keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Eteeriset öljyt (Aqua Oleum)

Yksi "kotikemikalioni" vakiovarusteista ovat eteeriset öljyt. Eteeriset öljyt ovat kasvien tuottamia tai erittämiä haihtuvia tuoksuöljyjä, joita erotetaan höyrytislaamalla kustakin kasvinosasta, kuten kukista, lehdistä, juurista, tai jopa hartsista. Eteeriset öljyt ovat siis ikäänkuin tiivistettä/ydinmehua kyseessä olevasta kasvista, ja ovat näin ollen hyvinkin vahvoja. Vaikka eteerisen öljyn koostumus onkin kevyen öljymäinen ja haihtuva, se ei ole vesiliukoinen. Eteerisiä öljyjä voidaan kotioloissa laimentaa esim. muihin kasviöljyihin, maitoon, tai alkoholiin.

Eteeriset öljyt voidaan oikeastaan jakaa kahteen "pääryhmään"; raakoihin ja laimennettuihin. Raakaöljy, eli "aito"
eteerinen öljy valmistetaan vain yhdestä kasvista tai sen osasta, eikä siihen ole lisätty mitään kemiallisia, tms. aineita. Laimennettu öljy taas on nimensä mukaisesti laimennettua, ja sitä voi periaatteessa käyttää suoraan vaikka iholle. Itse suosin raakaöljyjä kotikosmetiikassa, ja laimennettuja tuoksulampuissa. Suurin ero niiden välillä taitaa olla etteivät laimennetut öljyt liukene enää muihin öljyihin tai alkoholiin, kun taas raakaeteeriset liukenevat. Olen käyttänyt eteerisiä öljyjä vähän kaikkeen, kynttilöistä kosmetiikkaan.
Kannattaa myös olla varovainen lisätessäsi öljyjä tuoksulamppuun, sillä eteeriset öljyt voivat olla tujuja. Siksi laimennetut öljyt ovat parempia tuoksulamppuihin ja kynttilöihin.

 
Minun öljyni?

Omia öljyjä valitessa kannattaa tietenkin ensin ottaa huomioon omat allergiat ja yliherkkyydet. Jos olet allerginen vaikka sitruunalle, olet silloin allerginen myös eteeriselle sitruunaöljylle. Allergioitakin on toki monenlaisia, itselläni on jotain hedelmäyliherkkyyksiä, mutta kestän kyllä niiden öljyä vaikka tuoksulampussa. Toisaalta taas monet eteeriset öljyt sisältävät allergisoivia aineita (allergeeneja) jopa itse kasvia enemmän, tiivistemuodossa, kuten öljykin. Siksi on tärkeää valita öljyt käyttötarkoituksen mukaan; etsitkö öljyä rohdoksi kotiapteekkiin (kuten teepuu, kanelinlehti, virmajuuri..) vai tuoksuksi lamppuun (kukka- ja hedelmäöljyt). Esimerkiksi teepuuallergikko voi kokeilla rosmariiniöljyä. Poikkeuksena ehkä hajuvesien valmistus, jolloin
on hyvä olla tarkkana allergian suhteen, sillä eteeristä öljyä laimennetaan ja seosta pirskotetaan suoraan iholle.
Eteerisiä öljyjä ei myöskään kannata lotrata joka päivä joka paikkaan, sillä niiden jatkuva liikakäyttö voi aiheuttaa pidemmän päälle yliherkkyyksiä ja laukaista allergisen reaktion myös täysin terveessä ihmisessä.

Hyvänä öljyvarastona pitäisin, sanotaanko viittä, kattavana n. kymmentä öljyä. Et oikeastaan tarvitse kuin pari perustuoksua (kirpeä ja makea/kukka ja hedelmä), pari rohdosta (ulkoiseen käyttöön ja lamppuun), sekä yhden yleisöljyn. Oma yleisöljyni on sitruuna, jota laitan aina pari tippaa mm. lattianpesuveteen.
Rohdoksien ja tuoksujen ero on paikka paikoin hiuksenhieno, esim. laventeli on monien mielestä vain tuoksu, minulle se on mm. unentuloa helpottava rohdos, jota käytetään pääasiassa tuoksuna. Limekin voi olla rohdos, vaikka sen käyttö onkin aika suppeaa; pääasiassa se on piristävä tuoksu, mutta sen tuoksutus voi lievittää migreeniä.

Eteeristen öljyjen käyttö


Monia öljyjä voi käyttää samoin kuin vastaavaa yrttiä, jolloin monimutkaisilta yrtinkäsittelyvaiheilta vältytään. Sisäiseen käyttöön suosittelen kuitenkin ennemmin itse kasveja kuin niistä tislattuja öljyjä vaikka kuinka tekisi mieli terästää glögiä sitruunantuoksulla (lue eteenpäin).
Sekoittamalla muutaman pisaran lempeää tuoksuöljyä (esim verbenaa) öljyyn, vaikka oliiviöljyyn saa jo hyvän perus-hierontaöljyn. Sensuelleja tuoksuja lisäämällä (Ruusu, Ylang Ylang..) saat eroottisen hierontaöljyn, ja piristäviä (Minttu, Sitruuna) lisäämällä virkistävän, jne..

Rohdosöljyjä (esim. kehäkukkaa tai teepuuta) voi lisätä oliiviöljyyn tai kookosrasvaan, ja näin syntyvää voidetta voi levittää hoidettavalle iholle. Mikäli hoidat laaja-alaista ihottumaa, sieni-infektioita tai tulehduksia, voidaan hoitavia öljyjä lisätä myös vaikkapa kylpyveteen.
Teepuuseoksilla voi karkottaa iholta
myös kiusallisia verenimijöitä, kuten hyttysiä ja punkkeja. Flunssainen voi lisätä höyryhengitysveteensä pari tippaa kamomillaa tai laventelia. Erilaisia yrttiöljyjä voi lisätä myös hiushuuhde-veteen, ja näin hoitaa sekä kutreja että päänahkaa. Joitakin eteerisiä öljyjä voi laittaa suoraan hoidettavalle iholle, kuten teepuuöljyä herpekseen topsipuikolla, tai sitruunaa kynsinauhoille.

Erilaiset jumalille tai henkiolennoille pyhitetyt kynttilät voi tehostaa hieromalla ne eteerisellä, tilanteeseen sopivalla öljyllä.
Siivouspäivänä Tolun tai mäntysuovan tuoksua voi taittaa eteerisillä hedelmä- tai kukkatuoksuilla, ja asuntoon tulee aivan uudenlaista raikkautta. Pesupähkinöitä käyttävät voivat huuhteluaineen sijasta raikastaa pyykin eteerisellä öljyllä ( 1/2 dl vodkaa+5 tippaa öljyä -seosta n.2rkl pesukoneen huuhteluainesäiliöön).
Tuoksulamppuun tulevan öljyveden suhde on yleensä 1 dl vettä, 5-10 tippaa öljyä tuoksun ja öljyn voimakkuudesta riippuen. Annosteluero kannattaa muistaa myös, haluatko tuoksuttaa kämpän viemäritukoksen peittämiseksi vai hoitaa migreeniäsi (tai aiheuttaa sen).


Eteeristen öljyjen säilytyksestä


Öljyt myydään usein lasipullossa, jossa on muovikorkki. Pullo itsessään on tiivis, mutta öljy voi haihtua korkin läpi, ja varsinkin inkivääriöljyn korkki muuttuu tästä syystä tahmeaksi. Se on tavallaan hyvä juttu sillä se kertoo öljyn olevan puhdasta. Laimennetut öljyt eivät juuri haihdu. Korkki olisi hyvä suojata vahalla tai lakata EriKeeper- tai pikaliimalla, tai hätätilanteessa vaikka teipillä, mikä ehkäisee edes vähän öljyn haihtymista.
Öljyn haihtumiseen vaikuttaa myös jonkin verran sen säilytyslämpötila. Viileässä öljy haihtuu hitaammin kuin lämpimässä. Suositeltu säilytyslämpötila eteerisille öljyille on huoneenlämpö, joten auringonpaistetta kannattaa välttää. Mitä puhtaampaa eteerinen öljy on, sitä vähemmän lämpötilanmuutokset siihen vaikuttavat. Huonompilaatuiset ja laimennetut öljyt saattavat sakkaantua liian viileässä, ja liian lämpimässä tahmaantua tai itkeä (laimennetut nesteet erottuvat öljystä eivätkä enää sekoitu). Samoin voi käydä erilaisille ruoanlaittoon suunnatuille kasviöljyille, kuten auringonkukka- tai oliiviöljylle. Huonosti suljettuun pulloon voi myös päästä kosteutta mikä voi pilata öljyn täysin ja aiheuttaa jopa homehtumista. Tällainen
pilaantunut öljy on vain paras heittää pois.

Eteerisiä öljyjä kannattaa säilyttää erillään elintarvikkeista ja/tai kosmeettisista valmisteista, lähinnä haihtuvasta öljystä tarttuvan hajun vuoksi, mielellään valolta suojassa huoneenlämmössä. Pahvilaatikko, tms. säilytysboksi on hyvä, itse säilytän öljyjäni vaatehuoneessa, jossa haihtuvien öljyjen tuoksu raikastaa edes vähän suljetun tilan ummehtunutta ilmaa.


Nippelitietoa..


Usein kuulee puhuttavan Eteerisistä öljyistä "Aromaattisina öljyinä". Termillä kuitenkin viitataan lähinnä aromaterapiassa käytettäviin tuoksuöljyihin, eikä rohdosöljyistä oikein voi puhua samassa kategoriassa vaikka Aromaterapia onkin hoitomuoto. Hyvä siis muistaa, että mieltä rauhoittavat, unentuloa edistävät ja päänsärkyä laannuttavat tuoksuöljyt voivat tässä tarkoituksessaan olla luokiteltavissa rohdoksiin, mutta ei nyt aleta viilaamaan pilkkua. Yrteillä, kasveilla ja kukilla on vaan niin monia käyttömahdollisuuksia myös öljyinä :)

En myöskään haluaisi mainostaa vaikka vähän sitä nyt teenkin: Kaikki omat öljyni (paria lukuunottamatta) olen ostanut Intian Bazaareista. Olen ollut tyytyväinen laatuun, ja valikoima on monipuolinen, ja varsinkin perus-yrtti öljyt on usein helppo löytää, esim. Myrtti, Virmajuuri, Tilli.. Lisäksi valikoima sisältää yleensä sekä "raakoja" eteerisiä,että valmiiksi laimennettuja öljyjä. Öljyjen hinnat vaihtelevat, perus-patsuliöljy on sellasta 4-5 euron luokkaa, ja vaikeammat, kuten tuo virmajuuri, päälle 10€. En kuitenkaan nipota, hinta-laatusuhteeseen todella tyytyväinen.


Huom: Eteeristen öljyjen käyttömahdollisuudet ovat todella laajat, vaikkei niitä vahvuutensa vuoksi tulisikaan nauttia sisäisesti. Sisäisesti käytettynä monilla eteerisillä öljyillä voi olla koostumuksensa ja vahvuutensa takia ikäviä sivuvaikutuksia. Moni yrtti ja rohdoskasvi sisältää myös aineita, jotka suurina määrinä ovat myrkyllisiä (kuten Virmajuuri, Mäkikuisma ja Maahumala). Eteerisissä öljyissä nämä aineet voivat tuoksun tavoin tiivistyä jolloin öljystä tulee itse kasvia myrkyllisempi.
 
Jos nuuhkit eteeristä öljyä pullosta, älä ikinä, korostan: ÄLÄ IKINÄ, laita nenää suoraan pullon suulle haistellaksesi, vaan pidä pullo n. 20 cm:n etäisyydellä kasvoistasi, ja leyhytä kädelläsi tuoksua nenää kohti. Tähän menettelyyn on kaksi syytä: koska eteeriset öljyt ovat vahvoja tiivisteitä, tarpeeksi tujusta rohdosöljystä voi saada nenäverenvuodon, migreeni voi laueta, tai voit muuten vaan saada pahan olon. Miten sitäpaitsi haistat enää mitään jos vedät ensi-imaisulla poskiontelot täyteen, sanotaanko, kamferiöljyä?
Toisekseen, öljy ei haise oikealle suoraan pullosta juuri vahvuutensa takia. Yleisesti eteeriset öljyt on tarkoitettu tuoksutettavaksi lampuista, jolloin tuoksu on miedompi, ja tunnistettavampi. Siksi aromin leyhyttely tuo tuoksun parhaiten esiin.


Olikohan tässä kaikki? No, kysymyksiä saa aina esittää jos unohdin jonkin mieltä askarruttavan asian tästä :)

Ei kommentteja: