torstai 13. elokuuta 2009

Riimurasia

Lisää vaan kansantarinoita.. Olen ihan höyrähtänyt niihin jo lapsesta asti, koettakaa kestää ;)
Mutta joo, sain tämänkin lahjaksi, ja olen tykännyt paljon. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimittamassa, Eija Timosen kokoamassa kirjassa on pitkälti samantyylisiä juttuja kuin Myytillisiä Tarinoita -teoksessa, eli paljon haamuja, trulleja ja jättiläisiä.

Kerrontatapa ja kirjoitusasu ovat tässä hieman kevyempiä, eli enemmän lapsille suunnattu teos. Silti, eipä ole lukuhetkiä hidastanut, teksti on mukavan rentoa, ja tätä jaksaa lukea. Oma lempitarinani lienee "Kasvinkumppani". 111 sivua, kuvittanut Maileena Kurkinen

+Paljon luettavaa.
+Entuudestaan tuttuja tarinoita ei ole uudesta kirjoitusasusta huolimatta kaunisteltu liikaa vaan pahat ja ahneet saavat edelleen palkkansa.
+Runsas kuvitus on hieno, paikoin jopa humoristinen.

-Tarinat voisi kertoa vivahteekkaammin.
-Aika korkea, kirjaksi; Ei mahdu standardikorkuiselle hyllylle.

Ei kommentteja: