torstai 7. lokakuuta 2010

Luonnonesineet

Vaikka ihminen on peräisin luonnosta, monet ovat vieraantuneet siitä tahtoen tai tahattomasti. Silti nykypäivänä voi aistia ihmisen ikävän luontoäidin syliin. Tämä voi näkyä erilaisina sisustusesineinä, kuten kellokukiksi muotoiltuina lampunkupuina tai sammalpeitemäisenä mattona. Myös koriste-esineet henkivät usein luonnonläheisyyttä, kuten risuisa ovikranssi tai kahvimuki jonka kyljessä hehkuvat punaisina pihlajanmarjat. Ihmisenkin kautta luonto yhä yrittää puhua meille, etenkin ahdistavimpina hetkinämme. Apu olisi lähellä, jos vielä muistaisimme kuunnella.

Metsässä, luonnossa ja missä vain asuntosi ulkopuolella on monia esineitä ja asioita, joista voi löytää apua jos mieltä askarruttaa jokin tietty asia. Luonnoesineillä voi myös koristaa alttaria, tai povailla tulevaisuutta.

Metsä on rauhallinen luonnonpyhättö, jossa vaeltava voi edes hetkeksi rentoutua. Luonnossa ihminen voi ottaa lomaa elämästään, eikä murehdi maksamattomia laskuja, naapurin alituiseen möykkäävää perhettä tai paino-ongelmia. Vaikka ei täysin tietäisi, mitä metsästä etsii, on usein löytänyt sen palattuaan kotiin.

Kulje luonnossa miettien asiaa, johon haluaisit vastauksia. Lopulta löydät jotain, joka kiinnittää huomiosi ja tavallaan kutsuu sinua luokseen. Se voi olla kivi, kellahtanut puunrunko, kuolleen eläimen jäännökset, tai vesilammikko louhonkolossa. Mene esineen luo, ja hiljenny sen ääreen. Rentoudu ja tyhjennä mielesi niin hyvin kuin osaat. Jos jokin ruokous, laulu, tai rituaali auttavat sinut hyvään meditaatiovireeseen, suorita ne. Kun sinusta tuntuu, että esine haluaa vastata, ala tarkastelemaan sitä; Näkyykö sen pinnassa ehkä juonteita tai reikiä? Väreileekö vedenpinta, havisevatko oksat? Herättääkö esineen väri tai muoto sinussa ajatuksia? Miksi juuri tämä esine veti sinua puoleensa?

Koeta tulkita muistikuviasi, ajatuksia, ja assosiaatioita, joita esine sinussa herättää. Miten ne ehkä liittyvät ongelmaasi? Tarkastele esinettä, ja mieti kysymystäsi niin monta kertaa kuin koet tarpeelliseksi. Pohdi samalla, kuinka voisit liittää saamasi ajatukset ja vastaukset yhdeksi kokonaisuudeksi. Vastaus ongelmaasi löytyy siitä.
Kiitä lopuksi esinettä.

Joskus luonnossa kulkiessasi saatat törmätä esineisiin, kiviin, oksiin, käpyihin, tms. jotka tuntuvat kuuluvan sinulle, vaikket keksisikään siihen syytä. Poimi tällainen esine mukaasi, ja pidä sitä lähelläsi, alttarilla, kirjahyllyssä, taskussa, jne. niin kauan kun se tuntuu mieluisalta ja kiinnostavalta. Usein tällaiset esineet auttavat meitä katsomaan sisimpäämme, ja avaamaan mielemme solmukohtia Luontoäidin avulla.

Pidä kuitenkin tärkeät taikaesineesi piilossa muilta, etteivät niiden energiat häiriintyisi. Voit säilyttää niitä vaikka pussukassa tai rasiassa. Ota se esiin kun siltä tuntuu, ja käsittele ystävänä.
Kun esine ei enää kiehdo sinua, vie se takaisin metsään, ja kiitä kohteliaasti joko esinettä, tai Maaäitiä lainasta.

Ei kommentteja: