torstai 8. heinäkuuta 2010

Omena (Malus)

Omenapuu lienee hedelmistään kaikkein tunnetuin, ja omenat lienevätkin kaikille tuttuja ainakin lähikaupan hedelmätiskiltä. Omenoita saa vihreinä, keltaisina ja punaisina, sekä, lajikkeesta riippuen, näiden välimuotoina. Makeimpia maultaan ovat yleensä keltaiset, hapokkaimpia vihreät omenat.
Omenat ovat monikäyttöisiä sekä keittiössä ja kotikosmetiikassa, ja se on lisäksi noidille arvokas hedelmä.

 (Kuva: Wikimedia Commons)

Omena on kevyttä, terveellistä syötävää, sillä siinä on paljon vitamiineja ja flavonoideja. Omenan maku on raikkaan hedelmäinen, ja sopii siksi myös lasten välipalaksi. Omena on parhaimmillaan jälkiruoissa ja makeissa syötävissä, kuten piirakassa tai hedelmäsalaatissa. Omena sopii toki vaikka broilerin tai kalkkunan täytteeseen, tai curry-ruokiin. Omenaa voi kotioloissakin kuivata naposteltaviksi lastuiksi joko uunissa, tai erityisellä omena/kasvikuivurilla.
Omenista valmistetaan myös erilaisia mehuja, siidereitä ja viinejä, joita voi käyttää rituaaleissa perus-viinin sijaan, etenkin syksyyn omenat sopivat. Jos koristelet syksyisen alttarisi omenilla, saat näyttävyyden lisäksi pehmeää omenatarhan tuoksua kotiisi. Samhainiin omenat sopivat myös, sillä kuolleiden kerrotaan pitävän omenoista. Lisäksi, ainakin puukalenterin mukaan, Kuolleiden aika on omenapuulle pyhitettyä aikaa. Yleensä Samhainin omenat on ollut perinteistä haudata maahan, ravinnoksi uudelleensyntyville, sillä omena symboloi myös sielua.

Omenapuu yhdistetään maan-, ja omenat maan-, ja veden elementtiin. Omenapuut ja omenat ovat feminiinisiä, ja yhdistetään energioiltaan Venus-planeettaan. Omenapuu hedelmineen on pyhitetty monille hedelmällisyyteen, rakkauteen, kauneuteen, viisauteen ja luontoon yhdistettyihin jumaluuksiin, kuten Afroditeen, Freijaan, Seleneen, Taweretiin, Saraswatiin ja Luontoäitiin.
Omenat ovat, kuten jo mainitsin, myös yksi noitien pyhistä kasveista, onhan niiden hedelmien siemenkodassa nähtävillä suojeleva pentagrammikuvio; viisi aistia. Rituaaliomenoiden syömisen onkin sanottu parantavan selvänäkökykyä.
Wiccoille omena on hedelmällisyyssymboli, jota käytetään mm. parantavissa ja suojelevissa rituaaleissa.
Kristityt taas suhtautuvat omenaan epäillen, sillä heidän raamattunsa kertomuksen mukaan Lilith houkutteli käärmeen asussa Aatamin ja Eevan (tarinan ensimmäinen mies ja toinen nainen) ensimmäiseen syntiin, eli syömään paikallisen, kielletyn omenapuun hedelmiä. Tähän pohjaa myös sanonta "kielletty hedelmä".

-Omenapuulla, kuten oksilla, on yhteytensä tuonpuoleiseen ja se on liitetty mm. kuolemattomuuteen. Kelttien puukalenteri tuntee omenapuun nimellä Quert (lähteestä riipuen myös nimillä Queirt ja Gort), ja se hallitsee 30.9-27.10 välistä aikaa. Omenapuu on hyvä taikasauvamateriaali positiivisiin ja hyvää tarkoittaviin rituaaleihin.
Omenapuu puutarhassa tuo onnea ja vaurautta talolle, mutta tuo huonoa onnea poimia siitä kaikki omenat pois. Jotain pitää jättää eläimille ja hengille.
-Omenan kukat puolestaan symboloivat raikkautta, neitseyttä, viattomuutta, nuoruutta ja syntymää, mutta valkoisen värinsä vuoksi ne sopivat myös kuolleille. Morsiuskimpussa omenankukkien saotaan lujittivan tulevan parin välistä sidettä.
-Omena itse symboloi oikeastaan vähän kaikkea; viisautta,terveyttä, uskollisuutta, naiskauneutta ja yltäkylläisyyttä, mutta myös viettelystä, seksuaalisuutta ja haluja. Omenat on yhdistetty myös kypsyyteen, ikääntymiseen, ja kuolemaan, alkaahan haavoitettu omena nopeasti tummua pilalle. Punaiset omenat on liitetty rakkauteen, mutta myös kuolemaan verenpunaisen värinsä vuoksi, vihreät omenat vaurauteen ja hedelmällisyyteen, ja keltaiset maineeseen, perheeseen ja onneen. Omenaa voi siis maagisesti käyttää vähän kaikkeen. Vain mielikuvitus on rajana.
Rakkauteen ja lempeen liitettäessä omenalla voi vaikka hieroa rituaalikynttilät.
Halutun sai tarinan mukaan rakastumaan jos tarjoat hänelle puolikkaan omenasta, ja syöt itse toisen puolen. Helpon, rakkautta houkuttelevan amuletin voi valmistaa myös laittamalla pieneen pussukkaan seitsemän omenansiementä ja hieman orvokinjuurta.

Tuoreet omenat ovat hyväksi myös ruoansulatukselle ja suolentoiminnalle, ja hedelmänä omena sopii hyvin myös kotiapteekkiin. Säännöllisesti nautittujen omenoiden kerrotaan jopa puhdistavan ihoa, ja helpottavan esimerkiksi aknea.
Omenamehu voi lievittää vatsan liikahappoisuutta, ja auttaa sappivaivoihin. Omenalla on hoidettu myös kipuja ja syyliä; Sairasta kohtaa on hierottu vähenevän kuun alla omenanpuolikkaalla, jonka jälkeen puolikas on joko poltettu tai haudattu maahan. Syyliin on muutenkin suositeltu laitettavaksi happaman, tai raa'an omenan mehua kolmesti päivässä. Konstin vaikutus perustuu oletettavasti hedelmähappoihin.
Tauteja tai vaivoja on visualoitu ulos kehosta pitelemällä omenamehu- tai siiderilasillista käsissä, ja johdatattu vaiva lasiin. Tämän jälkeen mehu on kaadettu lasista maahan.
Omenan tuoksu virkistää väsynyttä mieltä, ja onkin erinomaista tuoksuterapiaa stressaantuneelle. Tuoreet omenat ovat parhaita, sillä useimmat valmiit omenatuoksut ovat synteettisiä.

Kotikosmeettisestikin omena on hyödyksi. Päänahan hilseilyä voi hillitä omenamehuhoidolla ennen pesua. Omenamehun hedelmähapot laittavat hilseen kuriin. Anna vaikuttaa n. 15 min.
Samalla tavoin ne pehmentävät ja hoitavat ihoa, ja esimerkiksi kylpyveteen voi lisätä omenamehua, tai vaikka omenankuoria.
Kasvoilla omena hillitsee talineritystä ja supistaa hieman ihohuokosia. Omenaraastetta voi sitoa vaikka kaurahiutaleilla että se pysyy paremmin naamassa.

Puutarhaan istutettaville kasveille olisi hyvä antaa hieman omenamehua, sillä sen kerrotaan rohkaisevan taimea kasvamaan. Se myös neutraloi haitalliset aineet mullasta.

Huom: Pese, varsinkin ulkomaiset, omenat mikäli haluat syödä ne kuorineen. Vahamainen, liukas pinta tarkoittaa, että omena on suojattu sienikasvustoja ja hometta estävällä aineella ennen kuljetusta. Voit käyttää pesuun karheahkoa perusientä ja esim. tiskiainetta. Myrkytön Fairy -astianpesuaine sopii hyvin myös hedelmien pesuun. Ylenpalttinen omenien natustelu, etenkin happamien tai raakojen, omenien, voi aiheuttaa pahoinvointia, vatsanväänteitä, vatsan pehmenemistä, ripulia tai ilmavaivoja. Allergikkojen ei tietenkään tulisi nauttia omenoita sisäisesti. Omenien syöminen voi aiheuttaa allergiasia oireita koivun kukkiessa. Kyse on tällöin ristiallergiasta. Siitepölyallergikot voivat saada oireita myös omenankukista.

Uskomuksia ja sanontoja:
-Ei omena kauas puusta putoa
-Omena päivässä pitää lääkärin loitolla
-Mikäli uneksit syöväsi omenoita, voi se olla alitajunnan kehotus keskittyä terveyteesi.
Muutoin omenoiden näkeminen unessa ennustaa hyvinvointia, pitkäikäisyyttä ja hedelmällisyyttä/monia lapsia.
-Miehillä on kaulallaan ulkoneva kilpirusto nimeltään aataminomena. Nimi viittaa samaan kristillisen mytologian tarinaan, jossa Eeva tarjosi Aatamille kiellettyä omenaa. Aatamin haukkaama omenanpala juuttui kuitenkin kurkkuun, ja näkyy siellä tänäkin päivänä muistutuksena omenansyömisen synnistä.

Ei kommentteja: