tiistai 17. elokuuta 2010

Pakana, Noita ja Wicca

..menivät yhdessä baariin, ja baarimikko kysyi..
Ei nyt sentään ;D Jotenkin otsikkoni vaan aina vinksahtavat. Ajattelin kirjoittaa jotain noituuteen usein liitetyistä käsitteestä, ja niiden luomista mielikuvista, sillä saatananpalvojan lisäksi minut sekoitetaan usein myös wiccoihin. Pidän sitä yleensä loukkaavana, sillä Wicca on uskonto, ja noituus ei. Kuten olen aina sanonut, jokainen noita ei automaattisesti ole wicca, eikä joka wicca ole automaattisesti noita. Tarkoitukseni ei ole paasata, vaan yritän kertoa asioista niin kuin ne ovat. Kuitenkin, wiccan sisäisissä uskontoasioissa kääntykää kuitenkin ennemmin wiccojen itsensä puoleen, sillä noidilta on turha kysellä yksityiskohtia wiccalaisuudesta, samoin kuin wiccoilta on turha kysellä mitään wanhasta noituudesta.

Valitettavan monet ihmiset vielä tänäkin päivänä kokevat noituuden uskontona, ja wiccalaisuuden noituutena, jopa osa noidista ja wiccoista itse. Noidat ja Noituus käsitteinä ovat kuitenkin vanhempia kuin monet uskonnot, kuten esim. kristinusko, kristiä sivuava saatananpalvonta ja uuspakanallinen wicca-liike, jolla on Amerikassa uskonnon status, toisin kuin meillä Suomessa.

Voi pakana!

Aloitetaan siis lyhyesti pakanoista. Pakana sanana tulee latinan "Paganus" -termistä, joka tarkoittaa kyläläistä tai maalaista. Kirkko oli aikoinaan vallalla kaupungeissa, kun taas maaseudulla ihmiset pääsivät vapaammin harjoittamaan wanhoja perinteitään ja tapojaan ilman kirkon tarkkaa valvontaa.
Lähtisin siitä ettei pakana ensiksikään kuulu mihinkään kirkkoyhteisöön tai valtauskontoryhmään. Eivät tosin monet ateistitkaan. Erona mainittakoon, ettei ateisti usko mihinkään "suurempaan universaaliin voimaan jumalana tai jumalattarena", sen kummemmin kuin kohtaloon tai muuhun sen sellaiseen ylimaalliseen "himphamppuun". Pakanankaan ei tarvitse olla uskonnollinen, mutta pakanuus vaatii jonkinlaista "suuremman olevaisen" tunnustamista. Tässä mielessä esim. ateisteja ei voida pitää pakanoina.

Pakana on maanläheinen henkilö, joka ammentaa uskonsa perusasiat lähinnä esikristillisistä ajoista. Pakana voi siis hyvin olla niin luonnonuskovainen kuin muuten vain perinneihminen. Pakanalla on siis uskonnolliseksi luokiteltava elämäntapa tai -vakaamus elämään, vaikka hän usein kuuluukin vähemmistöön vaikka sitten suomenuskovaisena, asatruna tai kelttinä. Peruspakanalla on suuntauksestaan riippuen usein monta jumalaa, tai sitten vain maa ja luonto ovat hänelle tarpeeksi jumalallisia. Jumalanpalvelus hänelle voi olla simppeli, kuten lasillinen viiniä tai olutta päivänseisauksena- tai tasauksena, tai vaikka Ukon Pyhänä.
Vaikka pakanuudella onkin jotain noituuteen liitettäviä piirteitä, pitäisin kuitenkin Noidan ja Pakanan termit erillään. Vaikka noidat useimmiten ovatkin pakanoita, kaikki pakanat eivät välttämättä ole noitia. Pakanasta tulee tietenkin termillisessä mielessä Noita, jos hän harjoittaa uskontonsa lisäksi noituutta; Lukee loitsuja, tekee taikoja, ja suorittaa maagisia rituaaleja (lue kuitenkin eteenpäin), mutta kuulumatta mihinkään valtauskontoryhmään, hän on yhä pakana.

Uuspakanat

Koska kirkko jossakin vaiheessa teki kaikkensa katkaistaakseen ihmisten siteet wanhoihin tapoihin ja uskomuksiin, wanha uskonto koki monissa paikoissa taantuman tai katosi kokonaan. Samoin monet wanhat juhlapäivät, joista valtaosa voitiin yhdistää wanhoihin pakanauskontoihin, kitkettiin samoin pois ihmisten kalentereista, tai ne muutettiin aiheiltaan kristillisiksi. Nykyään, kirkkovallan hellittäessä otettaan modernisoituvassa maailmassa, uudempi sukupolvi on kuitenkin osoittanut kiinnostustaan wanhoihin, esikristillisiin tapoihin ja perinteisiin, ja he tuntevat yhteenkuuluvuutta pakanallisiin esivanhempiinsa. Ilmiö on osaltaan aloittanut vanhojen paikallisuskontojen, eli vanhan pakanuuden, rekonstruoimisen. Tällöin puhutaan uuspakanuudesta. Valitettavan usein uuspakanuus kuitenkin on, joko tietojen puutteellisuuden, tai jopa pakanan oman piittaamattomuuden vuoksi todella eklektistä, eikä siksi muistuta enää kovin suuressa määrin sitä alkuperäistä pakanauskontoa jota kulloinenkin uuspakanasuuntaus yrittää imitoida. Moni uuspakana myös kutsuu itseään nykyään vain pakanaksi.

Noituus ja Noidat

Niin, noita on siis henkilö joka harjoittaa noituutta. Noitia voi löytää eri ikäluokista, niin uskonnollisten yhteisöjen kuin eri kansakuntien keskuudesta. Vanhan linjan noituuden, eli perus-, eli perinnenoituuden, juuret löytyvät muinaisten pakanakansojen luonnonkunnioituksesta ja folkloren kansantaikuudesta. Noituutta puhtaimmillaan on siis vaikka piilotettu noitapussi, tilkka verta kakkupalassa tai hevosenkenkä oven yllä. Eli ei mitään New Age -hippeilyä. Noituutta on tavallisen elämänmenonkin seassa nykyisin niin monissa muodoissa, etteivät kaikki edes tiedä tekevänsä taikoja. Oletko ehkä koputtanut puuta tai suojautunut sylkäisemällä mustan kissan nähdessäsi?

Niin, nykyihmiselle tutut taikauskoiset tavat ovat folkloren ja perinnetiedon kautta juurtuneet jo niin syvälle mieliimme, ettemme juuri kiinnitä niihin mitään huomiota. Tiesitkö, esimerkiksi, että "Terveydeksi" oli alunperin taikasana, jolla aivastuksen ansiosta kehosta ulos lentänyt sielunpää saatiin takaisin kehoon? Se ei kuitenkaan itsessään ole vielä "noituuden harjoittamista", vaan kansantapoja ja taikauskoa. Taikauskon juuret löytyvät siis kansantaikuudesta, jota kautta ne voidaan yhdistää wanhan linjan noituuteen, niin oudolta kuin se voi kuulostaakin. Onhan erilaisten enteiden ja etiäisten kuulostelu tärkeä osa vanhaa noituutta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että jokainen noita olisi taikauskoinen tai jokainen puunkoputtelija olisi noita. Ammoisina aikoina "noita" tarkoitti usein "viisasta" tai "vanhaa ja viisasta". Noituus ja noita on lähellä ihmistä. Noita saattoi hyvin olla parantaja, tietäjä, kaivonkatsoja tai ennustaja. Noita on, tai pyrkii olemaan yhteydessä luontoon ja maailmaan; olemaan osa energian kiertoa.

Tätä energiaa noita käyttää tehdessään taikoja. Voimia ei siis rukoilla jumalilta sen kummemmin kuin muiltakaan yliluonnollisina pidetyiltä olennoilta kuten esim. monissa järjestäytyneissä uskontoryhmissä tehdään. Noita ei ole luonnon tai muunkaan voiman välikappale vaan osa luontoa; oma yksikkönsä, jonka vahvuus vaihtelee yksilöstä riippuen. Taikojen, loitsujen, ja muiden konstien tarkoitus on saada aikaan toivottuja muutoksia vallitsevissa olosuhteissa. Noita on ehkä omistautunut noituudelle noidan valalla, joka vaihtelee lähteestä ja noidasta riippuen.
Hän voi toimia yksityishenkilönä, tai hänellä on oma noitapiiri; työryhmä, jonka kanssa esimerkiksi suuremmat taianteot toteutetaan. Usein piirit ovat kuitenkin pienemmät ja sisäänpäin lämpeävämmät kuin esim. ritualistiseen noituuteen suuntautuneilla ryhmillä. Erimerkiksi kaverukset voivat muodostaa työskentelypiirin. Tällaiset pienet piirit tapaavat toisiaan yleensä maagisissa merkeissä tilanteen sitä vaatiessa.
Sapattipäivät ovat perinnenoidalle oman maan kalenterista löytyviä vuotuisjuhlia, ja niitä voidaan viettää yhdessä, tai yksityisesti oman perheen kesken (kuten joulua).

Perusnoidat käyttävät magian ohjailuun apuvälineitä ja työkaluja siinä missä ritualistiset nykynoidatkin, mutta työskentelyvälineet ovat yleensä käsinkosketeltavia esineitä ja tavallisia taloustavaroita. Tikarina voi toimia lihaveitsi, patana kattila, ja taikasauvana kauha. Noituus on ikivanhaa, ja jos muistetaan että keittoastiat aikana ennen kattiloita olivat todella stereotyyppisia patoja, ja veitset enemmän tai vähemmän tikarimaisia, ymmärrämme, miksi monissa perinteisissä esineissä suositaan "wanhaa muotoilua". Nykyään niitä on vaan vaikea erottaa ritualististen harjoittajien rituaaliroinasta.. Noidalla voi olla kotonaan erillinen työskentelytila, mutta hän voi myös luoda sellaisen itselleen tarpeen vaatiessa vaikkapa kesämökille tai ulkotiloihin.

Wanhan linjan noituudenharjoittajat eivät välttämättä harjoita minkäänsortin jumalanpalvontaa, mutta voivat ihan hyvin kuulua esimerkiksi sosiaalisen ryhmänsä kirkkoyhteisöön tai johonkin muuhun valtauskontoryhmään. Tällöin esim. jumaltenpalvonta ja siihen liittyvät rituaalit ovat k.o. uskonnonsisäisiä, ennemmin opittuun malliin ja yksilön uskontoon kuin noituuteen itseensä liittyvää. Samoin esim. kristin kirkkoon kuuluvan noidan noituudenharjoittaminen ei kuulu mitenkään hänen. uskontoonsa vaan jää sen ulkopuolelle. Monet maagiset suuntaukset ovat toisaalta olosuhteiden pakosta rakentuneet uskonnonsisäisiksi, jolloin henkiolentoja voivat edustaa myös pyhimykset (kuten Voodoossa, Stregheriassa tai uudemmissa wanhasuomalaisissa loitsuissa). Tiettyyn uskontoryhmään kuuluvat noituudenharjoittajatkin siis ovat noitia, ja nykypäivänä jostakin uskontokunnasta eroaminen onkin kiinni lähinnä omasta itsestä ja vakaumustensa takana seisomisesta. Itse olen varmaan sukuni ensimmäinen kirkosta eronnut ;)

Nykynoita

Nykynoita puolestaan seuraa wanhan suuntauksen sijaan mm. Wiccan ja New Agen saataville saattamia, noituuden modernimpia, ritualistisia suuntauksia, kuten esim. kelttisapatteja, oman alueen ulkopuolisten jumalolentojen palvontaa ja täydenkuunjuhlia. Uuden ajan noita ritualistisine harjoituksineen sekoittuu valitettavan usein etenkin eklektiseen wiccaan, ja vielä valitettavammin usein onkin sitä. Suuntaukset ovat sekoittuneet toisiinsa jo vuosia wicca-liikkeen tulemisen ja sen eklektistymisen myötä, ja monet uusnoidat pitävät itseään wiccoina sen kummempia miettimättä.
Nykynoita työskentelee lähes aina alttarin äärellä, noudattaa vuodenkiertoa (usein niitä juuri mainittuja kelttisapatteja juhlapäivinään käyttäen), palvoo ja muistaa mahdollisia jumaliaan sapatteina, lukee loitsuja, omistaa erilaisia, maagisia työkaluja ja kenties jumalkuviakin, ja käyttää magiaa tehdäkseen taikoja. Tällaista harjoitustapaa kutsutaan rituaaliseksi tai ritualistiseksi noituudeksi. Sitä on harjoitettu kauan ennen wiccaa, mutta perinnenoituutta vanhempaa se ei ole.

Ritualistinen noita voi olla yksityishenkilö, tai hän voi toimia työskentely-, eli noitapiirissä muiden samanhenkisten noitien kanssa. Ritualistisen noituuden harjoittajat kutsuvat noitapiirejään usein englantilaisittain coveneiksi. Piirin, eli Covenin jäsenet tapaavat toisiaan yleensä sapatteina ja esbateina (=täydenkuunjuhla), ja suorittavat rituaaleja ja loitsuja ja suunnittelevat muuten yhteisiä rientojaan. Ritualistisella noidalla on yleensä wiccan tavoin oma alttari; Pyhä, energinen tila, jonka äärellä hän työskentelee ja kanavoi energioita. Vertailun vuoksi esim. perinnenoidalle tällainen energialla latautunut työskentelytila voi olla vaikkapa oma keittiö, puutarha, tai koti yleensä.

Nykynoidalla on usein myös erilaisia työkaluja tai välineitä, mutta ne voivat olla olemassa myös pelkällä mentaalitasolla. Esim. hyvän keskittymiskyvyn omaava ryhmä voi visualoida tarvittavan välineistön itselleen. Käsinkosketeltavat noidan välineet ovat usein ritualistisen noituuden välineitä, taidokkaan näköisiä, kauniita esineitä pakanuuteen ja wiccaan erikoistuneista nettikaupoista.
Moni nykynoita myös valitsee itselleen "noitanimen" jolla hän esiintyy jumalilleen, tai jolla piirin jäsenet tuntevat toisensa.
Jumalat ja Jumalhahmot edustavat niin nykynoidilla kuin wiccoillakin yleensä maailmanenergiaa ja kanavaa luontoon, ja vaihtelevat eri yksilöiden ja ryhmien mukaan. Nykynoita voi tulla toimeen myös ilman heitä. Nykynoita työskentelee jossain wanhan noituuden, Wiccan ja New Agen välimaastossa, ja pyrkii elämään sopusoinnussa niin henkien kuin jumalolentojenkin kanssa.

Monet nykynoidat voivat olla luonnonuskovia siinä missä wiccatkin, ja molempien pääjumala on yleensä jumalatar. Palvonnan pääkohde voi olla myös miespuolinen, vaikka moinen on harvinaista. Varsinaisen perinnenotuuden kanssa nykynoidilla on enää harvoin mitään tekoa, vaan nykynoita ja wicca muistuttavat toisiaan enemmän, tosin erojakin löytyy:
Wicca-suuntaus on ammentanut uskontoonsa paljon ritualistisesta noituudesta, mutta nykynoituudessa silti harvemmin on wiccalaisuudesta poiketen mitään yleispäteviä kaavoja, rituaaleja, jumaloppia tai sääntökoelmia joiden mukaan pitäisi elää että olisit "hyvä ihminen" tai "onnistunut noita", sillä noituus ei ole uskonto, kuten tämä juuri mainittu Wicca.

Wicca

Sana "wicca" on siis alunperin anglosaksinen termi ja tarkoittaa "miespuolista noitaa". Naispuolista noitaa kuvaava sana oli "wicce". Myöhemmin sanat sulautuivat toisiinsa.
Nykyään tunnettu Wicca syntyi 1940-1960 lukujen aikana, ja luokitellaan uuspakanalliseksi luonnonuskonnoksi. "Tuoreudestaan" huolimatta Wiccalaisuus teeskentelee usein olevansa vanha suuntaus, mutta historiallisesti siitä on melko mahdotonta löytää vedenpitäviä todisteita jotka eivät sekoittuisi kieliopin hajanaisiin koukeroihin noita/wicce/wicca. Wicca-liikkeen oppi-isinä voidaan pitää Aradia-Noitaevankeliumin kirjoittajaa, Charles Lelandia, sekä Gerald Gardneria, joka lopulta muokkasi wiccan järjestöksi.
Wiccan rantautuessa aikoinaan Suomeen, siitä tuli tavallaan se "helppo" vaihtoehto kristinuskolle, ja aiheen tiimoilta itseään toistavassa skenaariossa itseään ja polkuaan etsivä henkilö, joka "koki olevansa pakana", erosi kirkosta ja ryhtyi heti wiccaksi. K.o. asetelmassa ei edes varsinaisesti ollut kysymys pakanuudesta, vaan pelkästä uskonnon vaihtamisesta toiseen. Wiccalla ei siis ole mitään tekemistä esim. kansantaikuuden, tai wanhan luonnon-,/perinnenoituuden kanssa.

Tunnetun Wiccan opit todennäköisesti lainattiin paitsi aikansa ritualistisen noituuden harjoittajien toimista ja seremonioista, myös kristityn kirkon liturgisista rituaaleista, mikä selittäisi tiettyjä yhtäläisyyksiä noitien, kirkon, ja wiccan välillä (kuten kolminkertaistumisen lain, sapattien juhlinnan, viinin ja leivän rituaalin tai pyhän veden). Wiccojen vuosi käsittää neljä isoa sapattia, jotka on lainattu Kelteiltä (Imbolc, Beltane, Lugnasadh ja Samhain). Myös kristityt juhlat, kuten Lammas tai Candlemas, voivat olla edustettuina wicca-kalenterissa. Wiccoilla on myös neljä pienempää sapattia jotka edustavat vuoden tasaus- ja seisauspäiviä, mutta joita juhlitaan yleensä kiinteällä paikalla, k.o. kuukauden 21. pvä. Myös näiden pikkusapattien nimet (Ostara, Litha, Mabon ja Yule), ja joskus myös viettotavat, on lainattu Kelttiläisestä kalenterista.
Kahdeksan vuotuisjuhlan lisäksi wiccat juhlivat kuukausittain Esbat-nimistä täydenkuun juhlaa.

Myös jumaltenpalvonta sisältyy keskeisenä osana Wiccalaisuuteen uskontona. Wiccojen maailmankatsomus perustuu naispuoliseen jumalolentoon, Jumalattareen, korkeimpana universaalina voimana, sekä hänen puolisoonsa, Sarvipäiseen Jumalaan (joka ei kuitenkaan edusta kristinuskosta tuttua Paholaista vaan ainoastaan jumalattaren vastapuolta).  Muut maailman jumalattaret ja jumalat nähdään vain näiden kahden pääjumaluuden eri ilmentyminä. Eri kulttuurien jumaluudet esiintyvät tästä syystä usein wiccojen rituaaleissa ilman että asiassa nähdään minkäänlaista uskontojen välistä ristiriitaa, etenkin jos kyseessä on eklektinen wiccan harjoittaja.

Wiccan uskonnollinen säännöstö puolestaan tunnetaan Wiccan Redenä. Kyseessä on runomuotoon kirjoitettu sääntökokoelma, jossa ohjeistavasti kerrotaan luonnonpalvonnasta, energian kanavoinnista, sapateista, yrteistä, ja jumalattaresta. Redessä on 22 säkeistöä, ja monia ohjeita wiccan harjoittajille, vaikka nykyään useimmat wiccat pitävät kiinni vain sen viimeisestä kohdasta "Kun et vahingoita, tee mitä tahdot". Alkuperäinen rede kuitenkin esimerkiksi neuvoo kuinka mm. loitsujen pitää olla riimitettyjä, eikä jumalattarelle pyhitettyä puuta saa polttaa.
Wiccat ovat jakautuneet erilaisiin ryhmiin ja suuntauksiin, samoin kuten esimerkiksi kristinuskossa on luterilaisia, katolilaisia, helluntalaisia.. Pääasiassa eri wicca-liikkeet voidaan jakaa kahteen perusleiriin: Silloin puhutaan Traditionaalisesta, eli Perinteisestä Wiccasta, joka jakautuu mm. Gardnerilaiseen ja Alexandrialaiseen suuntaukseen, jotka on nimetty niiden perustajien mukaan. 

Yksinkertaistettuna pähkinänkuoressa wicca uskoo vain hyvään. Wiccan teologiakin perustuu pitkälti vastavaikutukseen, ja liike käyttää opeissaan myös ajatusta pahuudesta hyvyyden vastavoimana. Pahuus nähdään toki luonnollisen tasapainon kannalta yhtä tarpellisena kuin hyväkin, mutta erillisen, puhtaan pahuuden olemassaoloa ei kuitenkaan tunnusteta. Wiccan teologiasta, tai siis, tealogiasta, on siis vaikea löytää minkäänlaista pahaa. Wicca uskoo että kaikki on lähtöjään hyvää ja täydellistä, tai että ainakin kaikesta voi tehdä sellaista. Utopistista, eikö? Käytännössä se tekee wiccasta aika rajoittavan uskonnon jossa liikkeen kovasti korostama luonnonmukaisuus loistaa poissaolollaan.

Koska wiccalaisuus ei vähättele ihmisen omia, fyysisiä tai psyykkisiä kykyjä tai yhteyttä luontoon, ja puhuu avoimesti rituaaleista "maagisina" ja rituaalisista teksteistä "loitsuina", wicca luokitellaan usein virheellisesti "noitauskonnoksi". Tämän vuoksi moni noituuteenpäin kallellaan oleva henkilö valitsee wiccan vain "oppiakseen taikoja ja loitsuja", kun kuvitellaan että toimiakseen noituus jotenkin vaatii taustalleen uskontoa.
Wiccan maagisina pidetyt harjoitukset eivät kuitenkaan juuri poikkea muiden uskontojen vastaavista; Jumaluuksia kunnioitetaan juhlapäivinä alttarin äärellä, ja heillä on usein omat ikoni-, tai vastaavat kuvat/alttaritaulut joiden välityksellä heitä palvotaan. Jumaluuksia rukoillaan paikalle rituaalin aikana, ja heitä rukoillaan, esim. toteuttamaan toiveita. Jumaluuksille uhrataan viiniä ja leipää osana uskonnollista rituaalia, ja isompaa, yhteistä seremoniaa johtaa papitar ja/tai pappi. Samanlaiset uskonnolliset harjoitukset toistuvat esim. kristinuskossa.

Noitauskonto wicca ei siis ole, sillä noituutta ei voida säännönmukaisesti yhdistää wiccan harjoittamiseen, sen kummemmin kuin muihinkaan uskontoihin. Taiat ja loitsut itsessään eivät kuulu jokaisen wiccalaisen elämään, sillä wicca ei ole synonyymi noidalle. Nykypäivänä sapattien juhlinta on usein ainoa, vähänkään maaginen tapahtuma Matti- ja Maija Meikäläisen wiccanharjoittajan kalenterissa, ja silloinkin on kysymys ennemmin uskonnollisesta rituaalista kuin loitsun langettamisesta.

Vanhan liiton Wiccat rituaalityöskentelevät usein muiden samaa uskontoa tunnustavien henkilöiden seurassa. Tällaisia, jäsenmääriltään hyvinkin vaihtelevia ryhmiä kutsutaan noituudesta lainaten coveneiksi. Nimi kuulostaa oudolta, etenkin, kun kyseessä ei ole noituutta, vaan uskontoa harjoittava ryhmä. Wicca-coveneilla on usein omat ryhmänsisäiset rituaalinsa ja sääntönsä, jotka voivat poiketa paljonkin muiden wicca-ryhmien vastaavista. Perinteisesti wicca-ryhmissä työskentelyä johtaa ryhmän keskuudesta valittu papitar ja pappi.
Wicca ei periaatteessa tee suurtakaan eroa miesten ja naisten välillä, ja sukupuolet nähdään mielellään tasa-arvoisina. Vaikkakin wicca-suuntauksista riippuen nainen voidaan nähdä jopa miestä korkeampiarvoisena olentona (lue eteenpäin).

Wiccaa pidetään siis yleisesti uskontona vaikka se ei opillisesti täytäkään hyväksyttyä dogmaattisten uskontojen määritelmää. Vaikka wicca sisältää joitain kiinteitä rituaaleja, kuten Vihkimys, Drawing Down the Moon tai Handfasting, se ei kuitenkaan sisällä kiinteitä dogmeja ja rakentuu pääosiltaan lainaamalla näkemyksiä ja perinteitä muista uskonnoista ja pakanasuuntauksista, mistä hyvänä esimerkkinä edellämainitut, wiccan kulmakivinä pidetyt sapatit.
Wiccoilla on toki paljon uskonnollisiksi ohjeiksi luokiteltavia sääntökokoelmia, jotka nekin yleensä vaihtelevat ryhmittäin, tai sitten säännöistä valitaan vain parhaat palat. Wicca siis muuttuu kaavoiltaan, ja eklektistyy koko ajan, ja melkein jokainen yksityinen wicca harjoittaa uskontoaan eri tavalla kuin kollegansa. Meillä Suomessa wiccalaisuus on siksi jo lähtöjään liian eklektistynyttä saadakseen uskonnon asemaa sillä sen uskonnollisia dogmeja ja rituaaleja on vaikea määritellä jokaisen wiccan ollessa niistä vähän eri mieltä. Siksi nykypäivän wiccaa yleisesti pidetään vain uuspakanasuuntauksena, ja harvoin uskontona.

New Age ja Uuswicca

New Age on positiivisuutta uhkuva, erilaisten uuspakanuutta ja luononuskontoja sivuavien suuntausten alati muuttuva sekamelska, jonka harjoittajat voivat koota itse oman uskontonsa kuten haluavat, ja jossa traditionismille, eikä siten varsinaiselle uskonnolle, ole sijaa.
New Ageen yhdistetään vahvasti eri kulttuurien spirituaaliset harjoitukset ja käsitteet, kuten itämaiset tai-ji, feng shui, qi, jooga, chakrat, ja uudelleensyntymä, sekä kristillisen mytologian enkelit universumin lähettiläinä. New Agesta löytyy vähän kaikille kaikkea; enkeliterapiaa, delfiinien kanavointia, energiakenttiä, vaihtoehtoista lääketiedettä, puhdistavia ruokavalioita ja paastoja, mukaeltuja intiaanitansseja, henkioppaita, sielujumppaa tamburiinien tahdissa ja loputon määrä erilaisia huuhaa-hoitoja (hyvänä esimerkkinä korvakynttilät ja magneettikorut) joilla tavoitellaan niin fyysistä kuin psyykkistäkin puhtautta, jonka katsotaan tekevän ihmisestä henkisemmän olennon.
Tunnettua New Age -rekvisiittaa ovat mm. erilaiset kiteet ja kristallit, luonnonesineet, parantavat yrtit, detox-teet, aromakynttilät, terapiaöljyt, hoitomagneetit, ikonit, suojelusenkelit, rukousnauhat, natiivikorut, jumalpatsaat, pyramidit, tuulikellot, luonnonkansojen soittimet, parantavat helistimet, sormisymbaalit, suolakivilamput ja sen sellaiset energiakivet design-hippivaatteista nyt puhumattakaan.

Maailman eri uskonnoista lainatusta, ja vaikka mistä syistä pidetystä, uskonnollisesta rekvisiitasta ja muusta sen sellaisesta huolimatta New Age ei kuitenkaan sisällä sen kummemmin kiinteitä jumaluuksia kuin niiden palvontaakaan. Harva New Age -ihminen edes kutsuu itseään uskonnolliseksi, vaan puhutaan spirituaalisuudesta eli henkisyydestä. Erilaisia jumalankuvia kuitenkin hyysätään, usein juuri niiden edesauttaman "positiivisen/ universaalisen energian takia", kuin lautasantenneja. Jumalhahmo tuo omistajalleen onnea tai sielunrauhaa, tai parantaa tippurin jos sen valelee merivedellä rantajuhlassa kuunpimennyksen aikaan..

New Agessa kaikki on hyvää ja kaunista, ja pääpiirteittäin ihmisen elämäntehtävä on pyrkiä puhdistautumaan, ja valaistumaan, ja pääsemään yhteyteen universumin kanssa voidakseen lopulta palata valoon josta on syntynytkin. Toisin kuin pakanuus ja noituus, New Age hakee yhteyttä luontoon universumin kautta, ja uusilta tietoisuuden tasoilta, siinä missä noita tai pakana vain työntää sormet multaan :)

Wiccan maailmankuvan ollessa lähtöjään verrattaen moderni, se uskontona sallii kaikenlaiset muutokset suuntauksissaan, ja alkuperäisen wiccan rinnalle on nykyaikaan syntynyt termi "Uuswicca", eli "Neowicca", eli "Eklektinen wicca", johon kaikki uudemmat wiccan suuntaukset kuuluvat. Eklektisen nykywiccan synnyn ja nousun on aiheuttanut wiccan jäsenten salliva ajattelutapa rakentaa valitsemansa uskonto itselleen henkilökohtaisesti sopivaksi.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että jos nykywicca vaikka kokee jonkin loitsun, rituaalin, rukouksen, tms. joko kokonaisuudessaan, tai osiltaan epämiellyttäväksi tai turhaksi, hän jättää sen pois harjoituksistaan tai keksii sopivamman tilalle. Tällaiset korvaavat harjoitukset poimitaan yleensä muista uskonnoista, kuten Druidien, Voodoon, Amerikan natiivejen tai muinaisten egyptiläisten pyhistä menoista kuin rusinat pullasta. Tästä syystä myös lähtöjään noituuteen, ja alkuperäiseen wiccaan kuulumattomat New-Age käsitteet, kuten enkelit, energiakivet ja erinäiset reiki-, ym energiahoidot voivat kuulua osana nykywiccan harjoittajan arkeen ilman että asiassa nähdään ristiriitaa.
Varsinainen uskontokin jätetään usein uuswiccan harjoittajien toimesta vähemmälle huomiolle, kun kaikenlainen jumaltenpalvonta nähdään pelkästään maagisina harjoituksina. Nykyään vanhan uskontonsa jättävä, wiccasta kiinnostunut henkilö, yleensä suuntautuukin juuri uuswiccaan, sen ollessa usein helpoiten saatavilla oleva vaihtoehto. Uuswicca voi esikuvansa, ja noitien tavoin työskennellä yksityishenkilönä tai työskentelypiirissä, jota edelleen kutsutaan coveniksi, eli noitapiiriksi. Ei siis liene vaikea hoksata, miksi noituus ja wicca sekoitetaan usein keskenään :l

Nykywiccassa valitettavasti unohdetaan, ettei eklektismi ole loppupeleissä millekään uskonnolle hyväksi, sillä se aiheuttaa pidemmällä tähtäimellä varsinaisen uskonnon rappeutumisen, ja lopulta katoamisen. Wiccan eklektiset harjoittajat ovatkin jo onnituneet karsimaan oman, alkuperäisen uskontonsa pelkäksi oksituksi torsoksi jossa mistään alkuperäisestä on liki mahdotonta saada selvää.
Tämä taas aiheuttaa vääjäämättä Wicca-uskonnon alkuperäisten sääntöjen ja dogmien muuttamisen pikku hiljaa tarpeettomiksi, kunnes ne lopulta unohtuvat. Näin Wicca elää ja muuttuu, ja siitä tulee koko ajan vaikeampi virallisesti määritellä alkuperäisen uskonnon vähitellen kadotessa monenkirjavan, näennäisesti mystisen hölynpölyn alle. Nykyinen uuswicca muistuttaakin enemmän eklektisyyttä korostavaa New Agea, kuin minkään sortin luonnonuskontoa.
Mikäli uskonnon edellytyksenä pidetty jumaltenpalvonta siis jonakin päivänä lopulta katoaa uuswiccasta, voidaan uuswiccaa pitää vain yhtenä New Age-suuntauksena.

Dianismi

Dianisti-liikkeen perustajana voidaan pitää Zsuzsanna Budapestiä joka kehitti dianismin 1970-luvulla wiccasta erilliseksi ryhmäksi. Wiccoista poiketen dianistit ovat poikkeuksetta naisia ja jumalattarenpalvojia. Dianismi näkee naisen miestä korkeampana olentona, jolle sukupuolten tasa-arvoisuus, yleinen hyvinvointi, ja yhteys luontoon ja jumaluuksiin on luonnollisempaa kuin patriarkaatista maailmanjärjestystä havitteleville, itsekkäille miehille (kyllä, lauseessa on tahallinen, dianismi-kuvaa selventävä paradoksi).
Miesjäsenille ja jumalille dianisteilla ei tunnu olevan sijaa, ja jos jumala on mukana, hänen katsotaan olevan vain yksi ilmentymä suuresta äitijumalattaresta, ei oma sukupuolensa. Kyseessä on siis oikeammin pelkkä feministiwiccojen ryhmittymä. Wicca-taustastaan huolimatta dianistit yleensä luokitellaan Wicca-järjestön ulkopuolelle, ikäänkuin välimaastoon ritualistisen noituuden harjoittajien ja wiccojen väliin. 

Elikkä?

Mikäs minä sitten olen? Itse olen pakana ja perinnenoita. Harjoitin noituutta jo nuorena leikeissäni, ja huomattuaan kiinnostukseni aiheeseen äiti alkoi neuvoa minua. Lopulta, erinäisten koukeroiden kautta minusta kasvoi suomenuskoon kallistuva pakana. Ilman äitiäni olisin varmaan hakenut tietoja yksin, ties mistä lähteistä, sillä olen huomannut kuinka leväperäisiä tiedot perinnenoituudesta tätä nykyä ovat. Saan siis kiittää äitini opetuksia saan paljosta, sillä hän oli äidiltään oppinut yhtä sun toista noituuteen liittyvää, mikä antoi minulle varmemman pohjan omalla polullani.
Noituus ja sen harjoittaminen, siinä missä Wiccalaisuus tai kristinusko, voivat siis kulkea suvussa, mutta on yksilöstä itsestään kiinni haluaako hän seurata vaikkapa vanhempiensa jalanjälkiä vai ei. Sukulaissuhteet eivät myöskään ole välttämättömiä, jos tunnet sisälläsi olevasi pakana, tai wicca, tai perinnenoita. Minä sain valita aika vapaasti, mille polulle lähden, eikä kasvatukseni kirkkoon (tavan vuoksi) kuuluvista vanhemmistani huolimatta ollut mitenkään erityisen kristillistä. Koulu hoiti myöhemmin sitten sen pakollisen kristintuputuksen.

Usein auktoriteettien, kuten koulun tai vanhempien tuputtama elämäntapakasvatus voi tuntua ahdistavalta, ja siksi esimerkiksi kristittyjen lapsesta voi tulla isona pakana, tai wiccaperheen lapset voivat kääntyä vaikkapa Buddhalaisiksi.
Monet ovat jo lapsuudestaan tunteneet vetoa noituuteen, toiset luonnonpalvontaan, ja kolmannet kirkkoihin. Samoin kuin ihminen voi jo nuorella iällä tuntea esimerkiksi ammatilliset kiinnostuksen kohteensa tai seksuaalisen suuntautumisensa. Omista valinnoista puhuminen on vain usein vaikeaa, varsinkin jos auktoriteettinä tunnetut vanhemmat edustavat eri aatesuuntaa ja voivat leimata sinut "saatanan riivaamaksi". Nykyään on kuitenkin vara mistä valita, eikä väärän uskonnon tai elämäntavan valitsemisesta enää joudu kirkonkiroukseen tai pyövelin pölkylle.

*No minä selitän: Teologia tarkoittaa siis jumaloppia, eli uskoa miespuolisesta jumaluudesta elämän lähteenä ja palvonnan pääasiallisena kohteena. Tealogia puolestaan tarkoittaa Jumalataroppia, eli uskoa naispuolisesta jumalolennosta elämän lähteenä ja palvonnan keskisenä kohteena.

6 kommenttia:

Seamrog kirjoitti...

Mielenkiintoinen teksti.

Itse olen koko elämäni ollut noituuden perään, ja sitten teini-iän alkuvuosina löysin wiccalaisuuden ja perehdyin siihen. Pidin itseäni jonkin aikaa wiccana vaikka ei se ihan täysin oikealta koskaan tuntunut... Sen jälkeen hankin enemmän tietoa ja sain huomata olevani noita, enkä wicca. En ole sinällään perinnenoita sillä en ole noituusoppejani perinyt keltään vaan olen opetellut ihan itse, mutta noita kuitenkin. :D

Anonyymi kirjoitti...

Wou, ehkä paras blogikirjoitus IKINÄ. Kiitos tästä valaisemisesta! Oli niin uuvuttavan eeppistä, että nyt on mentävä päikkäreille :D

Aconitum kirjoitti...

Kiitoksia Anonyymille kivasta kommentista :)
Pystyn nyt hyvällä omallatunnolla suosittelemaan Noidankodon sisältöä myös unilääkeeksi :D

Anonyymi kirjoitti...

Harvinaisen hieno kirjoitus, kiitos tästä. Olen lukenyt tämän monen monta kertaa, ja tulen lukemaan uudestaankin kun siltä tuntuu. Itse olen jonkinlainen kärttyisä kallonkeittäjä noita-akka, joka tuhahtelee suolakivilampuille ja chakralöpinöille. Kirjoitustyylisi on vertaansa vailla. Joskus nuorena ja tyhmänä tutustuessani wiccaan olin ihan täpöllä "wiccanoita" ja näin jälkikäteen lähinnä hävettää :'D Hyi kamala. Tämä teksti pitäisi olla jossain yyber helposti saatavilla, jotta aiheen pariin saapuvat saisivat vähän käsiteoppia. Jumankauta.

Aconitum kirjoitti...

Kiitoksia Anonyymille mukavasta kommentista.
Ellei blogiani ole erikseen bannattu joltain tietyltä koneelta, tekstini ovat helposti löydettävissä esim. Googlen avulla:)

Sade kirjoitti...

Olen ollut wicca puolet elämästäni, noin 16 vuoden ajan. Olen viime vuosina kokenut koko wiccan varsin ahdistavaksi ja vieraaksi. Nykyään olen "sanoutunut irti" kyseisestä uskonnosta, vaikka olikin varsin vaikea päästää irti jostain, joka on ollut osana elämää niin pitkään, vaikka harjoittamani "wicca" ei koskaan puhtaasti wiccaa ollutkaan.
Jokatapauksessa, se, miten kuvailet wiccan tässä, on aika pitkälti se, miten itsekin sen koen - nykyään jopa uskallan myöntää sen itselleni. Minulla on hirvittäviä antipatioita New Age -liikettä kohtaan ja olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että wicca on enemmän osa New Agea, kuin pakanuutta.
Näiden vuosien varrella olen tavannut useita wiccoja, osa on ollut, anteeksi sanavalintani, niin kujalla kaikesta, että itseäni on hävettänyt kertoa olevani wicca. Osa puolestaan on niin vieraantunut luonnosta, että mietin miten he voivat kutsua itseään wiccoiksi ja luonnonuskoviksi. Ei siinä, tunnen myös wiccoja, jotka "antavat wiccasta oikean kuvan" ja osa parhaista ystävistäni on wiccoja. Silti, itseäni ärsyttää "valoa ja rakkautta" löpinät. :D

Muttajuu, kiitos tästä postauksesta, on varmasti paras kuvaus pakanuudesta, noituudesta ja wiccasta, mitä olen lukenut. :)