabuja joita ei saanut rikkoa. Joulurauhan aikaan ei mm. Tapettu eläimiä, kaadettu puita, kehrätty eikä käsitelty tuhkaa.

Jossain on kai vielä joulu

Suomessa joululle suuruudessaan vetää siis vertoja vain wanhasuomalainen satojuhla Kekri, joka syrjäytettiin kirkon toimesta. Koska Kekri oli ihmisille liian tärkeä, haluttiin joulun merkitystä kirkon toimesta erityisesti korostaa, joten wanhan Talvikuun nimi muutettiin lopulta, 1600-luvulla, Joulukuuksi. Monet Kekrin perinnetavat, kuten ruokaisa juhlapöytä ja ennustaminen, sulautuivat siis pikkuhiljaa jouluun.

Sekä Talvipäivä; pakanajoulu, että kristinjoulu on kuitenkin kaikille yhteistä aikaa. Metsän reunassa, talven hiljaisuudessa, ja kylmän pimeyden keskellä on helpompi muistaa juhlan wanhempi symboliikka kuin automarketin ulkokullatussa metelissä ihmislaumojen tapellessa viimeisistä kinkuista. Juhlit sitten Jeesusta tai et, talvi, pimeys, nöyryys ja auringon ikävöinti ovat yhä keskeisiä teemoja siinä missä lähimmäisenrakkaus, yhdessäolo ja epäitsekkyys. Niin sanotusti, kauden juhlat ovat meille kaikille, vaikka juhlistammekin eri jumalia ja arvoja, käytämme erilaisia koristeita ja meillä on erilaisia perinteitä.

Nykyään tuntuukin että kaikkien joulusta on uskonto kaikissa muodoissaan jäämässä jotenkin taka-alalle, kun kristin-pappien saarnaama jumalanpelko ei nykyvaltiossa enää pidä kansaa otteessaan, ja markkinavoimien jylläys hukuttaa alleen niin perinnetavat, metsän möröt kuin Jeesus-lapsen. Pahoittelen, mutta juhlien yletön kaupallistaminen vetää mielen mustaksi. Lapsuudessa kaikki oli helpompaa. Paras esimerkki kaupallisesta joulusta lienee alati hyväntuulinen Joulupukki, joka nykyisin Suomessakin jakaa lahjojaan amerikkalaisen Coca-Cola -virvoitusjuomayhtiön mainosväreissä.

Noita ja Joulu

Itselleni, kuten monelle muullekin noidalle tämä on varmaan vuoden monijuhlaisinta aikaa, varsinkin jos olet ystäväpiirissäsi ainoa joka ei vietä viralliseksi vakiintunutta Kirkko-joulua. Talven hartaimmat päivät ovat minulle Talvipäivä ja Loviattaren päivä. Kristinjuhlia en itse juhlista, mutta koska niitä vietetään virallisesti koko maassa, ja yleiset pyhäpäiväkäytännöt määrittävät kauppojen ja työpaikkojen aukioloa, voi kristinpyhistä saada pari ylimääräistä vapaapäivää viettää laatuaikaa ystävien ja rakkaiden kanssa.

Talvijuhlani kestää yleensä Talvipäivästä Tapaniin, ja sitten saa vähän hengähtää ennen vuodenvaihdetta. Monet perinne- ja nykynoidat yhdistävät, kumma kyllä, Talvipäivän juhlinnan jotenkin wiccalaisuuteen, ja juhlivat mieluiten Joulua kuin Yulea tai Talvipäivää. Kuinka kristitty/pakana sitä siis voi olla? Yhdelle viikolle vuodessa kun mahtuu monta juhlaa; Talvipäivän seisaus, Loviattaren päivä, Jouluaatto, Aattoyö, Joulupäivä, Taikayö, Tapaninpäivä, ja hyvässä lykyssä vielä wiccoille Esbatti kaupan päälle. Taikaa ilmassa on siis väistämättä. Perinnenoitana myös wanha, mummin aikainen joulu on lähellä sydäntäni, sen kummempia jeesustelematta, ja koska en ole wiccakaan, vietän joulunaikaa suomalaisittain Joulun nimellä, ja Talvipäivää Talvipäivän nimellä.

Perinteitä kunnioittaen

Kylmän ja pimeän keskelle on helppo luoda valoa ja lämpöä kynttilöin. Samalla myös säästät sähköä, jota keittiössä todennäköisesti kuluu siitäkin edestä ;/
Talvipäivän kynttilöiksi sopivat hyvin lämpimät ja arvokkaat sävyt, kuten punainen ja kulta. Myös lumenvalkeita, varjonharmaita, yönmustia ja metsänvihreitä kannattaa kokeilla :)
Vanha Talvipäivän perinne on ollut sytyttää kolme kynttilää. Yksi aamulla, toinen illalla, ja kolmas yöllä. Germaanisen Yulen perinteistä tunnetuin lienee Yule-halon valmistelu ja polttaminen takassa, jonka modernimpi versio on kolmen kynttilän polttaminen kolmipaikkaisessa kynttilänjalassa. Tässä tavallaan yhdistyvät Talvipäivän kynttilät ja Germaanien valonjuhlan perinteet.

Yleensä tällainen kynttilänjalka on tehty puusta, halosta, johon on kaiverrettu kolme reikää kynttilöille. Yule-kynttilät ovat erivärisiä, yleensä punainen, vihreä, ja valkoinen, jotka ovat Yulen värit.
Punainen, musta, ja kultainen -yhdistelmä ovat kelttien (ja nykyisin wiccojen) käyttämät Äiti-jumalattaren värit,
Vihreä, musta, ja valkoinen ovat Talvipäivän värit, ja Valkoinen, Hopeinen ja Musta Alisen värit.
Omassa juhlapöydässä palaa myös kolme kynttilää, vaikka sytytänkin kaikki jo aamulla.

Niukan ja ankaran talven keskellä vietetyt juhlat ovat olleet tarjoilultaan sadonkorjuukautta niukempia. Kuitenkin, Kekrin ja Joulun sekottuessa tarjoomuksista tuli Kekrisymboliikan siirtyessä juhlavimpia, sillä vaikeudet haluttiin unohtaa, eivätkä pidot eivät olleet mitään ilman riittävää ruokapuolta. Runsas tarjoilu takasi hedelmällisen viljavuoden, karjaonnen, vaurauden, ja jopa sujuvat naimakaupat talon vanhapiika-tyttärille. Ainakin, jos olutta oli riittävästi ;)
Talvipäivän pitopöytään sopii näin nykyisin kokeilla jotain wanhaa, jotain uutta, ja jotain itsetehtyä. Klassikoita ovat mielestäni kaikenlaiset wanhasuomalaiset perinneruoat, kuten karjalanpaisti, poronkäristys, patakukko, juureslaatikot, erilaiset piirakat ja pasteijat, marinoidut ja säilötyt kalat, sekä vaaleasta viljasta tehdyt kakut, leivät ja puurot. Myös pehmeä vehnäpulla, sillä arkisten, tummien ruisjauhojen vastapainona toimi hienona pidetty, valkea vehnäjauho, jota käytettiin wanhaan aikaan lähinnä juhlaruokiin. Valkean pullan rinnalle myös puuro tehtiin riisistä, joka myös on valkeaa. Valkoinen, Kuoleman värinen ruoka on ollut myös loistava tapa kunnioittaa esivanhempia ja muinaisen Talvipäivän symboliikkaa.

Ennen Wanhaan juhlaruoat saivat olla pöydällä läpi yön, jotta talon haltijat, esi-isien henget ja nälkäiset yökukkujat saivat napata haukkapalaa halutessaan.
Kuten Syyspäivän tasaukseen, myös Talvipäivään sopii lämmin glögi. Suosittelen tällä kertaa lämpimän punaista. Muita hyviä pitojuomia ovat erilaiset simat, oluet ja maustetut viinit. Lihaksi sopivat sekä metsän riista, että kotoisat karjaeläimet. Vältä kuitenkin riistalintuja, sillä erilaisten jumalolentojen, haltioiden ja lapinnoitien on sanottu matkaavan joulunajan metsälintujen siivin.

Marinoidut kalat, kuten lasimestarin silli tai suutarin lohi, kannattaa valmistaa marinoitumaan etukäteen, tai poimi jo syksyllä marjat ja keitä oma hilloke talven juhlaan. Mausta ajoissa omaan makuun sopiva sapattiviini, tai opettele rypyttämään karjalanpiirakoita. Älä pelkää vaikka kokkaaminen ei olisikaan vahva puolesi. Tee jotain mitä osaat, ja yritä unohtaa uusavuttomuutesi päivänä, jolloin kaikki tekevät osansa. Älä kuitenkaan tapa itseäsi työllä.
Omaan pöytään valmistan yleensä vain paistia, ja lisukkeen, leipää, ja perunapasteijoita. Kahville kuivakakun. Maitotuotteita ja puuroja valmistan vähemmän.

Sekä ruokia että leivonnaisia voi maustaa lämpimän aromaattisilla mausteilla, kuten kuivatulla laakerilla, sitruksilla, kardemummalla, neilikoilla, inkiväärillä ja kanelilla, jotka sopivat myös juhlan suitsukkeisiin ja alttarikoristeiksi.
Alttarille kannattaa kokeilla myös marjakuusta, orapihlajaa, pihlajanmarjoja, käpyjä, ja/tai ikivihreitä oksia.

Jotain kotoisia tapoja juhlistaa Talvipäivän seisausta:

-Siunaa ja puhdista kotisi, karkota ei-toivotut pimeyden asukit.
-Mikäli sinulla on kotoisa pihapuu tai haltiapuu, tarjoa puulle ja sen hengelle juomauhri, jotta se katselisi kotiasi suopeasti tulevaan Kesäpäivään.
-Hanki lainatavarat takaisin Talvipäivän seisaukseen mennessä, niin onni pysyy talossa tulevankin vuoden.
-Käy kävelyllä luonnon helmassa. Katsele ja ihastele oikeita, eläviä kuusia luonnollisessa elinympäristössään. Nuuhki talvisen metsän tuoksuja.
-Voit myös metsään mennessäsi ottaa mukaan leipää tai ruoanjämiä, jätä ne haltijoille ja eläimille metsään.
-Kerää luonnosta jotain hangelle putoilleita oksia, ja sido niistä kotona suojelevan symbolin, kuten pentagrammin, muotoinen ikkunakoriste.
-Muista myös eläinystävää vaikka pörrölelun, tai puruluun muodossa. Linnuille voi ja metsänväelle voi myös laittaa tarjottavaa pihalle.
-Leivo kakku. Kokeile uutta reseptiä.
-Sytytä kynttilöitä. Mikäli sinulla on piiri, voi jokainen piirisi jäsen sytyttää oman kynttilän talven hengille tai jumalille.

Kotonoita toivottaa kaikille lukijoilleen taianomaista Talvipäivänseisausta :)

2 kommenttia:

Valorun valakiat kirjoitti...

Hyvää ja iloista Talvipäivänseisausta ja talvijuhlakautta yleensäkkin sinulle. Paljon lämmintä mieltä ja kaunista kynttilän valoa.

Aconitum kirjoitti...

Oikein lämpimät kiitokset Valorulle :)