perjantai 31. heinäkuuta 2009

Wanhan ajan vaniljapiiras

Kotonoita innostui taas leipomaan, tämä herkku on yksi suosikeistani. Hieman työläs ja aikaavievä valmistettava, mutta jos tämän leipoo vaikka edellisiltana, saa aamukahville tuoretta paakkelsia:

Piirakkataikina:
n.4 dl Vehnäjauhoja
1 tl Leivinjauhetta
60g Markista
n. 1/2 dl Sokeria
1 tl Vaniljasokeria
n. 1/2 dl Kylmää mantelimaitoa

-Sekoita leivinjauhe jauhoihin, ja vaniljasokeri sokeriin.
-Nypi markis jauhoseokseen. Valmis seos muistuttaa leivänmuruja. Lisää sokeriseos, sekoita hyvin.
-Sekoita lopuksi joukkoon mantelimaitoa sen verran, että saat kiinteän, pehmeän taikinan.
-Kietaise taikina muovipussiin tai -kelmuun, ja laita jääkaappiin päälle kahdeksi tunniksi.

Täyte:
5 dl Huoneenlämpöistä kasvikermaa
1 Sitruuna
1 Vaniljatanko
2 rkl Maissitärkkelystä tai perunajauhoa
Reilu desi sokeria
Reilu 1/2 dl maissijauhoa (Huom: Ei siis maissitärkkelystä)
n.40g Markista
Ripaus jauhettua muskottipähkinää

-Pese sitruuna hyvin, ja kuori siitä veitsellä varovasti kaksi ohutta kuorisuikaletta, kuin perunasta.
-Laita kattilaan 4 dl kasvikermaa
-Halkaise vaniljatanko pituussuunnassa ja kaavi pikku siemenet maidon joukkoon. Laita myös halkaistu vaniljatanko kattilaan ja lisää sitruunankuoret
-Kuumenna seosta pohjaa myöten sekoittaen kunnes se miltei kiehuu, ja nosta pois levyltä ja ongi sitruunankuoret pois. Jäähdytä n.10 min.
-Sekoita hyvin jäljelle jäänyt kermadesi maissitärkkelykseen ja -jauhoihin.
-Poista vaniljatanko kermakattilasta (huuhtaise ja kuivata se uudelleen, sitä voi käyttää myöhemminkin, n. 5 kertaa) ja kaada sokeri maitokattilaan koko ajan sekoittaen. Nosta seos hellalle, ja käännä levy päälle.
-Lisää kerma-jauhoseos koko ajan sekoittaen, ja kuumenna sekoitellen pohjaa myöden kunnes seos sakenee kiisseliksi.
-Nosta kattila levyltä, sekoita joukkoon markis ja anna jäähtyä.

-Laita uuni lämpeämään 200' asteeseen.
-Jaa kylmä taikina kahtia. Vuoraa laakea piirakkavuoka isommalla palalla (kun puolitat jotakin, palat ovat harvoin täysin tasakokoiset) reunoja myöden.
-Sekoita pari-kolme hyppysellistä jauhettua muskottipähkinää jäähtyneeseen kiisselitäytteeseen. Kaada kiisseli vuokaan.
-Kaulitse kevyesti jauhotetun leivinpaperiarkin päällä toinen taikinanpuolikas kanneksi piiraalle. leivinpaperi helpottaa taikinalevyn siirtämistä vuoan päälle.
-Voit nyppiä reunat siisteiksi halutulla tavalla tai jättää sen käsittelemättömäksi.
-Tee terävällä veitsellä pari-kolme pientä viiltoa taikinakuoreen ennen uuniin laittoa.
-Paista 200'C n 25 min, tai kunnes piiras on kauttaaltaan kauniin kullanruskea.
-Jäähdytä hyvin ennen tarjoilua.

*Niin piirakkapohjan kuin kuoren tulisi olla hyvin ohuita. Älä siis säikähdä mikäli taikinamäärä näyttää vähäiseltä.
Piiras vaatii n.6 tunnin jäähdytysajan, eli hyvä leipoa jo edellisenä iltana :)
Sitruunanjämille uusiokäyttöä täällä.

Ei kommentteja: