torstai 16. syyskuuta 2010

Koiruoho (Artemisia Absinthium)

Koiruoho tunnetaan myös nimellä Mali, ja sitä voi yhä tavata niin vanhoista puutarhoista kuin tienpientareilta sukulaisensa Pujon (Artemisia Vulgaris) tapaan. Magiassa näitä kasveja onkin usein käytetty sekoituksina. Koiruoho on marunoiden sukuinen, monivuotinen kasvi jota käytetään mm. elintarviketeollisuudessa erilaisten alkoholijuomien (kuten Absintti ja Vermutti) sekä makeisten maustamiseen. Kansanperinteessä koiruohon haitallisuutta ja myrkyllisyyttä on liioiteltu, mutta oikein käytettynä tämä on ihan turvallinen perus-yrtti.

(Kuva: Wikimedia Commons)

Koiruoho on myös tavallaan ristiriitojen kasvi. Se edustaa ilman elementtiä, vaikka sisältääkin lämmintä tulienergiaa. Koiruoho on maskuliininen, mutta pyhitetty monille jumalattarille, kuten Isikselle, Artemiille ja Dianalle. Koiruoholla on yhteys villiin luontoon, metsästäjään, ja saaliseläimeen, ja se edustaa myös pimeää puolta. Koiruoho on siis maskuliinisuudestaan huolimatta pääosin naisten, etenkin naispuolisten noitien kasvi. Noitien lentovoiteetkin sisälsivät usein koiruohoa, kuin myös sen sukulaiskasvia pujoa. Voimakkaimmillaan koiruohon uskottiin olevan Kynttilöiden päivänä, Imbolcina.
Raamatun mukaan koiruoho versosi esiin urasta, jonka käärme jätti jälkeensä madellessaan pois Edenin puutarhasta.

Koiruoholla, kuten monilla muillakin ihan vähänkin myrkyllisillä kasveilla on omat yhteytensä vainajalaan ja kummituksiin. Saksassa arkut ja haudat on perinteisesti koristeltu koiruoholla, koska se liitettiin suruun ja kaipaukseen. Haudoilla poltettavat koiruohosuitsukkeet auttoivat vainajan henkeä myös siirtymään tuonpuoleiseen. Santelipuuhun sekoitettuna koiruohosuitsuketta on käytetty myös henkien kutsuntaan, mikä toimii parhaiten, jos seosta polttaa hautausmaalla.
Sopii hyvin Jakoajan, Kekrin ja Samhainin yrtiksi, sillä se suojelee pahantahtoisilta hengiltä.

Koiruoho on suojeleva ja karkottava kasvi, joka sopii hyvin paitsi suitsukkeisiin, myös amuletteihin ja kylpyihin. Mukana, esim. amulettipussissa, kannettu koiruoho pitää pahan noituuden loitolla ja suojelee erään lähteen mukaan merikäärmeiden puremilta. Toisekseen, koiruohon kerrotaan myös vahvistavan kantajansa psyykkisiä kykyjä. Autoon voi valmistaa pienen, malilla täytetyn maskotin tai pussukan suojelemaan onnettomuuksilta liikenteessä.
Suitsukkeena ja teenä sen sanotaan parantavan niin selvänäkökykyä ja psyykkisiä voimia, kuin omaa astraaliherkkyyttäkin.
Koiruoho sopii lemmenjuomiin ja erilaisiin lemmentaikoihin, kuten lemmenkylmennyksen parannukseen, etenkin jos sitä käytetään ystävänpäivänä kuun ollessa ravussa. Sängyn alla laitetun koiruohon kerrotaan houkuttelevan rakastajia. Neidon sänkyyn piilotetun, nuoren koiruohon sanotaan aiheuttavan neidolle unissakävelyä, jolloin hän vaeltaa alitajuisesti koiruohon piilottajan luokse.

Koiruoholla on ennen vanhaan hoidettu niin naisten vaivoja, kuin ajettu ulos niin sisäloisia kuin lähdetetty ei-toivottuja lapsia.
Nykyiseenkin kotiapteekkiin koiruoho sopii, sekä sisäiseen että ulkoiseen käyttöön, liika-annostelu ei silti ole hyväksi. Koiruohotee helpottaa ruoansulatusvaivoja ja kovaa vatsaa. Koiruohoteetä sekä koiruoholla maustettua viinaa on nautittu hermostuneisuuteen ja melankoliaan.
Ulkoisesti hauteena koiruoho hoitaa erilaisia ihovammoja, ruhjeita ja raapeumia. Sopii myös lieville palovammoille ja ihottumille. Iholle hierottu koiruoho myös karkottaa hyttysiä ja punkkeja.
Koiruoho sopii nimensä mukaisesti myös koiden karkotukseen, ja sitä kannattaakin kerätä potpurreihin liinavaatekaappiin.

Kotikosmeettisesti koiruoho sopii myös ihonhoitoon, erityisesti akneiholle. Koiruohohauduketta voi käyttää kasvoveden tavoin, tai lisätä hienonnettuja koiruohon lehtiä esimerkiksi luonnonjogurttiin kasvonaamioksi hoitamaan epäpuhdasta ihoa.

Absintista asiaa


En varmaankaan voi puhua koiruohosta mainitsematta Absinttia?
Koiruoho on kuuluisa, sekä myrkyllisyydessään varsin kiistelty kasvi, lähinnä siitä valmistettavan Absintti-nimisen alkoholijuoman mukaan. Absinttia kutsuttiinkin "vihreäksi hulluudeksi" ja sitä pidettiin lähes psykoaktiivisena aineena lähinnä koiruohon sisältämän tujonin vuoksi.

Tämä ei ihan täysin pidä paikkaansa. Koiruoho toki sisältää psykoaktiivisuudestaankin tunnettua tujonia, mutta verrattaen pieniä määriä. Vertailun vuoksi kerrottakoon että esimerkiksi salvia (Salvia Officinalis) sisältää enemmän tujonia kuin koiruoho. Periaatteessa koiruohoa pitäisi siis märehtiä useampi pensaikko että oireet alkaisivat näkyä.

Vaikutuksiltaan tujon ei ole sallittuina annoksina sen vaarallisempaa kuin vaikkapa esimerkiksi tumma suklaa, jonka myös on todettu vaikuttavan hermostoon ja aivojen mielihyväkeskukseen. Tujonista saadaan myös aromiainetta joihinkin elintarvikkeisiin.
Absintti puolestaan valmistetaan useista eri yrteistä, mm. aniksesta ja fenkolista. Koiruohoa on siis mukana suhteellisen vähän, ja uudet tutkimukset ovat osoittaneet etteivät juoman tujonipitoisuudet näin ollen ylitä "sallittuja" rajoja. Yrtit tislataan moneen kertaan jotta aromiaineet saadaan talteen. Tämä paitsi vähentää juoman tujonpitoisuutta, myös nostaa sen alkoholipitoisuutta, joten Absintissa voi olla yli 70% alkoholia. Onko siis ihmekään, jos absintti saa pään sekaisin? Olihan absintti jo omana aikanaan, 1800-luvulla vahvimpia saatavilla olevia alkoholijuomia, puhumattakaan, että se oli myös suosituin trendijuoma.

Absintin valmistus drinkiksi oli taidetta; Absinttia kaadettiin erityiseen lasiin, jonka pohjalla oli pieni kuoppa absintille. Lasin reunalle laitettiin erityinen, rei'itetty lusikka johon laitettiin yksi sokeripala (entisaikaan isommat sokeripalat vastaavat nykyiseltään n.kahta sokeripalaa), ja sitten tiputeltiin hieman samovaaria muistuttavasta lasilähteestä jääkylmää vettä lasiin sokerin läpi. Tällöin kauniinvihreä absintti muuttui maitomaisen sameaksi aniksen reagoidessa veteen. Ranskalaisittain samentuminen tunnetaan nimellä "louche", joka tarkoittaa sumuuntumista/samentumista. Tapa tunnetaan ranskalaisena tapana nauttia absintti.
Jottei kansa olisi ryypännyt itseään rappiolle, raittiushenkilöt ja viinanvalmistajat saivat ajettua Absintin kiellettyjen aineiden listalle jossa se on pysynytkin meidän päiviimme saakka.

Perinteisen Absintin rinnalle kehittyi "kieltolain" aikaan myös, rinnakkaisabsintteja, eli absintinmakuisia juomia, jotka nykyisin tunnetaan myös "Tsekkiabsintteina". Feikkiabsintit valmistettiin vähän samoin kuin tipat, eli liottamalla yrttejä alkoholissa. Feikkiabsinttien valmistajat tietenkin väittävät valmistusmenetelmää perinteiseksi, mutta historiantutkijat eivät ole löytäneet väitteelle pitäviä todisteita. Nämä maustetut rinnakkaisabsintit ovat yleensä perinteisen, kauniin kellervänvihreän sijaan enemminkin keinotekoisen sinertäviä, perinteisiä absintteja vahvempia, ja ne myös sisältävät liotuksen ansiosta enemmän tujonia. Koska monet feikkiabsintit sisältävät suhteellisen vähän, jos yhtään, anista, ei niissä myöskään tapahdu louchea. Koska tsekkiabsintti ei näin siis sovellu nautittavaksi näyttävästi ranskalaisittain, sille keksittiin oma näyttävä absintinnautintatapa; Absinttiannos kaadetaan lasiin sokeripalan läpi, jonka jälkeen sokeri sytytetään palamaan ja dipataan lopulta nopeasti absinttiin missä se sammuu. Joskus lisätään jäävettä, mutta yleensä poltettu absintti nautittiin paljaaltaan.. Tapa tunnetaan myös tsekkiläisenä tapana nauttia absintti, ja, veden puuttuessa yhtälöstä, se saa varmasti pään ja sisukalut pahemmalle tolalle kuin aito absintti ranskalaisittain.

Hyvä siis hyvä pitää mielessä, että kautta aikain vihreän keijun tuudittamien taiteilijoiden ylimaallinen luomisvire oli lähinnä vain korkeiden promillejen aiheuttamaa juoppohulluutta. Nykyään, kun Absintin koostumus tunnetaan tarkemmin, sitä saa ostaa jälleen vapaasti. Kuitenkin, järki päähän aina viinan kanssa :)

Huom: Koiruohoa ei suositella raskaana oleville sillä se voi aiheuttaa keskenmenon. Kasvia ei myöskään suositella mikäli olet allerginen sen sukulaiskasveille, kuten Pujolle.

Uskomuksia:
-Koiruohon oksat sängyn alla houkuttelevat rakastajia vierellesi vuoteeseen.
-Auton taustapeiliin ripustettu koiruohon oksa suojelee onnettomuuksilta.

Ei kommentteja: