torstai 27. elokuuta 2009

Himapizza

Tämä on niitä "jokasortin"-pizzoja, jotka voi surutta täyttää mieleisillään aineksilla. Tässä siis ihan perusohje pizzataikinaan, että sekä pari vinkkiä täyttämiseen. Tässä jo muistutan, että pizza on hyvin käsillä valmistettava ruokalaji, eli pestään ne näpit kunnolla ennen aloitusta, jookos.
Kerron myös lopuksi mitä täytteitä kuvan pizzassa on. Elikkäs:

Pizzataikina
n.3 dl Kädenlämpöistä vettä
1/3 Palaa hiivaa
1 tl Suolaa
Hyvä loraus öljyä
Vehnäjauhoja

-Laita uuni lämpeämään 250' -asteeseen.
-Mittaa vesi taikinakulhoon
-Murenna ja liota hiiva veteen käsin.
-Lisää suola ja öljy.
-Lisää vehnäjauhoja vähän kerrallaan, koko ajan toisella kädellä vaivaten, kunnes taikina on pehmeää eikä tartu käsiin.
-Peitä taikinakulho leivinliinalla, ja laita kohoamaan uunin päälle n. 10 minuutiksi
-Kumoa kohonnut taikina laakealle, leivinpaperilla peitetylle pellille, ja taputtele käsin koko pellin kokoiseksi, litteäksi letuksi.
-Sirottele tarvittaessa jauhoja taikinan päälle, jos se uhkaa tarttua käsiin.

Täytteeksi tarvitaan:
-Tomaattikastiketta. Joko itsetehtyä, paseerattua tomaattia purkista, ketsuppia, tai valmista pastakastiketta. Yliherkät ja allergikot lukekoot eteenpäin.
-Hienonnettua valkosipulia, mustapippuria, oreganoa tai tuoretta basilikasilppua (voidaan myös jättää pois)
-Juustokeraastetta
-Täytteitä maun mukaan, esim:

Ananasta (Paloittele)
Sipulia/Purjoa (Suikaloi/viipaloi)
Tummia oliiveja (Viipaloi tai hienonna)
Herkkusieniä (Viipaloi, paloittele tai hienonna)
Parsaa (Paloittele, kiehauta)
Paprikaa (Suikaloi tai kuutioi)
Kesäkurpitsaa (Viipaloi tai kuutioi ja itketä)
Munakoisoa (Viipaloi tai kuutioi ja itketä)
Tomaattia (Viipaloi)
Aurinkokuivattua tomaattia (Kuutioi/paloittele)
Maissia (pakaste-, tai valutettua tölkkimaissia)
Jalapenoa (Viipaloi tai suikaloi)
Tofua (Kuutioi/murustele)
Vegonia
Suunmukaisia, esipaistettuja vegepullia tai -makkaranpaloja 

-Valitse yhdestä-viiteen täytettä joko ehdotetusta listasta, tai keksi omia. Esikäsittele, esim. paista tai itketä täytteet tarvittaessa, ja kuutioi, viipaloi tai suikaloi sopiviksi paloiksi

Pizzan täyttäminen

-Lusikoi pizzapohjan päälle ensin kastiketta, ja lisää valkosipuli. Levitä tasaisesti pizzalle.
-Mikäli haluat laittaa pizzaan tuoreyrttejä tai mausteita (pippuri, oregano..), ne kannattaa lisätä kastikkeeseen kuten valkosipuli
-Sirottele kastikkeen päälle vähän juustoketta, ja lisää täytteet
-Lopuksi päälle ripotellaan hyvä kerros juustoketta
-Jos käytät ananasta, tomaattiviipaleita, säilykesieniä, jalapenoa tai oliiveja, voi ne laittaa päällimmäiseksi, koska ne ovat niin kosteita, etteivät juuri kerkeä kuivahtaa pizzan paistoaikana. Esim. Jalapeno ja oliivit puolestaan painuvat mukavasti juustokerrokseen eivätkä kuivahda.

-Laita valmis pizza uuniin, ja paista 250'C n. 20 min, tai kunnes pinta on kauniin kullanruskea.

Tomaattiallergikon Himapizza:

Niin, nykyisin tomaatti-, ja paprikayliherkkyyteni on pahentunut sellaiseksi, että olen joutunut poistamaan molemmat kaikissa muodoissaan ruokavaliostani. Kuitenkin joskus himottaa pizza. Siis sellainen tomaatti-pizza. Pidäthän pienestä tulisuudesta? Käytän tomaattikastikkeen korvikkeena joko Mausteista Pizzamajoneesia, tai mietoa tai keskivahvaa chilikastiketta, kuten Go-Tan:in Srirachaa, tai Yeo's Valkosipuli-chilikastiketta. Ole tarkkana, oikea, hyvä chilikastike ei sisällä tomaattia.

Tomaatiton pizzakastike

1/2-3/4 dl Mietoa tai keskivahvaa chilikastiketta.
2 dl Maustamatonta majoneesia
2-3 Hienonnettua valkosipulinkynttä
1/2 tl Balsamicoa
1/2 tl Kuivattua basilikaa
1/2 tl Oreganoa
1 tl Sokeria
Rouhittua mustapippuria
Oliiviöljyä näpeille

-Sekoita ainekset, öljyä kädet, ja sivele ainekset valmiiksi leivotun taikinan pintaan tomaattikastikkeen tavoin
-Pese kädet huolellisesti.

Voit myös kokeilla tomaatittomaksi pizzakastikkeeksi Béchamel-kastiketta tai  vihreää pestoa.
Kolmas tomaatiton vaihtoehto on tietenkin laittaa pizza Langallo-tyyliin, ja käyttää kastikkeena vegesmetanaa, tms. (lunttaa esim. linkin ohjeesta).
Voit myös tehdä pizzasi biancana, eli ilman kastiketta. Lisää tällöin vähän enemmän juustoketta ;)

*Kuvan pizzassa siis chilikastike-tuorejuustokepohja, valkosipulia, oreganoa, sipulia, herkkusieniviipaleita, tummia oliiveja, ananasta ja murennettua savutofua. Kuorrukkeena Tofutin Mozzarella-juustoketta. Itse käytän yleensä raastettua Wilhemsburgeria, mutta sitä ei nyt ollut kaupassa ;(

Ei kommentteja: